”Koska ajat joka päivä rallia”, Kaikkien aikojen Kopit, osa 28

0

Loimaan Lehti ryhtyi julkaisemaan Koppeja vuoden 2003 joulukuussa. Julkaisemme tekstiviestipalstamme 15-vuotissynttäreiden kunniaksi kaikki sähköisestä arkistostamme löytyvät Kopit nyt netissä muutaman kuukauden pätkissä.

Tähän päivään mennessä niitä on ehditty paperilehden tekstiviestipalstalla julkaista jo lähes tuhat sivua – ja sanansa ovat saaneet sanoa niin Audimies, Kuntalaispassiivi, Veronmaksaja, Uneton kuin Stetoskoopin uhrikin ja tuhannet muut nimellään ja nimimerkillä.

Monella lukijalla on lempiaiheensa ja monilla peräti lempi-Koppinsa. Syksyllä 2019 saa Loimaan teatterissa ensi-iltansa näytelmä, jonka repliikit ovat vain ja ainoastaan Koppeja.

 

1.7.2014

 Kopit LL:ti 26.6. Miten Raili Koponen voit valheellisesti väittää, että suurten kaupunkien liikenne ympyrät on purettu? Esimerkiksi Helsingissä liikenne ympyrät ovat jatkuvassa kasvussa ja niin on muuallakin Suomessa. Joskin voihan sitä näinkin omaa mieltään hauskuuttaa ja ihmisiä hassuttaa.

Taisto Levo

 

Järjen köyhyys aiheuttaa Hurskalan sillan purkupäätöksen.

Äly hoi

 

Hyvät maatalouskoneilla liikenteessä olevat. Oletteko koskaan tulleet ajatelleeksi poiketa esimerkiksi linja-auto pysäkille ja päästää perässä ajavaa autoletkaa ohitse? Joitakin poikkeustapauksiakin toki on. Hitaan ajoneuvon kuuluu jo lain mukaan antaa ohitus mahdollisuus.

Väinö Suomela

 

Kiitoksia helmille pekalle ja pentille mukavasta juhannusaatto illasta! terveiset yksi mukana olevista!

 

Turhaan pätkinyt ovea pitäiskö kassan syödä kassan takana! Ite olet varmasti lähtemässä syömään ekaks ruokatunnilla muualle kuin kassan taakse! Ajattele mitä kirjoitat!

K.N

 

Hyvä nimetön,olen kanssasi samaa mieltä siitä,että liikenneympyröitä on rakennettu kuin sieniä sateella. Koska ihmisten liikennekäyttäytyminen on holtitonta on ympyrä esteenä kaikelle kaahaamiselle.Niitä rakennetaan heti uudelle asuntoalueelle, kaupunkien keskustaan, vanhempiin taajama asutuksiin ja isojen moottoriteiden loputtua ohjaamaan autoilija turvallisesti kääntymään ja jarruttamaan vauhdinhuumassaan. Kyllä kiertoliittymiä on purettu ja niihin rakennettu liikennevalot ohjaamaan liikennettä, Esim. Lahti, eikä valoja ole tarvinnut purkaa koska ne toimivat. Valoja voidaan ohjelmoida ruuhka-ajan mukaan, hiljaisena aikana valot toimivat liikenteen tahtiin ja yöllä voidaan pitää pois päältä. Lisäisin vielä, että Suomessakin olisi jo aika isoissa kaupungeissa oikealle kääntyvän mennä jos ajorata on vapaa .Eikä Helsingin ruuhkiin rakenneta ympyröitä. Näyttävät siellä risteykset toimivan liikennevaloilla, uudetkin. Loimaalla ja Loimaan ympäristössä on väestökantakin pieni. Kyllä käyttäisin verorahat, jos niitä nyt onkaan, liikennevaloihin mikäli asia antaa aihetta.

Raili Koponen

 

 

Kiitos sinulle joka kunnostit hautaistutuksen kanta-loimaan hautausmaalla 27.6. kun on osaaja asialla, niin tulos on kiitoksen arvoinen.

Kiitos!

 

 

Onks pakko mennä okraan jos ei taho.

 

 

Talteen otettu silmälasit Virttaan työväentalon juhannusjuhlasta ja huutokaupasta.

Tiedustelut 040 965 8209.

 

3.7.2014

 Kyllä Lamminkatu 25 on kumma paikka. Meneepä siitä työaikaan milloin tahansa ohi aina joku tai jotkut seisoo keskellä pihaa kessu hampaissa. Eikös Loimaa ole tehnyt päätöksen savuttomuudesta? Sitä pitäisi myös noudattaa ja esimiesten valvoa. Mielestäni, jos päätöstä rikotaan ensin pitäis antaa varoitus ja seuraavaksi potkut. En halua maksaa veroja kessuttelusta!

 

Ahkeruus olisi saatava hyveeksi. Nykyisin matkustelu, kallis auto, luksusasunto ym paheet luetaan hyveeksi.

Arvot kohtaalle

 

Kyllä Suomen kieli on kaunista: Forssan kaupungin jätelautakunta ilmoittaa, että kiinteistölläni ei ole kiinteistöittäistä jätteenkuljetussopimusta, vaikka kaikilla kiinteistöillä on oltava sopimus kiinteistöittäisestä jätteenkuljetuksesta.

Asiat töittäillään kuntoon!

 

Suuret kiitokset rehelliselle pankkikortin löytäjälle että palautit sen pankkiin!

Kiitollinen

 

Aina niin herkullinen ruoka on muuttunut nyt kesällä hirveän suolaiseksi, kokkiko vaihtunut?

Vähemmän suolaa

 

Hei sinä nainen su 29.6 loimaalaisessa pikkukaupassa hieman ennen sulkemisaikaa. Näin kun näpistit tavaraa. Olet jatkossa tarkemman tarkkailun alla näillä nurkilla!

Hämmentynyt silminnäkijä

 

Virttaan hautausmaalla on häirikkö, joka ei anna ihmisten olla rauhassa omaistensa haudalla. Toivottavasti ymmärtäisit lopettaa ihmisten häiritsemisen.

Yksi häiriöstä kärsivä

 

Oon tilannut lehteä, miksi nyt kysymysten vastaukset siirretty www.jotain. Kaikilla ei yhä edelleen nettiä.

Kiukkuinen tilaaja

 

LL 28.6. -tietovisan vastaukset julkaistiin teknisen ongelman vuoksi vain netissä. Pahoittelemme tästä koitunutta harmia. Normaalikäytäntönä tulee jatkossakin olemaan se, että vastaukset julkaistaan samassa paperi- ja digilehdessä kuin kysymyksetkin.

LL toimitus

 

Vastaus nimerkille k.n. Kun on vain yksi myyjä niin ei se todellakaan voi jättää asiakkaita sisälle ja lähteä jonnekkin huiteleen.. jos on nälkä niin pitää haukata kassan takana jotain tai sitten ajaa asiakkaat ulos siksi aikaa ja sanoa että nyt on lounastunti ja tulkaa takaisin siihen ja siihen aikaan. Sekä että jos on suljettu välillä se pitää näkyä aukioloilmoituksessa. Ettei turhaan ihmiset odota.

Aukiololoajat uusiks

 

VK rehellisyys maan perii. Mietippä uudestaan. Kuka on sanellut ja mitä? Ypäjän kunnalla omat ”säännöt” muissakin asioissa.

Pallo jo hallussa

 

Hyvä, Taisto Levo.Kirjoitin koppeihin seuraavasti 26.6. ”Liikenneympyröitä on ollut isoissa kaupungeissa jo yli 60 vuotta.Ne kuitenkin purettiin pois, koska eivät auttaneet liikenteen joustoon, vaan ainoastaan saivat aikaiseksi ruuhkat”.Tekstini antaa ymmärtää,että kaikki ympyrät purettiin ajan saatossa pois. Siinä oli virheeni, mutta varmaankin ymmärsit mitä tarkoitin. Ruuhka kohdista on poistettu liikenneympyröitä ja liikennevaloilla taattu liikenteen sujuvuus. Näin on ollut. Toteemuksesi: ”Kuinka Raili Koponen voi valheellisesti väittää”, sanoisin puolestani: ”Kuinka Taisto Levo voi moista kirjoittaa”. Leimata valehtelijaksi. En ole valheellisesti väittänyt liikenneympyröiden poistoista, tapahtumat ovat tosia. Eikä ole asianmukaista esittää asian käsittelyssä moista syytöstä. Kiitos,Taisto Levo,että rohkenit kirjoittaa omalla nimelläsi. Päättäjillä on yhteisen rahakirstun avain, mutta on tunnettava vastuunsa rahavarojen käytöstä.

Raili Koponen

 

Onneksi Loimaalla ei ole enää kiertoliittymää, viimeinen poistui käytöstä 70 luvun lopulla.

 

Saman väriiset pirtit, molemmiil saman ikääset muksut. Toine pieni ja vaalee toine tumma ja iso kokoone. Etteköös vois lyörä hynttyhyt yhtehen ja kattottaas saisko parin aikaaseksi.

Puhemieheksö jourun

 

Olisko kopeista apua kun Google ei tiedä eikä muija muista; koska lemmensilta on rakennettu?

 

5.7.2014 

Ihanat Kertunmäen Paavo Muhonen ja Jukka Sillstén! Roolisuorituksenne olivat loistavat! Kiitos myös muille kertunmäkeläisille hauskasta pläjäyksestä ja tervetuloa meille elokuussa! 😉

Kolleganne Krekilästä

 

Vanhukset eivät ole tottuneet vahvasti maustettuihin ja eineksistä lämmitettyihin pakasteruokiin. Puhtaista raaka-aineista valmistettu monipuolinen perusruoka, voita ja kermaa unohtamatta varmasti maistuu. Eineksistä valmistettu kallis ruoka menee monelta vanhukselta roskiin. Nälissään ja aliravittuna ei voida hyvin.

Läheltä seurannut

 

Vuokranantajat kysyisin, miten ripustan tauluni jos ei saa lyödä nauloja seinään. Liimaanko?

Viihtymistäkö

 

70-luvulla Loimaalta poistui liikenneympyrä, ei kiertoliittymä. Ne ovat kaksi eri asiaa.

 

Kirjoittaa ja sanoa voi ihan puutaheinää, se ei ole valehtelua. Vasta jos tietää asian olevan toisin ja jakaa väärää tietoa, se on valehtelua.

Pekka

 

 

Pallo jo hallussa. Se koira älähtää johon kalikka kalahtaa. Ypäjältä puuttuu yhteisöllisyys. Kunnan taholla piiri pieni pyörii vain pienelle ’piirille’.

Puolueeton taho

 

Ei mitään syytä huoleen Raili Koponen. Tekevälle sattuu vahinkoja kuten itsellenikin, mutta kyllä se siitä? Kiitos myös itsellesi nimellä kirjoittamisesta. Verorahoja on säästettävä kuin omia, mutta minkäs teet, kun enemmistö esim ulkoistaa rahaamme pois kunnasta ja turhat konsultoinnit vievät osansa jne. Hyvää kesää Raili.

Taisto Levo

 

Onko Loimaalla enää yhtäkään toimivaa perinteistä grillikioskia? Mitä tapahtuu vanhassa Salosen kioskissa? Onko palaamassa takaisin?

Lihapiirakka

 

 

Sinä joka ajoit audia 3.7. vesikoskella suoraan eteeni valimokadulta, kun pyöräilin pyörätietä. Onneksi saan jatkaa työtäni lastenhoitajana, kun jarrutin.

Melkein vainaa

 

Alastarolla on voimassa samat tieliikennesäännöt kuin muuallakin Suomessa. Eli rekisteröimättömällä ja viritetyllä crossimopolla ajo on yleìsellä tiellä ja kevyen liikenteen väylällä kielletty… myös alaikäisiltä… toivottavasti vanhemmat tulevat järkiinsä ja lopettavat kyseisen toiminnan ennenkuin sattuu jotain….

 

 

Postinkantajalle terveisiä, postit voi laittaa laatikkoon eikä heitellä maahan, ja voi sen pepan penkistä nostaa ku postit tippuu!

Sivusta seurannut

 

Pajukujan mutkassa ei ole risuja varten kaatopaikkaa vaikka joku naapuri niin on monta vuotta jo luullut. Tämä käytäntö on syytä lopettaa ja tulla hakemaan jo tuodut pois toisten tontilta.

Kotikaupunki siistinä

 

Kiitos vaalealle Mitsubishi-tila-autolle, joka päästi kiltisti jonottaneen liittymään pidempään jonoon torstai-iltana Okrassa. Vetskari-tyyli jonottamisessa säästää lopulta kaikkien aikaa, ja myös hermoja.

 

8.7.2014

 

Ympyrä on Ympyrä. Mikä on kiertoliittymä?

Ari

 

Ellei vuokrasopimuksessa toisin ole sovittu taulut, lamput ja peilit saa kiinnittää seinään. Siitä aiheutuu ns. tavanomaista kulumista, jota vuokralaisen ei tarvitse korvata. Vuokralaisia ja vuokranantajia on joka lähtöön. Tiedän, että on yritetty pidättää takuuvuokria kevyin perustein. Kuluttajaliitto auttaa näissä tapauksissa ja viimekädessä voi kiistan viedä kuluttajariitalautakuntaan.

Vuokrakoti

 

Tosi ystäviksi ovat osoittautuneet tavalliset ihmiset. Eivät Pomomiehet.

 

Tohelo mattopyykkipoika pyytää anteeksi kastelemaltaan mattopyykkitytöltä!

LM

 

Kunnallisiin elimiin oli saatava raittiuslautakunta.

 

Pitäisikö meitin alkaa bitumilla korjaan teitä kun destia ei näämmä osaa /välitä! mm vakkatie todella huonossa kunnossa! Jos ei muuta niin urapaikkaukset heti.

Masai

 

Kiitos Kertunmäen kesäteatteri! Oli niin hyvä ja hauska esitys, että voisin tulla vaikka toisenkin kerran sen katsomaan! Kirkollisessakin huumorissa oli hyvä maku mukana.

 

10.7.2014

 

Iso kiitos LAS:n henkilökunnalle päiväkirralle, leikkuriin ja kirran osastolle! Ihanaa, että omalla kotipaikkakunnalla on sairaala, jossa saa apua nopeasti eikä tarvitse käytävillä makailla. Henkilökunta on kaikinpuolin ystävällistä ja ymmärtäväistä. Kiitos teille kaikille.

Sairaalakammoinen

 

On hyvin harmillista, että Melliläpäivät ovat nykyään vain varjo entisestään. Kun paikallisilta toimijoilta (mm. partiolaiset, karjalaiset, etc) on evätty oikeus kahvin, makkaran ja lettujen myyntiin varainkeruuksi, ei heillä enää ole syytä pystyttää kojujaan tähän ennen niin yhteisölliseen tapahtumaan. Toivottavasti asiasta päättäneillä on hyvä mieli ja puhdas omatunto. Kahvigate jatkukoon!

Petra Hämäläinen

 

Hei sinä Audin kuljettaja, joka asut sammonkadulla. Et taida osata numeroita koska ajat joka päivä rallia ko.kadulla. Kortti sulta pitäisi pois ottaa.

Terveisin naapurit

 

Autoilijat, vilkun käyttösäännöt eivät ole muuttuneet mitenkään. Jos käännyt, niin vilkutat. Erityisen hämmästyttävää on joidenkin ns. ammattiautoilijoiden käytös tässä suhteessa. Taitavat oikeastikin olla ns.

 

Kyllä oli virttaan kisoissa liikenteen ohjaaja tyly su klo 13 toivottavasti olet jonkun muun kuin fhr.n hommissa.

Punaisen avon porukka

 

No niin, ympyrämiehet ja -naiset: raha on puhunut (LL 8.7.). Pulinat pois.

Jalankulkija

 

Ympyrä maksaa puoli miljoonaa enemmän kuin valot, kirjoittaa LL:ti  8.6. Esitettävä on myös se, mitä maksaa valojen kuluttama sähkö, siirtomaksut, verot, huoltokulut ja 15 vuoden välein niiden uusinta ym? Mitä ne maksaa 1 vuodessa, 10 vuodessa ja mitä 30 vuodessa jne? Ympyrä kun ei vaadi jos kukkia. Haen vain totuutta, konsultteihin uskoni ei riitä.

Taisto Levo

 

Maanantaina klo 19.20 tummalla pakettiautolla ajanut, Alhonkedontieltä Karhulantielle Mellilän suuntaan kääntynyt, kuljettaja: kannattaisko kerrata kolmion muotoisen liikennemerkin viesti autoa kuljettavalle! Ennen kun sattuu….. Vähältä piti!

Keltakypäräinen

 

Masaille ja muillekin tiedoksi, ei alueen teiden hoito mitenkään kuulu Destialle. YIT on ”hoitanut” halvalla teitä jo pari vuotta.

Pekka

 

Mellilän monttu hyvä uimapaikka, paikan yllä on kuitenkin ikävä pilvi jonka aiheuttaa tupakoitsijat. Koko alueella on tupakointi kielletty kyltein, silti siellä ei tupakanhajua pääse pakoon kuin veden alle. Jopa vanhemmat polttaa lasten vieressä!

 

12.7.2014

Kaunis kiitos Citymarketin henkilökunta hyvästä palvelusta, avaimen etsinnässä. Hyvää kesää!

Pirjo ja Emilia

 

Iso kiitos Riikka Huhtamäelle ja koko Attendon henkilökunnalle mukavista juhlista ja lämpimät onnittelut 1-vuotiaalle.

Mukana ollut

 

Sinä joka rikoit kaksi postilaatikkoa Kojonperässä Seikunmaantie 687 kohdalla – voisitko tuoda uudet rikottujen tilalle?

Sateella luetaan märkää postia

 

Loimaan Pääterveysasemalla sekä Hirvikosken Terveysasemalla – todella hienoa palvelua – ystävällisyys saa jopa raavaalle miehelle kyyneleet silmiin.

L. Mettälä

 

Olisiko mahdollista pitää kahta pientä koiraa ilta myöhään sisällä koska eivät pihalla pysty olemaan haukkumatta.

Jotain rajaa

 

Kansanäänestys kiertoliittymästä/liikennevaloista! Tämä on nyt niin tärkeä asia!

Hyvin menee

 

 

Tämä kiertoliittymäasia on ihmeellinen, ei muuten mutta ensimmäisen kerran olen ollut samaa mieltä Taisto Levon kanssa!

 

Koppiporukka on kyllä tosi pätevää väkeä. Budjetintekijät, kaavoitusasiantuntijat jne. ovat kopittelijoihin verrattuna ihan pilipaliporukkaa. Kyllähän kansa tietää paremmin vaikkapa juuri kaavoitusprosessit jne.

 

 

Että jaksetaan jauhaa jostain kiertoliittymästä tai valoista! Mitä väliä, eikö ole pääasia että saadaan liikenne sujumaan siinäkin risteyksessä ja tehdään se erinomainen kiertoliittymä siihen sitten joskus jos ja kun on taas rahaa!

 

Saan mää vissyni muualtaki.

Janoinen

 

Vielä liikennejärjestelyistä Loimaalla. Ei kaikki pidä liikenneympyrästä, esim, rekkamiehet. Yhdistelmäajoneuvot ovat niin isoja, että on oltava tilaa kiertää se. Se hidastaa myös muuta liikennettä kuten hälytysajoneuvoa. Huolto on vaikeaa varsinkin talvisin. Minne lumet? Pahimpaan aikaan saattaa lunta kertyä koko päivän, ja useampia päiviä ja öitä peräjälkeen. Olen valo-ohjauksen kannalla.

Väinö Suomela

 

Hei sinä, joka veit 4 metriä pitkän ruskean käytävämattoni keskiviikkoillalla 9.7. Mäkitalon alueen matonpesupaikalta. Toivottavasti sopii sinun lattiaasi ja nukut yösi hyvin.

Pettynyt

 

Lopeta ne typerät leikkisi liikenteessä, ennen kun tulee vahinko.

 

15.7.2014

Menimme kahville. Ostimme kahvit ja munkit. Olivat kovia ja kuivia, eikä näin ollen mikään nautinto ja munkin hinta vielä törkeesti 1.50 e.

Ei enää siihen kahvilaan

 

Kannattaa kitkeä pikkupojasta keskisormen näyttely ajoissa ettei vaan tule ongelmia myöhemmin.

Sivistynyt

 

Mika Jokisen tapaus (LL 8.7.) ja vastine (LL 10.7.): Näin se kirkko toimii liian usein, kun pitäisi auttaa ja palvella. Se alkaa selitellä ja suojella omaisuuttaan ja keksii mitä mielikuvituksellisempia asioita kuten Mika Jokisen tapauksessa (Ei voi päästää urkuparvelle, kun Mikkelissäkin joku parvellepäässyt vahingoitti urkuja tai tai tai…)

Kirkkovieras

 

Voisikohan siinä roskien poltossa naapuri pitää välillä vapaa päiviä, niin voisi mm.nauttia ulkoilusta omalla pihallaan?

Köh köh

 

En ymmärrä vasemmistopolitiikkojen kannanottoja liittyen Lidlin tuloon Loimaan Kartanonmäkeen. Aiemmin vasemmistossa vastustettiin Lidlin tuloa Loimaalle (Saikunkalliolle) keskuskoulun lisätarpeilla. Nyt ollaan esteeksi laittamassa Pikatien ja Kartanonmäenkadun risteykseen liikenneympyrää, kiertoliittymää. Risteykseen riittäisi pelkät liikennevalot. Miten voidaan jonkun yrityksen tulo tehdä noin vaikeaksi ja hankalaksi? On kerrassaan loistava asia, että Lidl on aloittanut tässä välivaiheessa loimaalaisten kuljetuksen linja-autolla Forssan Lidliin!

Uolevi

 

Eräs lukija ihmetteli, mihin liikenneympyrän lumet saataisiin. Eiköhän samaan paikkaan kuin valoristeyksenkin lumet. Kyllä lunta sataa molempiin yhtä paljon, ellei rakenneta katosta valoristeykseen.

 

Miksei Kaunismäen, Suopellon, Moskovan ja Karhulanmäen asuntoalueille jaeta mainoksia…?!

Mainoksia haluava

 

Jos joillakin on pakollinen tarve liikenneympyrälle tai siirtoliittymälle, sellaiset voisi laittaa Virttaan moottoriradan ympäristöön.

Liikenneympyröihin kyllästynyt

 

17.7.2014

 

Kiitokset hienosta Metsämaan kirkon esittelystä ja kerroit sen historiasta seurakunnan työntekijälle. Esittelystä saimme paljon tietoa ja hienon kokemuksen kauniista kirkosta.

Kiittäen Jarmo ja Päivi

 

Kaunis kesäilta. Päätän nauttia kahvit parvekkeella. Katan pöydän, asettaudun mukavasti ja virittäydyn kahvinautintoon. Kupillinen jää puolitiehen, kun yksilönvapauttaan toteuttava tupakoitsija sytyttää läheisellä parvekkeella aikuisten tutin, josta leviävä haju pilaa kahvihetkeni. Hiivin takaisin sisätiloihin ja yritän ymmärtää terveytensä vapaaehtoisesti tuhoavaa kansalaista, jonka addiktion takia en pysty nauttimaan omasta parvekkeestani täysin siemauksin.

Ikkunat kiinni kesälläkin

 

 

Hyvä, että klaani on pistetty järjestykseen. Törkeää käytöstä ja naurettavaa valitusta jälkeenpäin. Säännöt koskevat kaikkia.

 

 

Kiitos henkilölle, joka soitti ambulanssin kaatuessani Turuntiellä 7.7.

Maija-Liisa Rautakoski

 

 

Kiitos Gigantin Jere. Olet aivan mahtava Asiakaspalveija isolla A:lla.

Ilo asioida kanssasi

 

 

Loimaalaiset narisee ja kitisee kaikenmaailman liittymistä, kun todellinen syy kaikkeen sähellykseen istuu siellä ratin takana! Loimaalla kun ei osata käyttää vinkkaria. Liekö vika paikallisessa ajo-opetuksessa vaiko asenteissa. Peruslähtökohta sujuvaan liikenteeseen piilee siinä pienessä ratin tyveen kiinnitetyssä kepissä, jota voi liikutella ylös ja alas saadakseen viestitettyä muille mihin on menossa.

Kettuuntunut

 

 

Kepulaiselle kaupungin johdolle on  traktorinromujen ja heinäseipäiden säilöminen tärkeämpää kuin kaupungin katujen kunnossapito ! Sama summa kuin tienpidosta puuttuu pistetään huoletta kepulaisten huvituksiin!

Katuja käyttävät kaikki

 

19.7.2014

 

Miksi päiväkoti Mellin pihassa palaa kaikki valot keskellä kesää. Säästää pitäisi.

Ärsyyntynyt

 

 

Mikä selitys on postin toiminnalle kun ensin tulee postiauto ja tuo vanhusten ruoka palvelut. Noin 1-2 t. päästä tulee sama postiauto tuomaan postin? Miksi näin? Kysyy utelias kyläläinen?

 

 

Iso kiitos Silmä aseman optikoille, ei pistä enää ja silmä paranee jo!

 

 

Onko se pakettiauto jotain ”kodin turvajoukkoa”, mikä niin aktiivisesti asutus alueita kiertää?

 

 

Parveketupakoinnista valittaneelle: oikeassa olet. Samat tyypit varmaan vetelee niitä kessujaan aivan liikkeitten tms ovien edessä. Varmaan, koska heillä on ”oikeus”. Ja mikäs siinä, keuhkosyöpään sairastuu Suomessa vain 2 000 ihmistä vuodessa. Eli kyseessä ovat ne jotkut muut.

 

 

Matti ja Teppo Iskelmä musikaali, Ei mul kukkaan soittanut Valloxsille kitoos.

Senijorit

 

 

Suojastontiellä Hirvikoskella liikkuu raidallinen, kesy kissa. Kaipaako joku Kissaansa?

Huolestunut

 

22.7.2014

 

Hienoa Matti Pulli. Odotan jo seuraavaa lukunautintoa. Osan asioista muistin melko hyvinkin, osaa en.

Irma Paljakka, kauppalalainen, entinen heikkiläläinen

 

 

Alastaron Hoito-osaston väki kiittää Hans-Veliä ja Hannesta, jotka lauloivat sateen auringoksi osaston kesänviettopäivänä.

AHOS:in väki

 

 

Kiitokset Hannulle mukavasta Zetorin; herätyspäivästä: Erikoiskiitos Annelle erittäin hyvästä lohisopasta.

Mukana olleet

 

 

Korjatkaa maksupääte tai tehkää siitä käteiskassa!

Nolatut asiakkaat

 

 

Mielestäni melliläjärvi ei ole järvi, vaan tekojärvi ja paremminkin runni. Todella törkeä ympäristörikos, jonka vain ”järjestäytynyt yhteiskunta” voi tehdä. Sorat viedään reippaasti alta pohjavesirajan savia myöden. Jotkut ovat tehneet todella rajusti rahaa ja tekevät edelleen. Onkohan kaikki mennyt ihan oikein? Ei ikinä melliläjärvelle!

Hyvä veli

 

 

Kova jumputus omakotialueella ja huutaminen on typerää. Väittävät, että se musiikin jumputus voi harventaa tukankin päästä?

Miko

 

 

Tuhannet kauniit kiitokset 8.7. Loimaan ampulanssin hoitajille hyvästä hoidosta ja kiitos Jamin turvallisesta viennistä lastenlinikalle Helsinkiin.

Kiittäen mummi ja ukki

 

 

Kiitokset Loimaan Demareille kesätanssien järjestämisestä Hennijoen Kalliolassa. Tunnelman takasivat reipas ja tanssittava musiikki ja sokerina pohjalla iloiset kanttiinitytòt, makkaranpaistopoikia unohtamatta.

Pikkutunneìlle asti viihtyneet

 

 

Joissain taloissa soitetaan radiota kovin ulkona. Fiksu tajuaa, ettei se naapurì halua sitä kuunnella.

sk

 

 

Valtaosa lapsista aloittaa innoissaan koulun. Koulu ja opettajat epäonnistuvat aika usein.

Pekka

 

 

Maton pesupaikka Ypäjällä kaipaa hieman avarrusta – poistetaan puita hieman?

Pesijä

 

 

Pimeetä väkee noi Alastaron maanomistajat.

Suunnistaja

 

 

Olisi ollut mukava tietää tansseista, että esiintyvä yhtye lopettaa soittamisen jo tuntia ennen tilaisuuden loppumisaikaa, sillä ei näin duunarina yksinkertaisesti kerkeä ajoissa tapahtumiin. Oli pettymys kun saavuin paikalle emännän kanssa ainoaan yhteiseen vapaa hetkeen kahteen viikkoon ja paikanpäällä roudari keräsi jo kamppeita pois.

 

 

Sinä Mellilän Tarhakujalta autolla syöksynyt mieskuski! Kertaa liikennesäännöt ennen kuin jotain vakavaa tapahtuu!

 

 

Köh köh, mene keskustelemaan asiasta naapurin kanssa. Reilumpaa. Meille roskanpoltosta soitettiin poliisit. Ei voinut naapuri reilusti tulla sanomaan, vaikka muuten elämäämme aidan takaa seuraa. Reiluutta peliin ja naapurisopu kunniaan. On sentraali santroillakin vähemmän tiedottamista ja seuraamista =).

 

24.7.2014

 

Tiedoksi Melliläjärven käyttäjille: paikalle ei ole asennettu mitään mattoa (LL 19.7.). Olin mukana rakentamassa aluetta ja seurasin kaivuutyötä ja tietäisin kyllä, jos jokin matto olisi asennettu.

Entinen laitosmies Mellilästä

 

 

Jos Mellilänjärven rehevöitymisen vähentämiseksi järjestetään rantaveden kasvillisuuden perkaustalkoot ja niistä tiedotetaan ajoissa, lähden mielelläni talkoisiin.

 

 

Silta Sarkaa vastapäätä. Kävelin perheineni siitä pari viikkoa sitten polvet tutisten. Moni tuttu asioi siitä museolle ja lähistölle. On niin hurjassa kunnossa että olisi tehtävä jotakin ennen kuin sattuu jotain ikävää.

 

 

Lämmin kiitos Loimaan Laatuautolle ja erityisesti Joukolle sekä Aapolle todella laadukkaisista tansseista Yläneen valasrannalla.

Taito

 

 

Minne on koottu jakamattomat mainoslehdet? Kannattaako yritysten maksaa tekemättömästä työstä…?

Mainoksia kaipaava

 

 

Mellilän Tarhakujan asukkaat autoilevat ihan nätisti. Niistä liikennesäännöistä senverran, että Sahantietä pankinsuunnasta perälle menevä on velvollinen väistämään Tarhakujalta tulevaa. Me tulemme oikealta, eikä meillä ole kolmiota. Päivittäin näkee, ettei tätä liikennesääntöä edes tiedetä. Tai ainakaan noudateta. Ehkä se ”syöksynyt” mieskuski olikin oikeassa – mene ja tiedä… Vaaratilanteita ei silti saa aiheuttaa.

Autoileva nainen Tarhakujalta

 

 

Pyydän anteeksi huolimattomuuttani pyöräilijältä, ketä päin meinasin tässä hiljakkoin ajaa.

 

 

Erään liikkeen työntekijöillä näyttää asiakaspalvelun ja muiden töiden ohella olevan tärkeämpää tekemistä kuten kännykän räplääminen. Kaupassa työskentely on asiakaspalvelua, ei nenä kiinni ruudussa kyhjöttämistä. Petyin, mutta toivottavasti löydän pikkupuodin jossa asenne on kohdallaan ja asiakaspalvelu toimii.

Entinen asiakas

 

 

Joku kirjoitti kopeissa kiertelevästä pakettiautosta. kannattaa ottaa rekisteri ylös ja vähän kuskin tuntomerkkejä. voihan olla että tarkkaillaan koska asunnot on tyhjillään. tai kerätään hylättyjä polkupyöriä aina kun joku outo auto kiertelee usein pidä silmät auki ja tutkaile tilannetta.

Onko rehellisellä asialla?

 

26.7.2014

 

Olipas viime lauantain Loimaan Lehti mahtava lukuelämys: Pulli, Kouri ja Mäkinen!

 

 

Lehdessä 22.7.14 ollut teksti onnellisuudesta toi minun arkeeni ison onnen. Ilahduin lukiessani, miten monet arkiset asiat onnellistuttavat toimittajaa. Ilahduin erityisesti siitä, että toimittaja halusi jakaa hänelle henkilökohtaisesti tärkeät myönteiset asiat lukijoidensa kanssa. Tässä olisi aimo annos esimerkkiä koppien kirjoittajille, jotka useimmiten korostavat vain kielteisiä asioita, joista onni on kaukana. Toisaalta saattaahan olla niinkin, että valittaminen tekee perusnegatiivisen ihmisen onnelliseksi. Olkoon sitten niin; jokainen tulkoon onnelliseksi omalla tavallaan! Toimittaja Maija Paloposkelle iso kiitos ”toisin toimimisesta”! Pyritään me muut samaan. Ehkä voimme siten valaista lähimmäisemme oloa ja eloa.

Heli Sultsi

 

 

Kiitokset kanttori Sarille kauniista consertinosta Kanta-Loimaan kirkossa. Mukana tunnelmoineet

 

 

Kirjallisesta luvasta huolimatta maanomistaja siirsi suunnistuskisan aikana 19.7. rastin maaltaan pois. Yhden maanomistajan toiminta ei tee Alastaron maanomistajista pimeetä väkeä kuten 22.7. olleessa kopissa väitettiin. Hyvästä yhteistyöstä kiittäen ja toivottavasti yhteistyö jatkuu edelleen. Ilman maanomistajien myötämielistä suhtautumista suunnistusta ei pysty harrastamaan.

Suunnistajien psta Esko Nummi

 

 

Hyvän kaverin tuntomerkit vaatimattomuus  ilman tietokonetta toimiminen.

 

 

 

Rikkaan maailman yksipuolinen huomio ja valheet ovat kohdistuneet noin 95 prosenttisesti yksin Ukrainan tilanteeseen? Kun kaikessa hiljaisuudessa hyväksytään Israelin julmuus ja pian tuhansien siviilin surmat ja valtavat vahingot kärsimyksineen Palestiinan köyhälle väestölle. Ilotulitteiden ampujat ovat tavoittamattomissa.

 

 

Sinä, joka pidät isoa koiraa avoinna. Koirasi valaa pelkoa joten ole hyvä ja pidä se kytkettynä.

Eräs koiraasi pelkäävä

 

 

Aivan sama mikä tie ja mikä nopeusrajoitus: jos ajan nopeusrajoituksen mukaan niin lähes aina ilmestyy taakse joku ”kiireinen”, joka kärkkyy hermostuneesti ja haluaa vetää ylinopeudella ohi. Mikä ihmisiä vaivaa?

Kyllä, mittari tarkastettu gps:llä

 

 

Pikku-Vampulassa liikkui 21.7. yöllä varkaita, jotka veivät ulkovarastosta työkaluja. Olkaa tarkkaavaisia ja laittakaa mahdollisten hämärien kulkijoiden autojen rekisterinumerot ylös ja soittakaa poliisille.

 

29.7.2014

 

Tietääkö loimaalaiset, että on taitava suutari Prisman kauppakeskuksessa?

Avun saanut

 

 

Suuri kiitos invakorttini löytäjälle.

Hannu Lepistö

 

 

Mahtaaks Pulli muistaa väärin. Apteekin Kemikaalikauppa oli Onnetar. Ostin siältä joskus ootekolonkia. Muuten paikat tuntuivat olevan paikoillaan.

 

 

(LL 24. 7.) Veikko Hulkon kuvakokoelmista. Tunnistaako, Tietääkö, Muistaako joku pyöräilevän mieshenkilön kuvasta?

Tärkeä tieto

 

 

Hei sinä, joka vapaaehtoisena kastelet muiden hautaistutuksia Virttaan hautausmaalla! Kiitos ajatuksesta, mutta meille läheisille olisi tärkeää saada itse hoitaa rakkaittemme haudat siten kuin itse haluamme. Kukkaistutuksetkin mätänevät ylimääräisestä kastelusta ja kuolevat pois ennen aikojaan. Kiitos, että jätät vastedes hautojen kaikkinaisen hoidon meille omaisille!

Virttaalainen

 

 

Mainosten jakelu puuttuu edelleen useilta keskikaupungin asuinalueilta! Tiettävästi osalle asuinalueita mainokset on jaettu. Kenelle kuuluu vastuu mainosten jakamisesta? Eiväthän kauppojen asiakkaat tiedä tarjouksista, jos eivät saa mainoksia kotiinsa!

Edelleen mainoksia kaipaava

 

 

Moottoriveneilijät Loimijoella, voisitteko hiljentää vauhtianne mökkilaiturien kohdalla. Huomioikaa joessa olevat uimarit!

Teija Asikainen

 

 

Kamala melu Loimaan torilla.

Musa pois toripäivinä

 

 

Olimme ystävämme syntymäpäiväjuhlissa jossa esiintyivät mm. lauluyhtyeet Haaran Kööri ja Kimpasat, musiikista huolehti Tytti Pelkonen yhtyeineen. Aivan mahtavia paikallisia esiintyjiä.

T.J.

 

 

Taas sai monta kertaa yössä herätä mopopoikien tai -tyttöjen päristelyyn. Toivottavasti nuorison yöajelu kaupungilla loppuun viimeistään sitten, kun koulut alkavat.

Väsynyt

 

 

Kiitos 4H kerholle, kun saamme käydä lampaita ruokkimassa Vesikoskella, Parkin lähellä!

Roope, Roosa, Alina, Onni ja Mummu

 

 

Pian Hurrikaani kausi alkaa ja muu pieni ”oheistoiminta” siellä samalla 😉 kiva päästä seurailemaan.

 

 

On se kumma kun koiran pitää joka ilta ruveta haukkumaan kello 22 jälkeen.

 

 

Oikeasti. Kirjoitushetkellä kello on 4.38 ja mopojen ääni pitää hereillä. Eikö se laite pysy käynnissä ilman jatkuvaa kaasuttelua? Jos haluatte valvoa, antakaa edes muiden nukkua.

Pettynyt poliisiin

 

 

Onnea Juha ja Johanna!!

 

 

Anteeksi, että roskaan uimarantoja, tienvierustoita, puistoja ym. heittämällä näihin paikkoihin tyhjiä juomatölkkejä ja -pulloja, savukerasioita, take away kahvimukeja, styroksisia ruokapakkauksia jne. Huomaan jonkun kuitenkin siivoavan jälkiäni. Kuulemani mukaan kerääjä maksaa kahvit panteista saamillaan rahoilla. Suurkiitokset! Luulen, että minustakin jonain päivänä tule Sulon kaveri. Nautinnollisia kahvihetkiä toivottaa

Roskaaja

 

 

Olen vienyt poliisilaitokselle Kaunismäenkadulla lojuneen lasten vaihdepyörän. Sen voi sieltä hakea tuntomerkkejä vastaan. Muista ottaa avain mukaan.

Löytäjä

 

31.7.2014

 

Löydetty avain Mannistentien risteyksestä Ypäjältä jossa keltainen avaimenperä ja kirjaimet L.K0405111479.

 

 

Loimaalla aikuiset pyöräilee jalkakäytävillä ja jalankulkijat väistävät heitä ajoradalle.

Jalankulkija

 

 

Varttuneenpi ”herrasmies”, joka ajelee skooterilla ei näköjään tiedä mihin tarkoitukseen kävely / pyörätie oikeasti on tarkoitettu? Ei ainakaan moottoriajoneuvoille.

 

 

Aivan käsittämätöntä pillien huudatusta ambulansseilla tämän tästä. Ei muita liikkujia esteenä, mut torvet huutaa et koko kylä raikaa. Outoa???

Jotain rajaa

 

 

Hirmuista tämä nykyaika kun jopa asutuskeskuksissa nuoret ajelevat vapaa-aikanaan mopedeilla. Ajatella, miten ihmeellistä Ei olisi tullut mieleenkään kun kaupunkiin muutettiin että täällä voi jostain kuulua ihan liikenteen ääniä…

Pienet ihmiset, pienet murheet..

 

 

Suomen edun mukaista ei ole hyväksyä Venäjälle asetettuja pakotteita. Venäjää ne ei suuremmin hetkauta. Mutta oman taloutemme tilannetta ne tulevat heikentämään Venäjän toimesta pitkässä juoksussa varmuudella. Suomi on jo muutenkin ajautumassa EU:n ongelmamaaksi.

TJL

 

 

Loimaalaisen kodinkone korjaajan ripeys johti siihen, että astianpesukoneen korjaaja piti tilata Forssasta. Kovasti luvannut tulla mutta ei ole näkynyt.

Noin 7 viikkoa odottanut…

 

5.8.2014

 

Loimaalla erinomaista jalkahoitoa ja hierontapalvelua sekä upeaa käsityötä Hoitola Vietnam Orkideassa.

Rentoutuneet jalat hyvän mielen kera

 

 

Lehden toimittaja voisi tehdä jutun vaikka pakollisista ammattikuljettajien pätevyyskursseista ja siitä miten työ- ja elinkeinotoimisto on edesauttanut taloudellisesti työttömien peruspäivärahalla olevien autokuskien tilannetta em..asian suhteen. Kurssejahan taitaa olla 5 pakollista ja hintana ammatti ja aikuisopistossa a’ 100 euroa. Kenellä 500 euron päivärahalla elävällä tähän on mahdollisuus. Syödäkin pitää.

Miksi ei työllistämiskurssina?

 

 

go hurrikaani go. kylä ny kelepaa lähteä peleihin unohtamatta tietennii talkoita 🙂

 

 

Sinä, joka kaipaat vaaleaa isoa pyyheliinaasi Pappisten järven uimarannalta keskiviikkona 30.7. Soita 0500 516672. Toimitan pyyhkeesi Sinulle.

 

 

Sinistä puuta! Nuoriso halusi Loimaan vapaa-ajan asunnollamme yllättää ja tilasivat Loimaalta viikolla 40 kaksi isoa säkkiä polttopuita. Kun itse viikonloppuna olin paikalla niin totesin, että kaikki puut ovat sinisen homeen peitossa, sekä osittain myös mätiä. En voi käsittää, miten tämä toimittaja voi näin tietämätöntä nuorisoa huijata ja toimittaa tällaista skeidaa täyteen hintaan. En voi mitenkään suositella kyseistä halkokauppiasta kenellekään.

Huijattu

 

 

Loimaan urheilukeskuksen tenniskentillä voisi avata vesihanat ja tuoda letkun, jotta kentän saa kasteltua. Samalla voi kai kastella häkin sisäpuolella kasvavat koivuntaimetkin.

Ässä

 

 

Hammashoitolan Heli: Kaksospojat + äiti kiittävät ystävällisestä kohtelusta! 🙂 Jää hyvä mieli, kun tässä koneellistuneessa ja usein ihmisarvon unohtavassa yhteiskunnassa saa kuitenkin henkilökohtaista ja ymmärtäväistä palvelua. Voimia ja iloa, kiitokset ja kumarrukset muillekin ihmisläheisissä töissä jaksaville! ”Näin metsä vastaa…” 😉

Kesäterveisin, Marja

 

7.8.2014

 

Musta kissa jäänyt auton alle Köyliönkylässä entisellä Alastaron ja Loimaan rajalla. Siirsin tien laitaan.

Pyöräilijä

 

 

Hirvikosken torilla, apteekin ja Habibin välisellä alueella voisi mielestäni järjestää myös jotain tapahtumia ja myyntipäiviä niinä päivinä, kun keskustassa ei ole. Esim: keskiviikko ja lauantai. Paikkahan on mitä mainioin.

Väinö Suomela

 

 

Pidetäänhän jokainen huoli vain omista asioista?

 

 

Päivän pelasti tieto, jonka mukaan Bisons pelaa kaikki Korisliigan ottelut. Muistetaan, että Bisons on loimaalainen joukkue, ja sellaisena toivottavasti myös pysyy!

Let´s go Bisons!

 

 

Vip kahvio on oiva keino myös viettää yhteistä aikaa.

😀

 

9.8.2014

 

Espoolainen ystäväni kävi ostoksilla Hirvikosken M-kaupassa ja sanoi, että ”olipa siisti kauppa!”. Itsekin olen samaa mieltä.

Heli

 

 

jos joka talossa ois oma talonmies kuin ennenvanhaan niin ois paljon hyötyä: esim. talot pysys paremmin kunnossa taloissa kun talkkari korjais ne sitä mukaa kun jokin hajoo sekä taloissa ois järjestys ja kuri eikä ois häiriköitä kuin että kun on huoltoyhtiö niin niillä on niin paljon töitä että ne ei ehdi eikä kerkiä jokapaikkaan vaikka tekevätkin hyvää työtä.

 

 

Nykyinen jätevesiasetus tai laki on puhdas suomalainen kansallinen kiusa, jota ei EU vaadi. Tämä asetus on kumottava ja todennäköisesti kumotaankin. Farssinomainen asetus oli susi jo syntyessään, silti monia kattilakuntia ehdittiin höynäyttää. Kolme likakaivoa taloon ja niiden sisältö eläinten jätösten mukana peltoon ja ylivuoto sille tehtyyn imeytys kuoppaan, että se siitä.

Taisto Levo

 

 

Helppo seistä hajareisin ojan päällä, kun maksoi vain 14 000 euroa jätevesipuhdistamo. Täällä maaseudun laitamilla se on koko talon ja tontin hinta. Sian sonta on terveellistä, mutta ihmisten ei. Levon Taisto puhuu tosi järkevästi näistä asioista, lukekaa.

 

 

Prismassa hyvä palvelu, mutta kassajonot ruuhka-aikaan kamalat.

Vakioasiakas

 

 

Kiitos Prisman suutarille hyvästä ja nopeasta palvelusta.

 

 

Loimaan kaupunki on savuton, miksi pari hoitajaa saa käydä tupakalla monta kertaa tunnissa päivittäin? Eikö heillä ole muuta tekemistä? Ja eikö pomo puutu asiaan mitenkään vaan antaa sen tapahtua? Maksetaanko siitä palkkaa?

Näkevä ihmettelijä

 

 

Melliläpäivä oli mukava kokemus, mutta risuja niille, jotka olitte tosi yrmeitä kaikki kun kävimme ostoksilla. Hymy ei maksa mitään ja on hieno ele asiakkaalle.

Me vammaisetkin olemme ihmisiä

 

 

Nilan biisons Turku, yhdentekevää…

 

12.8.2014

 

Toivottavasti Loimaan kirjastotoimen ylin johto on tietoinen ja arvostaa paikallista ammattiosaamista. Olen jo vuosia saanut ensiluokkaista palvelua Hirvikosken kirjastossa, mistä haluan tässä antaa julkisen kiitoksen!

Heli Sultsi

 

 

Isovanhempien ja lastenlasten leiri Somero. Kiitos seurakunnalle. Anja, Tiina ja Maria, hyvin suunniteltu, monipuolinen ohjelma, meillä kaikilla oli niin mukavaa, suuret kiitokset teille! Lähettää

Samuel, Sonja ja Leenamummu

 

 

Kenelle kuuluu hoitaa lasinpalaset pois teiltä ja kaduilta. Edgarin takana jalkakäytävällä on ollut jo monta viikkoa lasinpalasia jonkun rikottua lasin tai pullon. Prisman kohdalla tunnelissa on paljon lasin palasia. Hirvikoskella taksikopin kohdalla on lasin palasia. Kuka korvaa rikkoutuneen pyörän renkaan. Se ei ole mitään ilmaista huvia kun viet pyörän pyörä huoltoon renkaan vaihtoon mitä huvia siitä saa kun rikkoo pullon tielle??????

Rengasrikko

 

 

Sinä joka kaipaat valko musta puhelinta kosketusnäytöllä viety poliisiasemalle.

 

 

Uusi jätevesilaki on täysin järjetön – talon viereisille pelloille rahdataan sian sontaa.

Vähävarainen ihmettelijä, asianpuolesta taistelevan Levon kannattaja

 

 

Kun kerrostaloasunnossa ei saa mm. metelöidä eikä parvekkeella grillata etteivät naapurit häiriinny, niin miksi parvekkeella saa kuitenkin vapaasti tuprutella? Savut leviävät muiden asuntoihin vallaten ne kokonaan ja myös lapset joutuvat sitä jatkuvasti hengittämään näillä helteillä. Emme metelöi, emmekä grillaa, niin miksi joudumme hengittämään vapaaehtoisesti toisten myrkkysavuja kodeissamme??? Perustan omalle partsilleni vastalauseeksi hapankaalin hapattamon. Onko sallittua, häh?!

 

 

Suurkiitokset Matti V:lle Oripäähän uroteosta. Kiipesit 8 metrin korkeuteen kuuseen ja hait rakkaan kissani sieltä alas, jossa mirri oli ehtinyt olla jo kaksi vuorokautta.

T. Anne

 

 

Kiitos Niinijokilaiset ihanasta tapahtumasta. Hienoa tutustua erilaisiin pihapiireihin ja saada hyviä ideoita. Kartta ehkä voisi olla selkeämpi, ajatellen ulkopaikkakuntalaisia.

 

 

Todennäköisesti tuosta 2000 taloudesta moni jättääkin viemäröinnin ”päivittämättä”. Monella ainoa mahdollisuus jättää koko p.. ja muuttaa rivi-kerrostaloon. Monessa tapauksessa järjestelmä maksaa saman kuin koko asunnon arvo. Hyvä keino tyhjentää maaseutu.

Pekka

 

 

Kuka vastaa ilmaislehtien jakelusta Loimaalla? Viikonloppujakeluun tarkoitettuja lehtiä ei jostain syystä jaeta esim. Karhulanmäen ja Moskovan asuinalueilla. Jakamatta jäävät mm. Citymarketin, Tokmannin, Gigantin, Jyskin mainokset. Kyseisiä lehtisiä jaetaan toisilla asuntoalueilla.. Varastoiko jakaja lehtiset vai viekö jakamattomina paperinkeräykseen?

Mainoksia kaipaava

 

 

Herätys Kojonperä! Sunnuntai 10.8 klo 6.00 holtitonta ammuskelua tiheässä usvassa.Toivottavasti tunnistit ampumasi eläimet.

Äly hoi

 

 

Lämpöinen kiitos Oripään osuuspankille hyvästä asiakaspalvelusta, kun jouduin ulkomaan lomamatkallani ryöstön kohteeksi, niin teiltä sain avun ja ymmärryksen tilanteeseeni. Olette sydämellänne mukana tukemassa asiakkaidenne hyvinvointia yllättävissä elämäntilanteissa. Kiitos.

T:S:S

 

14.8.2014

 

Kiitos järjestäjille rompetorin tansseista! Oli todella upeat musiikit!

Ensi vuonna taas!

 

 

Kiitos Ahti ja Toini Kangassuolle, pelkästään lähimmäisenrakkaudesta toimitte kun saitte aikaan hautakiven oikaisun ja kustansitte myös puuttuvan nimen kiveen Mellilän hautausmaalla.

Anna-Liisa

 

 

Suurkiitos niille kahdelle ystävälliselle herrasmiehelle, jotka pelastivat mitsubishi-mummun maanantain! Tästedes avain kaulassa?

K

 

 

Ulkopaikkakuntalainen ystäväni kysyi kerran että mistä Loimaalla saa hyvää asiakaspalvelua. Oli helppo suositella hänelle Citymarkettia, Tokmannia, Hintakaarta ja Shelliä. Hyvää on helppo suositella, joten pitäkää sama taso edelleen!

Tyytyväinen asiakas

 

 

parvekkeeella ei todellakaan saa grillata kerrostalossa. mutta se et jos kielletään parveke tupakointi niin onko sit parempi kun rupeevat sisällä pössytteleen, silloin se tulee joka huusholliin ilmastoinnin kautta. ja tuntuu et nykyään on joka talossa häiriköitä, kuka ne saa kuriin. ei kukaan

 

 

Ihania pihoja Niinijokikirppu tapahtumassa eritoten missä pubi ja aittoja ihanaa kun säilytetty perinnepihoja ja iloisia ihania ihmisiä! Kiitos!

Yks mykistynyt

 

 

Kylläpä oli huonot synttäritarjoukset!

 Pettynyt

 

 

Väite että sosiaalinen media olisi aikakautemme valhepuheiden äiti, on todennäköinen tosi. Se luo uutisia tyhjästä esim ”erään tiedon mukaan”. Se valehtelee länsimaisella kielellä ja hyväksyy samalla kielellä sodan jossa tapetaan tuhansin siviilejä. Sosiaalinen media tuottaa ihmisten keskuuteen hysteriaa. Näillä eväillä on sodan perustuksia rakennettu ennenkin.

Taisto Levo

 

 

Yöllistä häirintää Metsämaalla. Järjetöntä musiikin soittoa lauantai yönä aamuun asti niin ettei vanhukset saa nukkua. Ja poliisi ei tee asialle mitään. Vettä pitkin ääni kuuluu kauas. Mahtoi ola hauskaa.

Väsynyt

 

 

Loimaan lehti, kopit palstalla mainoksia kaipaavalle. Meillä täällä Hirvikoskella jakelu pelaa jopa niin hyvin, että samat mainokset jaetaan kahteen kertaan, ainakin Mahlakosken talossa. Asiasta on ilmoitettu jakelusta vastaavalle firmalle Forssaan, sekä jakajille. Ei ole muutosta tapahtunut, edelleen jakajia on kaksi.

Väinö Suomela

 

 

Hyvä, hyvä Marianna Langenoja! Kirjoitit niin asiaa (LL 09.08.). Helppoahan täällä hyvinvoinnin ja yltäkylläisyyden keskellä on hifistellä luomuruoalla, kun tietää, että meiltä ei syömiset lopu. Sama terveydenhoidossa; rokotuksista kieltäytyminen, homeopatia, reiki- ym. vaihtoehtohoidot ovat elitististä puuhastelua oman/lapsen/lemmikin terveyden kanssa. No, voihan aina turvautua julkiseen tai yksityiseen terv.huoltoon, jos ja kun em. hoidot eivät auta. Meillä Suomessa on asiat olleet hyvin liian kauan. On unohdettu, että voisi olla toisinkin…

Ei milloinkaan luomuviljelijä

 

 

Myös Alastarolla mainoksia odoteltiin!

Mainoksia odottava

 

16.8.2014

 

Kepun johtama Loimaa mainostaa paikkakuntaa sopivana lapsiperheille. Samalla kun pikkukouluja ja leikkikenttiä lopetetaan, pidetään yllä talikoille rakennettua mauseleumia, johon uppoaa vuosittain omakotitalon hinnan verran rahaa!

Kepulle talikko tärkeämpi kuin lapsi?

 

 

voi jestas mikä valmentaja kaksikko, mihin lapseni nyt laitan harrastamaan?

 

 

Olisin tyytyväinen mikäli mainoksen jakajat antaisivat minulle tulevat mainokset niitä kaipaaville! Koko touhu on hölmöläisten hommia?

Metsäläinen

 

 

Martin Zeno takaisin Loimaalle pelaamaan heti, kun kuntoutuu. Loistava pelaaja ja todella hieno ihminen!

Bisons-fani

 

 

Nimimerkille rengasrikko (ll 12.8.): sinun ja jokaisen muun kulkijan kansalaisvelvollisuus on poistaa vaaralliset esineet ajoradoilta ja kaduilta.

 

 

Nimim. Väsynyt. Olemme pahoillamme kun möykkäsimme. Mutta oli meillä hauskaa. Tämä ei toistu pitkään pitkään aikaan.

Möykkääjä Metsämaalta

 

 

Taloyhtiön johto eli isännöinti ja hallitus eivät voi puuttua osakkaiden parvekegrillaamiseen. Tieto tarkastettu isännöintiliitosta. Piste.

 

19.8.2014

 

Hyvä Rockets! Selkeä voitto harkkapelissä, mutta laittakaa nimet selkään. Yleisö tykkäis.

Fani

 

 

Niin kyllä se lasinsirut kuuluu sen kiinteistön harjata pois jonka kohdalla ne on. järkikin sen jo sanoo. Ja joku valitteli grillauksesta parvekkeella, sähkögrilli on sallittu ei muut.

Maalaisjärki käyttöön

 

 

Alastarolaiset päättäjät, jotka veitte rikkaan kuntamme köyhään Loimaaseen, tajuatteko minkä pahan teitte omillenne? Pahan, joka on viemässä Alastaroa pysyvään kurjistuneisuuden tilaan. Lopetuksen uhka leijuu Alastarolla vuodeosaston, koulujen, terveysaseman, apteekin, kirjaston jne yllä. Konsultin työhön vedotaan, mutta se on kallista, epäluotettavaa ja tilatun makuista.

Taisto Levo

 

 

Sinulle joka ihmettelit valmennuskaksikkoa: tälläisissä tapauksissa kannattaa varmasti olla ensisijaisesti yhteydessä seuranjohtoon. Varmasti voit myös itse aloittaa valmennuksen, jolloin saat lapsellesi mieluisan vetäjän. Valmentajista on aina huutava pula koska se tehdään jokaisen vapaaehtoisesta halusta valmentaa muiden lapsia ja siihen uhrataan hurjasti vapaa-aikaa ja työtä. Kehtaat arvostella hatunnoston arvoista työtä.

Kahden lapsen mutsi

 

 

Talikkomausoleumin vastustajalle. Hienoa, kun valtakunnallinen museo on paikkakunnalla! Enemmän tuo rahaa kuin vie, kerrannaisvaikutusten ja työpaikkojen kautta.

Ylpeä loimaalainen

 

 

Löydetty avainnippu, Isoperä, Penninkulmantie.

Tiedustelut 050 527 5952

 

 

Lauantain lehdessä oli hieno kirjoitus Florianin melontamatkasta. Wau Florian! Mahtavaa uskallusta ja unelman toteuttamista! Onnea seuraavaan projektiin!

Yx ex-dinolainen

 

 

Kiitos apteekkari Koskiselle ja lääkkeen tuoneelle tytölle hyvästä palvelusta 16.8.

Hely Nurminen

 

21.8.2014

 

Tuntuu järjettömältä, että säästöihin vedoten vähennetään hoitohenkilökuntaa. Todelliset säästöt saataisiin kun tehostettaisiin vanhusten kuntoutusta. Viikko pari makuutusta petipotilaana, sen jälkeen he eivät sieltä enää nousekaan omin avuin. Yksikin takaisin itsenäiseksi nostettu ihminen säästäisi vuodessa kymmeniä tuhansia. Talouskonsultit ehkä tuntevat numerot ja eurot, mutta eivät ihmistä, eivätkä heidän tarpeitaan. Tuntuu myös oudolta väite, ettei kuntouttaa voi ilman samassa rakennuksessa olevaa röntgeniä, eikä laboratoriota.

Pekka

 

 

tietäiskö joku mistä sais ostaa pienen kipon tervaa?

 

 

Tänään, tiistaina, odottelin puolenpäivän aikaan kahden pienen koululaiseni kanssa satakunnantien varressa turvallista hetkeä ylittää tien. Yksikään auto ei pysähtynyt. Kiitos kahdelle skootterinsa pysäyttäneelle nuorelle kun päästitte yli ja pysäytitte jopa perässänne tulleet autotkin hienolla eleellänne. Iloa syksyynne, vanhempanne saavat olla teistä ylpeitä!

 

 

Vastaus kahden lapsen mutsille valitettavasti tällä kyseisellä kaksikolla valmennuksessa on omat edut etusijalla. toisella toisenlaiset ja toisella toisenlaiset ”edut”.

 

 

Manne Pärkölle ja Vapaa-aikalautakunnalle: Koittakaapa yhtenäistää kuntalaisten palveluita niinpäin, että teette vähennykset kaupungin keskustasta eikä syrjäkulmilta! Esim. Pääkirjaston aukioloista reilusti pois, niin virttaalaiset saisivat pitää nykyisen 2 tunnin mittaisen kirjastohetken viikossa.

Helmi Laine

 

23.8.2014

 

Kiitos Susanna Lehtimäki erittäin hyvästä kirjoituksesta Virttaan kirjastosta ja kylien merkityksestä. Kylissä tehdään valtavasti talkootyötä ja ollaan sitoutuneita esimerkiksi oman kyläkoulun toimintaan, silti kyläläisten elämää varjostaa ainainen murhe siitä, mikä palvelu on seuraavana lakkautusuhan alla. Vaikka oma kyläkirjastomme onkin jo vuosia sitten lakkautettu uskon, että niin meillä, kuin kaikissa muissakin Loimaan kylissä toivotaan sydämmestä Virttaan kirjaston säilyvän!

Tsemppiä

 

 

Missä seurassa näin hyvät edut on valmentajille että aiheuttaa jopa jo kateutta? Taidan harkita valmentajaksi ryhtymistä.

Jouko

 

 

Vastaus kahden lapsen mutsille, täällä tiedossa myös miksi valmennus on niin kovin mielekästä ainaki ollu. Eikä liity lapsiin mitenkään.

 

 

Täytykö kaikki Alastaron kanat ahtaa yhrelle ahteelle

 

 

Kyllä kannatti kilpailuttaa aikoinaan uimahallin rakentaja! Tässä on tulos! Eikö päättäjillä todellakaan mitään järkeä päässä? Jo maalaisjärkikin sen sanoo ettei halpa voi olla hyvä!

Hölmöläisen hommia

 

 

Kiitos putin kun toimiesi avulla suomessa saadaan vähän halvemmalla ruokaa.

Peko

 

 

Ihmettelen kovasti koulujen joka säällä ulkona liikuntatunteja. Ulkoilu on hyvästä ja varsinkin liikunta, mutta kaksois liikunta tunnit ulkona kaatosateessa on jo ehkä vähän liikaa. Kyllä siinä häviää liikunnallisimmankin liikkumisen ilo. Ja opettajat voisivat hölkätä pururataa ympäri myös sateessa. Ja kyllä ei kukaan ole sokerista ja koululle suoraan on keskustelua aloitettu, turhaan. Oppilaille vaan sanotaan, että ottakaa vaihtovaatteet mukaan, ettette ole niin kuin olisitte pissat housuissa, kun kastutte. Epäasiallista. Talvella tiedon mukaan ollaan säällä kuin säällä ulkona ja asianmukaiset varusteet pitää olla. No toki, mutta kieltona oli, että ei toppapukua..mitä sitten? Verkkapuku 30 asteen pakkasellako? Koulun pitäisi muistaa, että kaikilla ei ole ehkä varaa tai haluakaan ostaa kalliita urheiluvaatteita, kun siitä rahasta ja säästämisestä muutoinkin puhutaan.

 

 

Kohtapian sinullekin Elina on tulossa mahdollisuus valittaa.

EK

 

26.8.2014

 

Kopeissa 21.8. kyselleelle tiedoksi: Metsämaalta saa ostaa tervaa.

040 934 5860

 

 

Hirvikoskella paha näkemäeste. Koska rytisee?

Maantiepyöräilijä

 

 

Sos ja terveysministeri osoitti taas kerran, kuinka poliittinen eliitti on valovuosien päässä tavallisesta kansasta, sen elämästä ja tulotasosta! Ministerillä on kyllä hyvät tiedot ja taidot verojensa välttelystä. Nyt sitten odotetaan selittelyjä!

 

 

Peko, puhut asiaa kiitos! Nimimerkille ”hölmöläisen hommia”. En syyttäisi päättäjiä, vaan Hirvikosken insinöörejä ja rak.mestareita, joiden välinpitämättömyydestä me rehelliset veronmaksajat joudumme maksamaan vielä vuosia.

Vierestä seurannut

 

 

Onnex Suomella menee hyvin ja olemme ammattilaisten käsissä. Täällä on armeijaa käymätön puolustusministeri, oli kortiton liikennemìnisteri, harmaata taloutta poistava ministeri (ovi asennus), ylioppilas-juontaja hyvinvointiministerinä. vakuuttavia edustajamme tuntuvat olevan. Isot palkat tärkeintä. Kaikki samaa p….a.

Miettikääpä sitä?

 

 

Kyllä niin mieleni pahoitin, eivät soittaneet kovempaa.

Vastarannan asukki

 

 

Kaupat ei huvikseen ole tehnyt p-alueelle inva ja lapsiparkkeja. Ne on tarkoitettu vain ja ainoastaan edellä mainituille!On uskomatonta huomata päivittäin kuinka töykeitä ihmiset ovat, eivätkä viitsi jättää autoaan hiukan kauemmaksi, jolloin liikuntarajoitteiset ja pienten lasten vanhemmat pääsisivät heille tarkoitettuihin paikkoihin. Autokoulun penkille takasin opettelemaan liikennemerkkejä!

Turhautunut äiti

 

 

Hyvä Manne Pärkö ja arvoisa Loimaan kaupungin vapaa-aikalautakunta! Virttaan lainausaseman lakkauttaminen siksi että ”Muillakaan kylillä ei ole enää lainausasemia” ontuu ja pahasti. Pääkirjaston aukioloajoissa olisi rutkasti leikkausvaraa esim. virttaalaisten hyväksi, jos sellaiseen vain löytyisi tarvittava tahtotila. Saanen huomauttaa että tämän kaupungin keskustan ulkopuolellakin on yhä elämää, mutta ilmeisesti se ei ole läheskään niin merkittävää kuin keskustan palveluiden ylläpito muiden kustannuksella. Saammeko siis lähivuosina kuulla Mellilän ja Alastaron kirjastojen lakkauttamisesta esim. siksi että ”Metsämaallakaan ei ole omaa kirjastoa”? Se jää nähtäväksi.

Petra Hämäläinen, fil. yo, Mellilän periferia

 

 

Iloiset ihanat kiitokset Houkantielle ikimuistoisesta lauantai-illasta. Kirra kakkoslaiset!

Muistelen mennyttä aikaa…

 

 

Mitkä kierrätys pahvi/ tuoremehu/ maitopurkit saa laittaa! Toisissa ei ole esim. maitopurkin kuvaa. Saako silti laittaa pahvin joukkoon? Missä on kierrätys astiat!

Tiedon janoinen

 

28.8.2014

 

Onnea Peräahon Leolle kahdeksannesta tractor pullingin Suomen mestaruudesta. P.S. Koska rata tulee Loimaalle?

 

 

Viime syksynä valitettiin kopeissa usein koulukyydityksistä, eikä suotta. Ei tullut silloin kirjoitettua, vaikka jouduin monta kertaa viemään lapsenlapseni kouluun, kun taksi ei tullut. Myöhemminkään aikataulut eivät pitäneet paikkaansa. Nyt kaikki sujuu hienosti ja ajallaan. Kiitoksia Tilausliikenteen kuljettajille ja suunnitelmat tehneille.

Viljan mamma

 

 

Ihmettelen, miks entinen hyvinvointivaltio on muuttunu gatastrofi valtioksì? Onkohan poliitikkojen ja muiden valtion johtajien ahneudella ja hyvävelitouhujen kanssa mitään tekemistä tämän asian kanssa. Kansanedustaja on niin kauan kanssasi samaa mieltä, kun saat pullan syödyksi ja kahvimukin tyhjäksi.

Miettikääpä sitä

 

 

Kopeissa kysyttiin 26.8. minne voi laittaa kierrätyspahvit ja -kartongit sekä maito- ja mehupurkit. Ne saa laittaa kierrätysastioihin, joita löytyy Hong Kongin pihalta Hossinkadulta, Lapiduksen pihalta Hulmilta, ST1:n pihalta Kartanomäenkadulta ja Hirvikosken Siwan pihalta.

Loimaan Seudun Ympäristöhuolto

 

 

Turhautuneen Äidin kanssa samaa mieltä, ihmisten välinpitämättömyys on todella huipussaan. Milloin siinä ruudussa töröttää mopoauto taikka pari skootteria tai eläkeläispariskusta niin että pappa istuu autossa kun mamma käy kaupassa, eikä se taksikaan kuulu näihin ruutuihin käydesssään omilla asioilla. Ruudut siksi leveämpiä, ettei kolhita viereistä autoa ja ne ovat lähempänä kaupan sisäänkäyntiä, että lapsilla on turvallisempi matka kulkea kauppaan jäämättä auton alle sekä liikuntarajoitteisen kulkea lyhyempi matka asioidakseen.

Tarkka isukki

 

 

Tanjalle ja Anjalle kiitos Moskovan kirppistapahtuman onnistumisesta.

Myyjät

 

 

Kiitos Juhani Raikkoselle, kun järjestit meille kyläjuhlat 16.8. Ryötin tilalla.

Kaikilla meillä oli niin mukavaa

 

30.8.2014

 

Vilvaisten tien kunto vastaa paikotellen satunnaiskäytöllä olevan läpikulkutien kuntoa.

 

 

Pullonpalautuspisteessä voisi olla hlökunnan kutsunappi taikka puhelin, ettei asiakkaan tarvitsisi lähteä häiriön sattuessa kesken kaiken toiselle puolelle taloa ilmoittamaan siitä asiakaspalveluun.

Kehittäkääpä jotain

 

 

En vastusta Alastaron yksityistä päiväkotihanketta, enkä sitä, että mahdollisesti homeinen vanha päiväkoti jää tyhjäksi. Mutta vastustan yleensä tyhjää liiketilaa. Onko nyt varmasti pohdittu riittävästi nyk.kirjastorakennuksen mahdollista siirtoa kylänraitille? Pk siis tyhjenee mitä ilmeisemmin, vanha Nordean tila mitä parahin kirjastoksi ymym. Mielestäni aivan turha Coronarian rakentaa uudisrakennusta. Vai onko jo lopetusuhka Alastaronkin kirjaston yllä? Tervetuloa tutustumiskäynnille entisen Nordean tiloihin!

Mari Merta

 

 

Kiitos Loimaan kaupungin tekniselle virastolle ja Sallilan Energian työntekijöille. Myllymiehenkujan valot korjattu.

Markku Laakso

 

 

Lehdessä (28.8) puhutaan kouluista/jakelulinjoista jäävästä ruoasta, voiko sitä oikeasti jäädä ylimäärästä? Lapset eivät saa tarpeeksi ruokaa tai huonolla tuurilla ei saa ollenkaan, ”ai niin, unohdettiin tehdä”. Hei, aikuisten oikeesti!? Kyllä lasten pitäisi saada koulupäivinä sen verran ruokaa ettei nälkää tarvi kärsiä! Ja yleensäkin saada ruokavalionsa mukaista syötävää, ei pelkkä näkkäri riitä!

Suututtaa taas :@

 

 

Köyhät kyykkyyn vastalauseena järjettömälle jätevesiasetukselle. Se on kumottava.

Asukki haja-asutusalueen pellon pientareelta

 

 

Torstaina 28.8 klo 12 aikoihin Hong Kongin kohdalla nostettu tien sivuun jokin aika sitten auton alle jäänyt harmaa kissa. Oli panta, mutta en nähnyt numeroa. Toivoisi yliajajan nostavan kissan tien laitaan.

Kissarakas

 

 

Hirvikosken koulun asuntolarakennuksen oppilaiden vanhemmat, miksi ihmeessä viette oireilevat lapsenne homekouluun, jonka tilaa jatkuvasti vähätellään?! Puntarilla on elinikäinen astma ja alentunut vastustuskyky vs. pari viikkoa lapset kotona uusia tiloja odottamassa.

Hölmöläisten hommaa

 

 

Mielestäni Porschet ja BMW:t ovat kuin Viagra. Ne antavat tukea ja toivoa naismaailmassa.

Ihan omin avuin

 

 

Hei, poistakaa vanhat käytöstä puh. no. Ettei ne turhaan ”roiku” esim. puhelinluettelossa ja numerotiedustelussa.

Turhautunut

 

 

Kyllä maailma on sairas nykyään. Mikään ei nuorilla toimi ilman tietokonetta tai kännykkää. Naamakirja on ihan peestä, siellä jutut ovat tasoa ”kävin kakalla, ei haissut hyvältä”. Miks ihmeessä on valtava tarve kertoa henkilökohtaisia asioista maailmalle, tuntematta muita ihmisiä? On todella vaarallista, jos yksityisyys häviää maailmasta.

Onnex tuntematon

 

 

Tarja pelasta kokoomus ja suostu ehdokkaaksi kenttä tukee sinua.

Kokoomuksen kenttäväki

 

 

Eikö tosiaan kaupunki saa Melliläjärven ulkoilureitille betoniporsaita tai muita esteitä,ettei sinne mennä autoilla ym. kuulumattomilla kulkupeleillä! Tiistai iltanakin yksi lukutaidoton kuski halusi ilmeisesti autonsa ikkunasta heittä frisbee-golfia.. No tuskin sillä ruumiinrakenteella olisit jaksanutkaan reittiä läpi kävellä! Täytyy ottaa ensi kerralla kuva/video…

Lenkkeilijä

 

2.9.2014

 

On köyhä kaupunkimme tää, katuvaloja en mä nää, voisko joku ne sytyttää.

Mämmilä

 

 

Loimaalta on nyt mahdollista saada Olavi eduskuntaan kun ollaan kaikki yhtä kenttäväkeä.

Joku pitämään puoliamme

 

 

tämmäsinä aikoina kun on paljon erilaisia virustartuntoja liikkeellä niin eiks sairaat ihmiset vois pysyä kotona niin kauan kuin sairastavat eikä lentää joka puolella. tartuttamassa muitakin

sairaana ollaan kotona

 

 

Loimaan kaupunki on säästökuurilla, mutta katuvalot palavat pitkin päivää monella alueella.

 

 

Hieno kaudenavaus, voitto loimusta! mutta missä oli muu ohjelma, sitä jäimme suurel porukal kaipaamaan. Ehkö varsinaisten pelien alettua siten.

 

4.9.2014

 

Lämmin kiitos hyvästä hoidosta ja huolenpidosta Loimaan aluesairaalle.

Margit Hannula

 

 

Loimaan aluesairaalan kirurgian osasto kiitokset hyvästä hoidosta ja ystävällisestä palvelusta.

Maija-Liisa Kankare

 

 

Kiitos hyville ystäville. Vielä löytyy auttamishalua.

Maija-Liisa Kankare

 

 

Kelloliike Mäkelässä on aina ihanaa asioida. Iloinen ja ammattitaitoinen palvelu.

Korvisten laittajat

 

 

Kiitos sinulle nimim. Kissarakas ilmoituksestasi! Kadoksissa ollut Lemmikkimme löytyi.

Perhe Huvilakadulta

 

 

Keneltä kadoksissa valkoinen kissa? Hieman myös harmaata korvien välissä sekä hännässä. Pyörinyt muutaman päivän kaupungin hautausmaan ympäristössä. Tunnistatko omaksi? Kysy numerosta 044 3081 246.

 

 

Suomi lisää ilmatilansa valvontaa. Siis hankitaan sotaministeri Harry Potterille uudet kiikarit. Jos hän olisi käynyt armeijan, voisi hänet aseistaa ilmakiväärillä. Valtiovarainministeri osaa jo tehdä budjetin; nuorempana tuottivat matkalaskutkin vaikeuksia. Virheät (de fela) voisivat alkaa espanjan siruetanan suojelun, kaikki tulokashanhet ovatkin jo hoidossa. Ja tätä porukka siis johtaa pääministeri Jäbä Leisson. Räsänen Suomea siunatkoon, mutta minä twiittaan kintaalla!

Korvenhovin wanhaisäntä Kari Kaulo

 

 

Mlksi aina liikkeen ikkunassa lukee tyhjennysmyynti?

 

 

Kun et käytä suuntamerkkiä liikenteessä, niin kerrot muille: ”olen hölmö tai en osaa liikennesääntöjä”. Se ei ole rentoa eikä urheilullista ajoa, pelkästään typerää.

Tiktak

 

 

Kyllä Loimaa on valoisa paikka ainakin Vesikoskenkadun keskustan suunnassa, katuvalot valaisseet viikon yötä päivää.

Kuka maksaa?

 

6.9.2014

 

Savi Cat runotuokiolla Sarassa viihdytitte meitä. Saatte parhaat kiitokseni, kuuntelisin pitempäänkin teitä.

kiittäen Sirpa Turusta

 

 

Myöhästyneet kiitokset Loimaan Lehdessä kesäkuussa olleesta jutusta, joka käsitteli 4G-verkon rakentamisen tv-antenniverkolle aiheuttamia häiriöitä. Osasimme jutun perusteella soittaa Digitaan ja pyytää apua ja tv-kuvan ongelmat ratkesivat. Meille oli sitä ennen tehty jo vaikka millaisia korjauksia, mutta tv ei näkynyt. Olen jakanut juttua naapureillekin ja kuva on saatu heilläkin näkymään. Miksi operaattorit eivät tästä ole tiedottaneet? Ihme touhua, kun ei kerrota asioista. Meillä tehtiin paljon turhaa työtä ja euroja meni, mutta onneksi jutun avulla saatiin apua.

Punkalaitumelaiset kiittävät

 

 

Iso kiitos sinulle, joka tiistai illalla poimit Juvan pururadalla pudottamani auton avaimet ja veit paikkaan josta ne löysin. Tulipahan taas todettua miten avuliasta ja rehellistä kansaa me suomalaiset ollaan.

Radan kahteen kertaan kiertänyt

 

 

LL ti 2.9. Anu Salo, hyvä pääkirjoitus yrittäjän elämästä. Allekirjoitan joka sanan joka lauseen. Silti olen todella kiitollinen saadessani tämän mahdollisuuden vielä viisikymppisenä. Nyt kun elämme tätä epävarmaa aikaa, sanoisin kaikille työttömille, jos vaan löydätte liikeidean niin siitä vaan.

Irma Paljakka, 90-luvun laman ”lapsi”

 

 

Suurkiitos riihen väelle elämyksellisestä aamupäivästä Metsämaalla!

Terveisin luontokoulun porukka

 

 

Valkoisen auton kuljettaja uitontiellä toimi esimerkillisesti kohdatessaan ratsukon. Kiitos 🙂 voi kun kaikki olisivat yhtä fiksuja..

 

 

Niittukulmansillan ympäristö eikö kaupunki voisi antaa peltoja viljelys käyttöön siksi aikaa että joku rakentaa sinne nykyisessä tilassaan joutomaat eivät ole hirveen edustavia varsinkin kun paikka pitäis olla loimaan portti.

Jukka

 

 

Kyllä on joillakin halvat huvit,kun täytyy varastaa vihko pyöräilylaatikosta.

Maantiepyöräilijä !

 

 

Kyllä taas niin mieleni pahoitin. Tympeää, hymytöntä ja halutonta palvelua

Maksava asiakas

 

 

Hirvikoskella Vakkatien ja Hirvikoskenkadun kulmassa olevalla viheralueella on puun alla tummanharmaa kissa jolla on punainen panta.

 

 

Mitä enemmän rahaa käytettävissä . Sitä ikävämpi ihminen . Pieni rahan puute on parenpi kuin ylimäräinen raha pankki tilillä!

 

 

 

Suomessa kaivattaisiin taas talvisodan isänmaallista yhteishenkeä. Suomalaisten tulisi olla valmiit puolustamaan isänmaataan. On suorastaan masentavaa kuunnella eräitä nykypolitiikkoja, että Suomen puolustus annettaisiin ulkopuolisten tehtäväksi. Jos Suomi ja Venäjä ajautuisivat sotatilaan, ei Nato puuttuisi asiaan, oli Suomi Naton jäsen tai ei. Nato ei uskalla aloittaa aseellista sotaa Venäjää vastaan, tämä kun tietäisi kolmatta maailmansotaa.  Putinin Venäjä sitä vastoin uskaltaa uhmata Natoa kuten Ukrainan tilanne on osoittanut.

Uolevi

 

 

päivän mietelause: pakotteet ja vastatoimet?

Separatisti

 

9.9.2014

 

Onnittelut 2-vuotiaalle Keilahallille ja Isot Kiitokset loistavasta musasta sekä mielettömän upeasta ilotulituksesta! Kyllä meidän Loimaalaisten kelpaa, kun on tällainen paikka, jossa henkilökunta hoitaa hommansa; ystävällistä palvelua hymyn kera sekä siistit paikat ovat asiakkaita vastaanottamassa! Keilahallilla on Loimaan paras terassi! Jatkakaa samaan malliin.

Kaksi porkkanaa

 

 

Kiitos vastauksestasi tekninen johtaja Jaana Koota ja on totta että itseni on näistä asioista jotain tiedettävä. Mutta se tärkein, avoimuus Loimaan päätöksistä kaupunkilaisille puuttuu, jota kaipaisi jokainen Loimaassa asuva.

Taisto Levo

 

 

Taisto Levo on kiinnittänyt huomionsa Loimaan huonossa kunnossa oleviin suojatiemaalauksiin, syystäkin. Pitäisi Jaana Kootan tietää ettei valtuutetuille tule yksilöityjä talousarvioesityksiä. Viranhaltijan pitää huolehtia, edes yrittää että kuntalaisten turvallisuudesta huolehditaan!

Asiallisuutta vaativa

 

 

Alastaron hoito-osaston säilyttämiseksi adressia voi allekirjoittaa netissä adressit.com tai käydä allekirj. mm. Alastaron kirjastossa, ärrällä, Alastaron terv.asemalla, PTA:n ja LAS:n neuvonnassa, Virttaalla Siilinpesässä, Virttaan S-kauppa tai Oripään OP:ssa.

 

 

Kenen on ollut pakko sutata liikuntahallin miesten vessan seinä tekstein johanna ja jussi aina! ken tunnistaa itsensä menisitkö siivoamaan jälkesi. Ei ole kiva että yleisiä paikkoja sutataan.

Pidetäänhän paikat siistinä

 

 

Miten koko elämä voi koostua valittamisesta? Eikö mikään ole ikinä hyvin?

Kuluu narinaa

 

 

Hei ’Maksava asiakas’: mene Virttaalle Siilinpesään arki-iltapäivisin, niin saat palvelua, joka ei ole tympeää, hymytöntä eikä halutonta 🙂

 

 

 

LL:ssä kopit palstalla 6.9.2014 kirjoittaja Uolevi sanoo sen, mikä sopii tämän päivän huoneen tauluksi. ”Jos Suomi ja Venäjä ajautuisivat sotatilaan, ei Nato puuttuisi asiaan, oli Suomi Naton jäsen tai ei. Nato ei uskalla aloittaa aseellista sotaa Venäjää vastaan. Tämä kun tietäisi kolmatta maailman sotaa”. Siinä se on sanottu rautalangasta. Tähän lausumaan yhtyy tulikasteessa vuonna 1942 ollut suojeluskuntavääpelin poika.

Eero Ilmari

 

 

On varmaan rasittavaa ajaa Audilla ja BMW:llä. Niillähän pitää aina ottaa edellämenevät kiinni, kytätä hermostuneesti keskiviivan tuntumassa ja mennä mahdollisimman heti ohi.

Ylinopeuspakkomielle?

 

 

LL 6.9., korjaus: Risto ja Anja Koivisto pitivät Mälläisissä osuusliikettä, eivät osuuskauppaa. Osuuskauppaa pitivät Aaro ja Eila Seppälä.

Matti Seppälä

 

11.9.2014

 

Ihan mahtavia hyvän mielen tuovia piristysruiskeita nuo Anun kirjoitukset joka kerta aiheesta kuin aiheesta!

Lukija

 

 

Mahdankohan muistaa oikein..? Mistäköhän Suomen taloudellisesti vaikeat ajat lisääntyivät? Missäköhän tämä kokenut ja ammattitaitoinen EU tilintarkastaja mahtoi olla silloin, kun Kreikka romahti?

Et silleen

 

 

Anu, sinä kyllä osut aina asioiden ytimeen kirjoitatpa mistä aiheesta hyvänsä. Näkee, että elämänkokemusta on vahvasti, ja taito tuoda se esille kirjoittamalla se aivan ainutlaatuisella tavallasi. Olet upea toimittaja, muitakaan väheksymättä.

Seija

 

 

Automerkeistä kopitelleelle: pitää paikkansa. Nopeusvalvontaa on nykyään valitettavan vähän, että uskaltavat ottaa riskin. Yleisrajoitus voisi muuten olla 80, niin ei tarvitsisi mennä edes rekoista ohi, ja teitten nykykunnonkin puolesta sopisi hitaampi meno paremmin. Nopeuksien lisäksi voisi olla myös äänivalvontaa: kaikenmaailman pärisijää painelee yöt päivät ympäriinsä.

 

 

Vastaus liikuntahallin siisteyteen. Siellä hallilla lukee monessa eri paikkaa johanna ja jussi ja mielestäni kirjoitukset olivat tussia että ihan pyyhkimälläkään ei saa pois. Tekijä saisi itse vastata teoistaan ja siivota jälkensä.

 

13.9.2014

 

Kiitos ja kunnia kiitos ja kunnia prisman asiakaspalvelijoille, heviosaston sirkeälle ja vikkeläkinttuiselle tytölle joka meikkasi mun näköisen fenkolin myyntikuntoon. Sitten lihatiskissä on pari myyjää, joilta saan aina hyvän mielen. Kassat on kaikki iloisia ja ystävällisiä, mutta heidänkin joukossaan on yksi, jota aina odotan, vaikka olisi pitkäkin jono. Olenkohan aina muistanut heitä kiittää.

Sirkkaliisa

 

 

Voin täysin jakaa samat kokemukset ja tuntemukset kuin myrtynyt veronmaksajakin (LL 11.9.). Kun olen vuoden ajan pyytänyt saada vaivaani lähetettä jatkotutkimukseen, terveyskeskuslääkäri sanoi suoraan, ettei ikäiseeni (66v ja toista vuotta eläkkeellä) haluta julkisen terveydenhuollon taholta enää panostaa! Onnellinen hän kenellä on varaa itseään yksityislääkärillä hoidattaa. Minun on tyydyttävä syömään särkylääkkeitä ja niillä ajanoloon pilaan todennäköisesti maksani? Näin meitä jaetaan hyvinvointivaltiosta takaisin luokkayhteiskuntaan!

 

 

”Kaikki ymmärtävät, että pakotteet eivät hyödytä ketään, mutta muuta keinoa ei kerta kaikkiaan ole”, sanoo pääministeri Stubb. Hiukan tyhmää myöntää tekevänsä tyhmää ja sen lisäksi vielä hyväksyä se tyhmyys rangaista omaa kansaa.

Taisto Levo

 

 

Julkisen terveydenhuollon huonoon tilaan on yksi syy. Kokoomus puolue. Julkinen alas. Yksityinen ylös.

Peko

 

 

On melko rasittavaa, kun tienpäällä ”liikkuvia” pahoja jaappanilaisia sakesekottimia ei saada millään kulkemaan nopeusrajoitusten mukaan. Mukavampi kai vetää letkaa perässä? Bemarilla ajaessa ei tartte tuota murehtia, heh.

 

 

Liikuntahalli asiaa. jopas on merkillistä suttaamista meinaan myö löyettii hurrikaani loimu harjotus ottelusta pieniä lappuja sielt sun täält… kahtotaan mialuummin peliä siistisä hallisa.

 

 

Perheenjäsenet käy työntekijän työpaikalla työaikana. Ei suotavaa.

Ex-pomo

 

 

Kiitos kummityttö Pirkko+Tiina mukavasta ja antoisasta ostosreissusta Turkuun,oli mukavaa.

Eevi

 

 

Mikä ihmeen hirvikosken keskustori, on kerrostalon piha? Tori on paikka jossa sijaitsi ennen Terjan kauppa ja kioski. 60-70 luvulla.

Väinö Suomela

 

16.9.2014

 

Kiitokset Loimaan Lehdelle kun julkaisette ihania vanhoja kuvia Loimaalta.

vm -68

 

 

Sabotoija kotipihalla. Sinä, joka kävit perjantaita (12.9.) vasten yöllä spreijaamassa poikamme auton punaisella värillä, tule sopimaan asiat meidän kanssamme. Asiasta on tehty rikosilmoitus. Kyseessä on mittava vahinko opiskelijan kukkaroon. Sinut tunnistetaan valvontakamerasta!

Raila Kauppila & Tapio Harjula

 

 

Nopeuksista kiisteleville henkisille pikkupojille: nopeusmittarit valehtelevat. Tarkistakaa oikea nopeus vaikka älypuhelimen tai navigaattorin avulla ja ajakaa sen mukaan. Bemarikuskille: alinopeutta ajavia on erittäin vähän, ”pakko päästä ohi” -tyyppejä sen sijaan riittää mielinmäärin.

 

 

Rappari Ransi, muurari Matti, insinööri Immu ja köyhä jarrumies.

 

 

Epäasiallista mainosta laajakaistasta (etätyö) tosityö vaati nousemista penkistä ja työkaluja -koneita.

 

 

Aurinkokin paistaa. Ei mitään positiivista voisi kopitella? Ihan vaikka vaan vaihtelun vuoksi, jos ei muuten?

Kyllä(stynyt)

 

18.9.2014

 

Tässäpä positiivista koppia: Kiitos kaikille kauppojen asiakaspalvelijoille jotka olette oivaltaneet mitä tarkoittaa olla asiakkaitten keskellä, palvella heitä ja tehdä sitä työtä mistä se palkka tulee =).

Asiakas

 

 

Positiivisia koppeja kaivannut oli ihan oikeassa. Vilkaiskaapa marmattajat peiliin ja miettikää kuka on syyllinen kurjaan oloon.

 

 

Esa hyvä, etkö vielä ole oppinut, että Kepu pettää aina.

 

 

Saaks mää nykysenä ulkopaikkakuntalaisena hiukan hunteerata. Ennen vanhaan jos jottain väärää tai pahhaa oli joku tehny niin sitä mentiin suoraan jututtammaan tai laitettiin viranomanen asial. Tän lehden kopit on nykysin aikas paljon sitä kun vikistään että joku teki jotain mutta sitten ei itte osata muuta kuin laittaa koppi asiasta. Joku viisaampi vois vastata kuin tarkotuksen mukasta on julkasta koppeja siittä kun pelliä on menny ruttuun, autoo sotkettu tai joku on vienny polkupyörän. Kun eiks poliisi ole tota varten vai onko kansa saamatonta? Mää vaan mietin kun olis niitä tärkeempiäkin asioita olemasa.

Maallamuuttaja

 

 

Teuvo, nyt hereille! Tämmöiset sataa Perussuomalaisten laariin.

Ex. kepsu

 

 

Kyllähän minä niin mieleni pahoitin, kun katselin kesän sähkölaskuja: paikallinen sähköyhtiö velotti siirrosta 94 euroa ja toinen kulutuksesta 56 euroa, ts. hyvin pyyhkii paikallisella! Jään odottelemaan Sallilan ilmoitusta loppuvuonna sähkönhinnan korotuksesta.

Pakkolïitossa Sallilan kanssa

 

 

Täällä myös negatiivistä kuultu valmentajista. Tyttären tytär pelaa joukkuelajia, harjoituksista tultuaan kysyi, miksi valmentajat kikattelevat vaan toistensa kanssa. Tämäkö ammattitaitoa?

Pettynyt isoäiti

 

 

Totta, alinopeus ei ole ongelma. Ihan jatkuvasti saa lukea pikku-uutisia mielipuolista, jotka ovat onneksi jääneet kiinni kaahauksesta yleisessä liikenteessä. Typerimmät yli kaksinkertaisella nopeudella rajoituksiin nähden.

 

 

Vanhan Alastarontien varrella olevat pajupuskat pois ennen kun peurat nokkapellillä!

Vm-73

 

 

Kuis kauan Alastaron pellot saa olla kääntämättä lietteen ajon jälkeen?

Happi loppuu, pyörryttää

 

 

Mellilän terveyskeskuksessa palvelevat tällä hetkellä maanantaisin ja tiistaisin terveydenhoitaja ja lääkäri. Tiistai-aamuisin paikalla on laboratorio. Loimaan kaupunki ei asiasta ole pahemmin tiedoitellut, ei esim Loimaan Lehdessä. Onko se tapa saada nämäkin palvelut loppumaan, ”kun eihän siellä kukaan käy…”.

Melliläläinen oman kylän palveluja kannattava

 

20.9.2014

 

Kiitos ystävälliselle asiakkaalle käynnistysavusta tiistaina Shellin palveluasemalla.

Markku Laakso

 

 

Loimaan sittarissa mahtava salaattipuffa, runsas valikoima ja tuoreet tuotteet. Pitäkää taso yllä. Minusta saitte vakituisen käyttäjän. Kiitos Jyrki :)!

 

 

Löydetty lukollinen polttoainetankin korkki Kiikankujalta.

050 5378 480

 

 

Arvoisa Pakkoliittolainen, tuskin sammutat vaikka pakastinta ja jääkaappia kesäksi. Mielestäni Sallila ansaitsee kehut toimitusvarmuudesta. Tällä on merkitystä eteenkin kotieläintiloilla. Minulla on määräaikainen kolmen vuoden sopimus, joten hinta on ainakin ennakoitavissa.

V.U

 

 

Muistatteko parin vuoden takaiset myrskyt, kun monin paikoin kärsittiin päiväkausien sähköttömyydestä? Silloin paikallinen sähköyhtiö oli yksi parhaiten suoriutuneista.

Äkkiä unohtuu

 

 

Miksi suositut tytöt ylästeella on ilkeitä ja miksi joku ihailee koulukiusaajaa?

Kolahtiko?

 

 

Jotkut autoilijat eivät millään näytä ymmärtävän, että Prisman pysäköintialueen ja Rautian välissä ei ole katua. Kyseessä piha-alue, missä toimitaan liikennesääntöjen mukaan, eli oikealta tulevaa väistetään!

Poliisia kaivattas

 

 

Pimeys lisääntyy ja saa häikäisevät sumuvalokuskit taas ryömimään koloistaan tien päälle sokaisemaan vastaantulijoiden silmiä. Näkevät itsekin huonommin kauaksi, mutta onpa ”komian” näköistä sentään…

Turhin lisävaruste

 

 

Ihmettelen suuresti Suomen ja koko EU:n talousoppia, kaikessa kun tulisi säästää ja karsia menoja. Työpaikkoja karsitaan, työttömyys kasvaa jatkuvasti. Yksityisten ihmisten tulisi säästää menojaan. Miten talous voi kasvaa, jos yritykset eivät investoi ja ajavat työntekijänsä pois? Ei säästämisellä ja työvoiman jatkuvalla vähentämisellä luoda uusia työpaikkoja! Ilmeisesti säästöt tulisi ulottaa myös kansanedustajien määrään. Jos on pakko valtion menoja karsia, voisi kansanedustajien palkkioita ja edustusmenoja karsia.

Ihmettelen tätä nykymenoa

 

 

Onko tämä sitä luomuviljelyä et koko kaupunki haisee sonnalle viikkoja?

Ei luomu

 

 

Hyvät koiran omistajat/ulkoiluttajat, älkää päästäkö koirianne tarpeilleen ihmisten puutarhaan! Todella törkeetä touhua!

Kyllästynyt jätöksiin

 

 

Kopithan on juuri tarkoitettu että saa tuoda ilmi, ja kaikkea muuta kivaa. älkää valittako.

Näitä on kiva seurailla

 

23.9.2014

 

Suuri kiitos Urho Syrjälälle iloisesta iltapäivästä.

Spr päiväpirtin väki

 

 

Postilaatikko ”terroristeja” ysitiellä 19.9 n. 21–00.30 ja 20.9. 20–01.45. Oletko nähnyt jotain/harmaata postilaatikkoa heitettynä johonkin? Ilmoita havainnoistasi poliisille. Ilmoitus vahingonteosta tehty.

Vihainen

 

 

Pyhäehtoona oli Alastaron kirkossa valtavan upea konsertti. Kiitos Leena, Sanna ja Armi. Väkeäkin oli kuin taannoin joulukirkossa.

 

 

 

Sari Koistinen kirjoitti hallintoliturgiaa mediaaneista ja laatumittauksista, muttei vastannut kysymykseen, miksi siis huolestuneita eläkeläispotilaita ei lähetetä jatkohoitoon tai kehotetaan hakemaan apua yksityiseltä puolelta.

 

 

Kiitos Taisto Levo, kun kirjoitit lauantain 20.9. lehdessä erinomaisesta Celia-näkövammaisten kirjastosta! Äänikirjoja voi myös kuulovammainen lukea kuulokkeiden avulla.

Nunnu Välimäki

 

 

Elokuva Teemu Selänteestä ja kirja Juhani Tammisesta on henkilöpalvontaa ja urheilun / urheilioiden pokkurointia.

 

 

Hyvä jätöksiin kyllästynyt, oletko varma että jätöksien jättäjä on koira? Meillä on nurmikolla luonnonvaraisten eläinten pökäleitä.

Nähnyt syyllisen ja iloinen siitä

 

 

Miten voi ihminen olla niin kaukana todellisuudesta kun Ilkka Kantola lauantain lukioita palstalla?

 

 

Ei deep purple soita heviä vaan melodista hard rockia.

Musikkeri E. Kauhanoja

 

 

Launtain lehdessä oli harhaanjohtavaa tietoa Suomen EU-jäsenmaksusta! Maksu kohoaa kuluvana vuonna n. 1 150 miljoonaan euroon. Korotus lähes 100% vuoden 2013 nettomaksuosuuteen verrattuna, joka oli 604 milj. Näillä rahoilla olemme saaneet suurtyöttömyyden ja kilpailukyvyn menetyksen. Vapaa liikkuvuus on tuonut haitarinsoittajat markettien kulmille!

Luulisi kansanedustajalla olevan jotakin tietoa vai onko kyseessä todellinen tietämättömyys?

 

 

Loimaan seudulla maanviljelijät osoittavat suurta piittaamattomuutta tiellä liikkuvien turvallisuudesta, levittämällä tiiliskiven kokoisia savikokkareita yleisille teille!

Tieliikennelaki 62 pykälä ja harjat kouraan!

 

25.9.2014

 

Kiitos Anna-Liisa Perho! Luettuani kirjoituksesi kyläkoulujen puolesta tuli todella hyvä mieli. Vielä on inhimillisyyttä ja pehmeitä arvoja kunnioittavia.

Ypäjänkyläläinen

 

 

Voisiko Loimaan Lehden valokuvauskilpailun hienoja kuvia käyttää esim. Loimaa-postikortteihin. Jos vaikka jokin koululuokka haluaisi opetella kuvasovellusta (tai AMK:ssa) saisi oppia ja siten vaikka retkirahoja?!

Marja-Leena

 

 

Kisaan saimme jälleen tänäkin vuonna todella hienoja kuvia! Kuvien käyttö jälkikäteen ei kuitenkaan ole mahdollista, sillä pyysimme kuvia ainoastaan kisaa varten. Lupa käyttää kuvia myös muissa tarkoituksissa olisi pitänyt pyytää kisaohjeessa etukäteen.

Kati Uusitalo, päätoimittaja

 

 

Kiitos Nunnu Välimäki. Celia – kirjasto tosin palvelee maksutta kaikkia. Oli lukenisen vaikeuden aiheuttaja sitten lukivaikeus, näkövamma, vanhuuden heikentynyt näkö, lihaskunto tai muu vastaava syy. Turkistarhaus ei sovi inhimilliseen ajatteluun. Eläin kasvaa lyhyen ikänsä häkissä, jonka jälkeen se tapetaan ja nyljetään. Sen elämä katkaistaan ainoastaan sen nahan takia, ihmisen turhuuden markkinoille.

Taisto Levo

 

 

Demokratian kannalta pieni enemmistö tai vähemmistö hallitus on parempi kuin enemmistö hallitus. Näin länsimainen demokratia toteutuu, koska joutuu neuvottelemaan opposition kanssa.

E. Kauhanoja

 

 

Terveyskeskuksen ylilääkärin vastineessa (LL 20.9) oli vain kaksi asiaa. Terveyskeskuskuksessa joukut ovat pahoittaneet mielensä julkisesta arvostelusta. Toiseksi, keneltäkään ei evätä avosairaanhoitoon pääsyä. Ei olekaan tiedossa, että keneltäkään olisi terveyskeskuslääkäkärille pääsyä kielletty. Kysymys on ollut, ettei potilaita  päästetä erikoissairaanhoitoon vaikka siihen on tutkitusti tarvetta. Ei kai terveyskeskuslääkärit muuten kehottaisi potilaita kääntymään yksityislääkärin hoitoon? Tarpeeton hoitohan olisi jo lääkärin etiikankin vastaista! Asiaan kaupunginjohtaja antoi kyllä vastauksen (LL 23.9). Viesti oli selvä. Erikoissairaanhoidon kuluja on entisestään vähennettävä! Samalla kun väestö ikääntyy ja erikoissairaanhoidon tarve lisääntyy, ollaan entisestään sen saantia julkisella taholla estämässä! Vaikuttaa tosi pahalta erikoissairaanhoitoa tarvitsevan vähävaraisen sairaan kohdalta!

Köyhät kärsiköön!

 

 

Palautetta Loimaan poliisille: olin maanantaina ensi kertaa Loimaalla odottamassa sakkolappua maijan takapenkillä, ja ihmettelin puistattavaa ilmapiiriä. Onko se tosiaan tarpeellista? Onko peloissaan olevaa, virheen tunnustanutta henkilöä kohdeltava kuin taparikollista? Asetelma oli kaksi miespoliisia selin takapenkillä istuvaan nähden, eikä yritystäkään saada pelon ilmapiiriä tunnustaneelta vähenemään tai katsekontaktia ylipäätään. Kollegat osasivat kyllä keskenään jutella asianosaisesta. Rikkeen maksoin mukisematta, sen syytä en enää muista, mutta kohtaamisesta jäi paha maku.

Vuorovaikutuksen puutetta

 

 

”Hauskoja” nuo uudemmat autot, kun ei tule päivävaloilla ajettaessa taakse minkäänlaista valoa. Minun corsassani pelittää kaikki valot, mitä laki vaatii.

Ex-rahtari

 

 

Olen lukenut noita Loimaan Lehden koppeja ja ihmetellyt miten on Loimaalla ja Alastarolla niin paljon huonokeuhkoisia, kun eivät kestä pellon hyvää tuoksua, sinne levitetään viljan ravinnetta. Tuossa tuoksussa olen lapsesta saakka elämäni työn tehnyt, on tullut tutuksi navetta, sikala, kanala, melkein sama tuoksu, ei ollut aina koneita eikä automaatteja. Jos on huonot keuhkot menkää lääkäriin, tuoksu ei vie happea ilmasta. Nyt keskustan väki, lempinimi kepu, onnittelen teitä kaikkia, kun jaksatte vielä kasvattaa lapsille leivän ja myös sille muullekin perheelle.

Eläkeläiskarjakko

 

 

Haaran kyntönäytös oli varmaan niin hyvä, että se olisi ollut kiva nähdä. Piikkipyörätraktoreita olisi ollut kiva nähdä kyntövaon päässä, mutta miehet seisoivat edessä, enkä penkeiltä nähnyt mitään. Ääni vaan kuului. Katsojat, huomioikaa siis muut katsojat tai järjestäjät laittakoon narun, jotta kaikki näkevät.

Kävin katsomassa, mutta en nähnyt

 

27.9.2014

 

Oripään Shellillä on ällistyttävän siistit tilat ja hyvän palvelun saa iloisen hymyn kera! Kiitos.

Heli

 

 

Hei, kaikki sosiaalipuolella päätöksiä tekevät. Ei Loimaan työpaja toimi kolmella vakituisella. Jos ”ruohonjuuri”henkilökunta jatkuvasti vaihtuu. Pomot joutuvat olemaan piilossa, kun muita juoksevia töitä on yli toimintakyvyn tai joutuvat sairaslomalle. Kuka silloin vastaa ja neuvoo? Porukka vaihtuu tiuhaan ja he ovat hommasta ulkona kuin Lumiukko. Uusille töihin tuleville on tärkeää, että heitä ohjaa joku, jolla on tietoa paikan toiminnasta. Silloin homma pelaa ja tulosta syntyy paremmin. Antakaa työmahdollisuus henkilöille jotka sitoutuvat kyseistä työtä tekemään. Työpajan kirpputori vaatii toimiakseen yhden vakituisen ”ruohonjuuritasolle”.

Raili Koponen

 

 

Parhainta parturi & kampaamo palvelua HiusHeikissä; ammattitaitoa,ystävällisyyttä ja rentoa meininkiä.

Tukka hyvin,kaikki hyvin 🙂

 

 

Kiitos Loimaalla 23.9 järjestetystä kuolleiden lasten muistopäivästä. Tilaisuus oli kaunis ja sydäntä lämmittävä.

 

 

Sote -alueista tuleekin oikein himmeleiden himmeleitä. Ratkaisevaa on pääsemmekö palveluiden tuottajakunnaksi, vai olemmeko pelkkä maksaja. Joka tapuksessa päätöksenteko karkaa todella kauaksi. Niin ne suuret ajatukset/ihanteet sortuivat tässäkin asiassa suurella yhteisymmärryksellä. Pahoin pelkään, että sotella onnistutaan tuhoamaan myös hyvin toimiva erikoissairaanhoito.

Hyvä veli

 

 

Katoppa karjakko kun se ennenvanhaan paskat kuivitettiin pahnoihin, haju oli huomattavasti miedompi. Lehmänlantakin pelloille levitettynä tuoksahteli vaan mukavasti maaseudulle, mutta kun se nykyisin on lietelantaa, haju on törkeä! Eikä kyllä tarvi omistaa huonoja keuhkojakaan niin siihen lemuun kyllä tukehtuu!

 

 

kulissien ylläpito kuluttaa voimavaroja

 

 

Kepulla riittää uskallusta tehdä päätöksiä, vai mitä Esa. Verot ylös ja yritykset ulos.

 

30.9.2014

 

Kepu mokasi ittensä ehrokkaan raakauksella. (ei kepun linjalla) äänestäjien asia ratkaista. kepulla yksi totuus. Eruskuntavaaleihin lähtee vanhalla ratsulla.

Piukkapiposuuteen kyllästynyt

 

 

On tyhmää aina syyttä peurakolareista peuraa (LL 27.9.). Alastaron jahtivouti puhuu niin kuin tilanne on ajetaan lujaa ja liikennettä on paljon. Peuralehmän ampujat on luonnevikaisia idiootteja jotka ampuvat vasoilta emän. Kuulemani mukaan vasallinen peuralehmä on aina rauhoitettu.

Pellepuku päälle ja pum

 

 

Hyvä konsti ampua peura on viedä omenia kyttäystornille ja posauttaa siitä.

Päivi

 

 

Suomessa yli miljoona 65 täyttäneitä. Missäs heidät hoidetaan, jos hoito-osasto suljetaan? Kotona vai 24/7?

Järki älä jätä

 

 

Biisoni jumpat alkavat keskiviikkona klo.18.30. Loimaan liikuntahallissa. 1260 mahtuu mukaan.

Bisons fani

 

 

Eikö kaupunkilla ole töitä tarpeeks ku työntekijä on facesa päivät pitkät.

Toiset tekee rahan eteen töitä

 

 

Alanko laitostua? Koska tunnen että lähiomainen on pian viranomainen.

Sairaalasta moi