”Taisi olla kiire pois”, Kaikkien aikojen Kopit, osa 30

0

Loimaan Lehti ryhtyi julkaisemaan Koppeja vuoden 2003 joulukuussa. Julkaisemme tekstiviestipalstamme 15-vuotissynttäreiden kunniaksi kaikki sähköisestä arkistostamme löytyvät Kopit nyt netissä muutaman kuukauden pätkissä.

Tähän päivään mennessä niitä on ehditty paperilehden tekstiviestipalstalla julkaista jo lähes tuhat sivua – ja sanansa ovat saaneet sanoa niin Audimies, Kuntalaispassiivi, Veronmaksaja, Uneton kuin Stetoskoopin uhrikin ja tuhannet muut nimellään ja nimimerkillä.

Monella lukijalla on lempiaiheensa ja monilla peräti lempi-Koppinsa. Syksyllä 2019 saa Loimaan teatterissa ensi-iltansa näytelmä, jonka repliikit ovat vain ja ainoastaan Koppeja.

 

3.1.2015

 

Lämmin kiitos kaupungille upeasta ilotulituksesta! Hienoa kun jotain järjestetään ja saadaan ihmiset kokoontumaan yhteen. Terveisin yksi ilahtunut lapsiperhe muiden joukossa.

 

Isot kiitokset kaikil teil, ku auttoitte kaikel tavoil pulaan joutunutta naapuria 29.12. Kun auton ovet meni lukkoon pakkasella, ikkunoit skapates.

 

Jorma Mäkiselle ehdotus: Julkaisehan joskus kirjanen pakinoistasi! Ovat niin mukavia lukea ja saavat hyvälle tuulelle!

 

Naisenergiaa! Kiitos vielä teille reippaille nuorille naisille, kun tuuppasitte autoni tienpenkkaalta ylös. Tuli hyvä mieli. Hyvää uutta vuotta!

Leila

 

Kiitos henkilölle, joka uudenvuoden aattona toimitit Prisman infoon löytämäsi pienen tytön mustan kukkaron. Hyvää uuttavuotta sinulle.

Petra

 

Pirjo Rinne – huomaavainen ja välittävä terveydenhoitaja. Kiitos avustasi terveyskeskuksessa keskiviikkona 31.12. t: Kati ja Emma Ruohola.

 

Sydämellinen kiitos Alastaron tontuille, kun toitte joulukukan ja hyvän mielen tänne Loimikotiin yksin asuville. Kaikkea hyvää teille ja onnea uudelle vuodelle.

E R

 

Kiitos Seppälän myyjä Jaanalle mahtavasta palvelusta, epäonnistunut joululahjavalinta muuttui mieleiseksi. Mukavaa vuoden jatkoa!

Onnellinen nuori neiti

 

Miehen työ Harri Parikka Loimaan Laatuautosta, kun järjestit avun ja heti pulaan joutuneelle autoilijalle. Hyvä palvelu muistetaan.

Tyytyväinen

 

 

23.12 Hirvikoskentiellä nainen lastenrattaiden ja koiran kanssa. Yhtäkkiä potkaisit koiraa ja vielä sen jälkeen löit talutushihnalla. Se tuntui todella pahalta. Jos et pysty koiraasi hoitamaan tai kouluttamaan niin anna se ihmiselle joka siihen pystyy ja jolla on siihen aikaa ja halua. Niitä ihmisiä on paljon.

 

 

Ihmettelen usein miten poikamiehet pärjäävät liikenteessä, kun heillä ei ole vaimoa vieressä neuvomassa miten pitää ajaa.

 

 

Hyvä, H. K.! Turhat vahvistimet pois, sävellaji sopivaksi ja urkusäestys ”säyseämmäksi”! Siten laulunautinto ja tunnelmallisuus palautuu!

Kimeydet kuriin

 

 

Vaikka niitä peltosarkoja olisi vuosikaudet ajeltu, niin ei se välttämättä konemiestä tee. Olisi hyvä olla noihin lumihommiinkin joku ammattipätevyys vaatimus, ettei joka kyntöjätkä pyörisi pihoilla verkullaan aikaansa kuluttamassa.

Suutari pysyköön lestissään

 

 

Mitä järkeä kaupungin oli taas laittaa raketteihin 1 500€ kun muutenkin on köyhä kaupunki. Kaikki kaupungit ei laittanu mitään.

 

 

Klo 0.47 rakettien paukutus loppui ei senttiäkään raketteihin.

Törsääminen loppu

 

 

Oikein hyvää uutta vuotta metsäpuu, kaupungintalo ja seurahuone.

Ma tahtoo veivaa veivaa

 

 

Uusi vuosi alkoi huonolla ja kielteisellä mielellä ainoa positiivinen asia Presitentin puhe, ottakoot politikot onkeensa.

 

 

Perustettiin liikuntatyöryhmä. Edustajina ovat ne joiden työkuvaan palveluiden kehittäminen jo muutenkin kuuluu.

0-ryhmä

 

 

Takavuosikymmenien möhläykset ja kähkäykset esim älytön rakentaminen haittaavat tämänkin päivän elämää.

 

8.1.2015

 

JMJping Oy/Pasi ja Jouko. Lämmin kiitokseni erittäin nopeasta ja asiantuntevasta avustanne! Tietokone toimii taas moitteettomasti. Työniloa!

Mummeli ja läppäri

 

 

Hyvä Riku Laukkanen tuot esille asioita vielä 80-luvulla uskontoa käytettiin lyömäaseena esim parisuhde asioissa.

 

 

Suuri kiitos Liedon SP. Wow mikä palvelu ja nopea. Ihanaa kun eronneetkin saavat apua.

Onnellinen pankinvaihtaja

 

 

Paljon kiitoksia Loimaan aluesairaalan päivystykseen ja kirurgiselle osastolle. On ammattitaitoiset hoitajat, hyvä hoito, ja oasatolla hyvä fiilis. Hyvä kun tulin terveeksi.

SH

 

 

30.12. lehden kopeissa oli puhuttu vähän mutta asiaa, kauppalan junttien autoilusta. No maalaisilla on maalaisten tavat. Meillä kotona Stokiksessa on Ikean parkkipaikkakin suurempi, kuin koko suur-loimaa, ja silti liikenne sujuu sivistyneesti. Toki kauppalalaisten puolustukseksi on sanottava, että Sergelin torilta on vähän enempi matkaa ensimmäiseen höyryävään paskapatteriin kuin loimaan torilta, eli siellä ollaan vähän enemmän oikeasti kaupunkilaisia.

Världens bästä förare

 

 

Mitä ihmettä tämmäset 70vuotiaat ukot ajaa täällä aamu 7seitsemästä alkaen lenkkiä ympäri kaupunkia. turhaa saastetta ilmaan. aina uudestaan puolentunnin päästä sama lenkki ja taitavat kiertää vielä yönkin. yksikin niistä ajaa niin lujaa et just alta pois ehtii. eiks ne ukot tajua ey niitten juna on jo menny.

 

 

Jos sitä tiesuolaa on niin paljon ylimääräistä että pitää yksityistiellekkin kylvää niin kylväisitkö johonkin muualle.

Järki Käteen

 

 

Hurrikaani valepa.mahtava tiukka peli.kipinät sinkoili yleisös sekä kentäl.

 

 

Keskiverto kansalaisena on kivanpi olla.

 

 

Matti Nykänen sanoi että jättäkää ne tuulimittarit ja suojaverkot sivuun ja hypätkää. Itse kun hyppäsi ilman näitä apuja aikanaan ilmalla kuin ilmalla voitosta voittoon. Tähän ei nykyhyppääjät uskalla ja syy on siinä, että Matti oli oikeasti mäkikotka, eikä mikään pelokas haarapääsky.

TL

 

 

Nimimerkille suutari pysyköön lestissään taitaa olla myös ajan kuluttamista kun kirjoittelee näin ivallisesti oikeista työntekijöistä.

Maaseudulta

 

 

Entisajan Paskasakki ei ollut ainakaan uusavuton.

 

 

Oli yllätys, kun sain viestin kännykkään joulukahville. Toinen yllätys oli, kun erikoisruokavaliota noudattaville ei ollut kahvileipää.

Keliaakikko

 

10.1.2015

 

Kiitos sille rehelliselle henkilölle, joka veit Prisman ostoskärryyn unohtuneen aarikan kylmälaukun neuvonnan tytöille.

 

 

Alastaron palvelujen alasajo Loimaan toimesta on nyt mitä totisinta totta ja inhimillisyys vierasta. Ei kauaa kun hoito osaston lopettamisen päätös oli tullut, jo loppiaisena puun takaa tuli tieto että Alastaron Terveysaseman lääkärin vastaanotot supistetaan ym ehkä kahteen päivään viikossa, hamaan tulevaisuuteen. Maksamamme verot karkaavat Loimaan hyvinvointiin, mikä on meiltä pois. Näivettymisemme pieni jarru olisi ostaa omasta yhteisöstä mitä saa. Syy kurjistumiseemme on alastarolaisten liitoskannattajien ja kumma kyllä heitä on valtuustossakin.

Taisto Levo

 

 

Luin lehdestä, että vanhus oli painostettu ostamaan ikkunaremontti, jonka hinta ylitti talon arvon. Loimaalla taitaa liikkua samanlaisia porukoita. Olkaapa varovaisia.

Huijattu

 

 

Koittakaa saada ne putket kuntoon, että edes jonkinlaista imua syntyy!

 

 

Miksi pitää aina ajaa ylinopeutta? Huom: kaupungissa nopeusrajoitus on 40. Jos noudattaa sitä, niin aina tulee joku roikkumaan puskuriin. Mikä teitä vaivaa?

 

13.1.2015

 

Tommonen siittä si tuli, sano timpuri, ko varastokopin valmiiks sai. – Ei siittä tommonen tullu. Sää teit siittä tommosen. Sano mestari.

Väiski

 

 

Olisikohan muillakin junnuilla mahdollisus osallistua hurrikaanin harjoituksii kuin yhdellä porukal vaan. täälä olisi myös inokkaita pieniä poikia.

 

 

Kaupungissa nopeusrajoitus on 50 paitsi joillakin teillä kuten esim Puistokadulla 40. Kannattaa katsoa tarkemmin rajoitukset ettei ole tientukkona!

 

 

Olen ymmärtänyt, että Taisto Levokin kuului Alastaron valtuustoon ja kuuluu nykyiseen Loimaan kaupungin valtuustoon. Loimaan kaupungin valtuuston päätökset olleet aika yksimielisiä. En ole huomannut, että ketään olisi liittänyt eriävän mielipiteen valtuuston päätöksiin.

O.T.

 

 

Hianoo, Levo. Joka taajamaan vaan kaikki omat palvelut ja systeemit, siitähän sitä kuntaliitoksessa haettua säästöä juuri syntyykin! Seuraavaks lukio ja ja oma sairaala Alastarolle,eikö? Ja kuka maksaa?

Uusi liitosäänestys

 

 

Sinut, lauantai-iltana Savipellonkadun yksityiskiinteistön pihalla asiattomasti oleskellut henkilö, on tunnistettu. Taisi olla kiire pois, kun en ehtinyt jututtamaan? Seuraavasta havainnosta ilmoitus poliisille.

 

 

Autot voisivat jatkossa ajaa hiukan rauhallisemmin! Röyhkeän ajon seurauksena lähes auton alle jäänyt!

 

 

Emmaar mää oo ennen noi hianoo kalkkunaa syänykkä, sano Loimaan poika, kun karjalaiseukko piapoo tarjos. 😀 jo tokkiinsa.

 

 

Onnittelut C-tytöille kultamitalista (LL 10. 1.). Arvailuksi jäi, mistä voitosta oli kyse.

 

 

Pidän itseäni suvaitsevana ihmisenä mutta en suvaitse sitä, että Taisto Levo ”mielipidekirjoituksissaan” lainaa toisten tekstejä surutta ilman lähdeviitteitä. Taisto, kun kirjoitat, kirjoita omia mielipiteitäsi, älä toisten.

Lukija

 

 

LL 3.1. olleessa kopissa, jossa nainen oli potkaissut ja lyönyt koiraa maantiellä, on hyvä että joku joka on nähnyt ottaa asian julkisesti esille. On surullista kun eläin otetaan väärin perustein perheeseen, eikä ymmärretä että koiralla on myös tarpeensa, jos eläintä lyö ja potkii julkisesti, mitä se on seinien sisällä. Näyttääkö se vaan hienolta kun on koira mukana rattaita lykätessä?

 

15.1.2015

 

Haluan syödä hyvin ja terveellisesti. Menen aina Ankkuriin.

Parasta Loimaalla, Likkojen jälkeen

 

 

Ruusuja niille Alastarolaisille päättäjille jotka uskaltavat seisoa päätöksensä takana loppuun asti…risuja niille jotka eivät itsekään tiedä tai muista mità mieltä milloinkin ovat ja yrittävät jälkeenpäin pelastaa nahkansa valehtelemalla ja muita syyttelemällä…osaatteko päättää sen että hävettääkö?

Keskustelua sivusta seurannut kyläläinen

 

 

Eläinsuojeluvalvojalle ilmoitus koirien huonosta kohtelusta, se henkilö ei saa enää, sen jälkeen pitää mitään eläintä ja sakot päälle!

Surullinen

 

 

Nyt, kun meiltä kaikki kielletään, niin seuraavaks vois laittaa kauppojen kassojen taakse suljettuihin kaappeihin karkit, suolat, rasvat ja sipsit siten, ettei niitä sais ku pyytämällä.- hmm… mitäs sit vielä?

 

 

Kiitän ja kumarran hyvästä palautteesta ja vastaan lyhyesti. Nim OT: le tiedoksi. 8.12.14 Loimaan valtuustossa hävisimme Alastaron vuode osasto asian 27-16. Eriävän mielipiteen pöytäkirjaan merkkautti 13. Nim ”Uusi liitosselvitys” Älykäs ehdotus jota kannatan, ehdottamasi Alastarolle ja Loimaan laskuun. Nim ”Lukija” Mainitsen Unescon lainauksen, osa on kirjoitettu 04 ja versioita eri sanakääntein 5 kpl moniin lehtiin, katso esim Karjalainen 07.

Taisto Levo

 

 

Wikipedia on Taisto Levon kirjoitusten lainausvarasto. Lauantain lehdessä kokonainen kappale suoraan sieltä.

Toinen lukija

 

 

Onko paikalliset päättäjät todellakin niin torveloita etteivät ymmärrä sitä tosiasiaa että käyttämällä paikallisia palveluita osa kuluista tulee verorahoina takaisin? Kun kilpailutetaan ja otetaan halvin palvelu muualta näivetetään oman kylän elinkeinoelämä!

Likapyykki pestään kotona

 

 

Näinä tiukkoina aikoina ei Loimaan kokoisen kaupungin hammaslääkärille pitäisi tuollaista 5 860e kuukausipalkkaa maksaa.

Palkkakuoppa(ko)?

 

 

Petäjoentien talvikunnossapito surkeampaa kuin venäjällä tiestön kunto kesällä. Aurauskalustoa ei saada liikkeelle ja taitaa olla hiekoitussannat suomesta loppu, kunnei liukkaudentorjuntaa saada tehtyä ollenkaan, vaikka tie on siinä kunnossa ettei autot tahdo pysyä tiellä vaikka kuinka varovasti täällä yrittää ajaa.

Pasi

 

 

Tiistai-iltapäivä ja ke-aamu Myrskylinna-Aleksis Kivenkatu liikennevalot välillä pyörätien kunto ala-arvoinen, kenen vastuulla ko. osuuden hoito? Ke-aamu noin klo 8.05 Wille-kuski Aleksis Kivenkadulta päin punaisia suoraan eteeni, suojatieläisille paloi vihreä, pyöräni oli asianmukaisesti varustettu valoilla ja itselläni oli heijastimet, onneksi pyörässäni on myös hyvät jarrut, siispä tarkkaavaisuutta liikenteeseen.

Talvipyöräilijä

 

 

Katuverkoston aurauksesta vastaaville pieni toive. Onko täysin mahdoton tehtävä aurata risteysalueet ja pyörätien päät niin, ettei sitä lunta koottaisi näkemäesteeksi risteykseen? Tietoisesti rakennellaan vaaranpaikkoja. Kärrättäisi ne lumet edes pois, kohtuuviiveellä.

Jouni

 

 

Anteeksi rakkaani. Rakkaudella,

Sari

 

17.1.2015

 

Kyllä tulin hyvälle mielelle torstaina hiihtäessäni Loimaan eteläisellä radalla, kun siellä oli Päiväkoti porukka hiihtämässä. Yli 20 reipasta tyttöä ja poikaa, jotka kiersivät koko radan. Ohittaessaan porukan neljä kertaa, en kuullut yhtään itkua ja narinaa. Se vaativa nousukin meni ihan mukisematta. Aina silloin tällöin joku muksahti lumeen, etenkin loppuosalla, mutta aina noustiin ja matka jatkui. Puolivälissä oli juottotauko. Sieltä niitä uusia ”Jauhojärviä ja Niskasia” tulee. Ihailevat kiitokseni urheille hiihtäjälapsille ja henkilökunnalle, kun tuo vaatii heiltäkin paljon kärsivällisyyttä.

Martti Sahla

 

 

Suuri kiitos Vesikosken bussipysäkin lumen poistosta. Työ tehtiin nopeasti ja hyvin.

Bussilla kulkija ps meitä on muitakin ku minä

 

 

Surulliseksi vetää, kun katselee vasta valitun Loimaan kirkkoneuvoston ikähaitaria. Nuorin on tänä vuonna 40 ja vanhin 75 vuotta vanha. Muitten ikä on 71, 67, 65, 59, 54, 50, 49 ja 43. Seurakuntavaaleissa ilahduttavaa oli se, että niihin osallistui yllättävänkin vilkkaasti ikäluokassa 16–17 olleita nuoria. Nuoria oli vielä edellisessä kirkkoneuvostossa. Nyt nämä putsattiin kirkkoneuvostotasolta pois. Miksi? Saattaa olla mielenkiintoista tietää, mitä kulisseissa todella on tapahtunut?

Seurakunnan jäsen

 

 

Kopeissa on kinasteltu kaupugin alueen nopeusrajoituksista. Voisiko poliisi tai joku muu asiantuntija kertoa miten asia on? Käsitykseni mukaan aika monella kadulla ja sisääntulotielläkin rajoitus on 40.

 

 

Kuntopyöräilijät! Laita mieli musiikki soimaan! Ykkös kappaleen alussa kytke pyörän vaihde ykköselle ja polkemaan!

Leo

 

 

Lehdestä luin, että Oripäähän oli hankittu oikein tuulivoiman vastustamisesta palkkansa saava esitelmöitsijä esittämään puolitotuuksia ja vääriä tietoja. Esimerkkinä kunnan saama kiinteistövero lienee voimalaitosten kiinteistöveroprosentin mukaan on noin 21 000 €/voimala eikä yleisen kiinteistöveroprosentin mukainen 6 800 €. Muutkin jutut lienee olleet luotettavuudeltaan samaa luokkaa, että taas tällainen tapaus.

Totuutta hakeva

 

 

Pyörätiet turuntiellä auraamatta perjantaina klo 9? Voisi ne pyrynkin aikana kerran pyyhkästä!

Kahlaaja

 

 

Rakkaudella kuka sari ehkä tiedän?

Aurinko

 

20.1.2015

 

Kiitos Larille koskettavasta Kollin tarina -kirjoituksesta! Jokainen kissa on todellakin oma ihana persoonansa. Toivotan Taavi-kisulle kaikkea hyvää!

Kissarakas kahden kissan onnellinen palvelija

 

 

Kiitos Anneli&Pasi torstailehden kunnossapito kirjoituksista. Kyllä kannatti lauantaina saatiin hiekkaa tielle 🙂 Petäjoentien hoito sopisi hyvin logistiikka opiskelijoille. Saisivat käytännön opetusta. Opiskelijoiden loma-aikoina voisi hoitaa joku muu. Tulisiko kenties nykyistä urakoitsiaa halvemmaksi?!

Autot koko aika rikki

 

 

16-17-vuotiaiden äänestysinto jäi 7,1 prosenttiin Loimaalla seurakuntavaaleissa (LL 11.11.-14). Mielestäni se ei ollut ilahduttavaa eikä yllättävänkin vilkasta osallistumista, niin kuin seurakunnan jäsen kirjoittaa lauantain lehden kopeissa. Olen puolestani surullinen, kun jotkut tarkoitushakuisesti mollaavat Loimaan seurakunnan päätöksentekoa.

Surullisempi seurakuntalainen

 

 

Vinkkinä ilmaista kotijumppaakin voi tehdä kotiaskareiden lisäksi. Potkukelkalla, umpihankikävelyä. kotirappusia ylös alas, puuklapit tms käsipainoiksi, kyykkyyn ja ylös tai penkiltä ylös alas. Kaikkea aivan ilmaista ja kotikuteissa tehtyä treeniä kukin voi keksiä oman innostuksen mukaan ja tietty kävely.

 

 

Loimaan kaupungissa eräästä ruokapaikasta häädettiin köyhät eläkeläiset pois syömästä. Nostettiin hinta ylös, käskettiin köyhien hakea kunnalta apua. Loimaalla ei ainakaan saa apua kunnalta. Näin Loimaa kohtelee kansalaisia.

 

 

Onko pakko osallistua jos ei halua.

 

 

Hyvä seurakunnan jäsen. Kai tiedät, että politiikka tässäkin pelaa. Sitä en ymmärrä minä, eikä moni muukaan. Siksi kirkkovaltuusto koostuu pelkistä puoluelaisista. Pitäisi Jeesuksen ilmestyä, ja hajoittaa temppeli. Olette tehneet isäni talosta ryövärien luolan!

Väinö Suomela

 

 

Kuka huolehtii Katinhännäntien talvikunnossapidosta? Tie on hengenvaarallinen ja nykyisellä ”hoidolla” vie vielä jonkun hengen.

Melkein ojaan ajanut

 

 

Tuli mieleen kysyä, joko uusi kirkkoherra maksaa kirkollisveronsa omalle työnantajalleen, eli Loimaan seurakunnalle?

 

 

Kyl se oli mun rakkaani se Sari, että se aurinko paistaa kyl täälä. 😉

Ville-Jussi

 

22.1.2015

 

Loimaalla olisi ravintoloissa töitä Gordon Ramsaylle.

Muutakin kuin kengänpohjaa

 

 

Leivänjako on hieno juttu, kiitos! Kummaa on kuitenkin se, että työttömät asetetaan eri asemaan: toiset saavat elintarvikkeita kassikaupalla, kun taas esim. Ekolle työllistetyt eivät välttämättä saa kuin jämät. Sitäkin ihmettelen, että miksi palkkatyössä olevat kehtaavat hakea ruokaa. Jos heillä ei ole leipään varaa, niin kenellä sitten on?

Tosityötön

 

 

Mikä ihana kampaamo! Adam & Eva! Kiitos tytöt kivasta päivästä seurassanne ja ihanista hiuksista! Halit <3

 

 

Hei sinä, joka tarjosit Loimaan alueelta Amica mopoautoa pojalleni, ota yhteyttä, numerosi katosi.

Äiti

 

 

Hyvä kun saatiin uus kirkkoherra tyhjäkäynnin purkuun!

 

 

Onko liian vaikeaa pyryn jälkee aurata bussipysäkki Vesikoskella? Kävin putsaamassa sitä su kun taas aurattu täys lunta Parkin kohdalla hieno kunto mut se seuraava! 70 v ei oikein pysty hyppimään kinoksissa.

Ajetaan bussilla

 

 

Kävisipä yksityistiemme perällä öljyauto tai jakeluauto useammin, näin saataisiin tienhoitoa aurauksen sekä hiekoituksen suhteen myös muille yksiköistä maksaville.

Huonoon tienhoitoon kyllästynyt

 

24.1.2015

 

Tarkennukseksi; Gordon Ramsay kunnostaa ravintoloita, Loimaalla ei ole kuin muutama ruokala.

 

 

70-luvulla todettua herrat ei tierä mittää fakta tänäkin päivänä

 

 

kyl opit on menny hyvin perille

 

 

kaikkia ei voi aina miellyttää, ota omat eväät niin ei ole kengänpohjaa !

 

 

Nyt kaikki Loimaan isot päättäjät Loimaan Teatteriin katsomaan esitystä Kuin viimeistä päivää. Toivon että antaa ajatuksia,koska teidänkin vanhemmat voivat joskus olla avun tarpeessa.

Ajatellaan

 

 

Kartanonmäkeen asennettiin 2010 hienot hoitajakutsujärjestelmät, eli 4 vuoden päästä pitää ehkä uusia. Kyllä kaupungin kannattaa laittaa perintörahoja säästöön sitä varten.

Sukanvarteen

 

 

eiks noi vanhat kurpat vois mennä tonne isompaan kaupunkiin ajaan pakkomielteistä autolenkkiään

 

27.1.2015

 

Ei missään nimessä mitään siirtoviemäreitä Alastarolta, putki vaan Levon sakokaivoon, muutenhan viedään taas pala alastarolaisten identiteettiä, ja arvatenkin taas maksaa liikaa ja on väärin suunniteltu.

 

 

perus loimaalainen on katkera ja kateellinen kalvaa toisia jos riita tulee sitä jatketaan hautaan asti ei karjalaisten ristoksen saanut ymmärrä näitä täkäläisiä.

Lappeenrannan pistos

 

 

Lämpimät kiitokset Loimaan Teatterille loistavasta esityksestä. On päästy hyvin asian ytimeen läpileikkaus joka kuvaa osuvasti hoitajien arkea,vähän myös vanhusten näkökantoja,tuli ihan tippa linssiin.

Raija Veini

 

 

Hei sinä äiti, täältä ainakin löytyy yksi Amica mopoauto 045 273 63 77.

TV

 

 

Jokaisen pitäisi huomata S ja K kauppojen mainos vedätyksen. Jos 400 tuotteen hintaa lasketaan senteistä alkaen ja tuotemäärä on 25 000, niin miten helppoa se on tasata näiden muiden pienellä nostolla. Polttoaineiden hinta on laskenut ja kuljetus kustannukset halventuneet, joka olisi jo syy hintojen alentamiseen jne, että näin meitä huijataan. Oikeasti kauppa on armottoman ahne. Tuottajan saama rahallinen osuus tuotteestaan on hävettävän pieni, mutta kaupan läpi kulkien niiden hinta moninkertaistuu.

Taisto Levo

 

 

Työmies tahvanainen. Yhtestyö kumppanina huhtikuussa 1994

 

 

Kaijalle kiitokset vaaleanpunaisista ruusuista sekä mukavasta viikosta las:kirralle. Ja pikaista toipumista. Kiitokset koko henkilökunnalle, Lääkäreille, hoitajille, todella reippaille ja palvelualttiille opiskelijatytöille, laitoshuoltajille jotka huolehtivat ”nesteytyksestä” ja pitivät huolen vesipullojen täytöstä. Erityiskiitos fysioterapeutti Markulle miellyttävästä ja asiantuntevasta ohjauksesta. Toivottaa,

Lonkkaleikkauksesta toipuva Maritta Kauti

 

29.1.2015

 

Kauhee polemiikki leivästä jota jaetaan työttömien tuvalla. itse en ole koskaan kyseistä leipää hakenut ja käsittääkseni niitä oli tarkoitus jakaa kaikista pienimmällä työttömyyspäivärahalla oleville elikkä jotka on peruspäivärahalla. ei siis palkkatuella oleville eikä ansiosidonnaispäivärahalla oleville. ja kuka tietää kuka ekolla on palkkatuella ja kuka ei.

Ei leipäjonossa

 

 

Kuka jää Titanicin kannelle? Oripään kunta ulkoistaa, mut menot kasvaa vauhdil. On aika lopettaa poliittinen peli ja laittaa kunnanjohtajan virka hakuun.

Pelastakaa kunta

 

 

Kertunmäellä hienot ladut. Vaihteleva maasto ja mukavia mäkiä.

Iloisesti yllättyneet hiihtäjät

 

 

Ajo opetus on Loimaalla huonontuntunut ei enää osata markettien parkkiruutuihin ajaa. Koskee myös taxi kyltillä ajavia. Syy taitaa olla EKM tai MÄÄ MÄÄ taudissa johon ei ole rokotetta.

Ei tarttunut

 

 

Tiedoksi. En jaksa enää. Poistin Civicin takaikkunasta ”647000km-tarran”. Syy: Poliisia ärsyttää, luulevat pojanklopiksi. Huom. ei Loimaan poliisi.

2,4milj.km ajanut

 

 

Miks Ruotsalaiset johtajat ja poliitiikot tekee viisaampia päätöksia kuin Suomalaiset? Ruotsissa lisåtään 50% enemmän jodia suolaa kuin suomessa. Jodi vaikuttaa aivojen toimintaan!

Jussi

 

 

Paljonko kaupunki maksaa urakoitsijoille tekemättömistä katujen hoitotöistä? Kadut ovat aivan hirveässä kunnossa, jotain pitäisi maksajan sentään vaatia.

 

 

Se on pirullista, kun sitä ruuan hintaa menevät laskemaan. Nostaahan sitä pitäisi, ettei tarvitsisi kaiken maailman huijauksista kauppiaita epäillä.  Vedättäkää lisää.

 

 

Sain kelalta kirjeen eläke noussu 22 senttiä kuussa nyt en tiedä miten sen sijottasin saisko vihjeitä?

Iloinen eläkeläinen

 

 

Mitä Loimaan Laatuauto olisi ilman Parikan Harria?

 

 

Kiitos hienosta Loimaan Lehden tiistain numerosta! Mielenkiintoista ja monipuolista luettavaa oli riittämiin!

 

 

Mestarin paluu osa yksi, paikka Loimaan liikuntahalli, torstaina 29.1. Klo.18.30.

Korisfani

 

31.1.2015

 

Yläastelaiset eivät tee enää tunneilla muuta kuin pelaavat kännyköillä. Mitäköhän enää oppivat mistään? Kuvaavat tunnin aikana luokkakavereita ja opettajaa salaa ja julkaisevat kuvia somessa. Eikö koulu voisi kieltää kännyjen tuomisen kouluun tai esiin ottamisen tunnin aikana? Eikö näille voi muka enää mitään tehdä? Missä on kuri ja järjestys?!

Yks äiti vaan

 

 

Mikä on autoilijan ajella kun tie on hyvässä kunnossa! Kiitos Kytömaantienhoitajalle!

 

 

Kuka maksaa, kysytään yhä vakavammalla naamalla Loimaan liikuntahallin katsomossa, kun menossa on lentopallon taikka koripallon huippuottelu, ja pelaaja liukastuu katosta pelikentälle tippuviin vesipisaroihin, ja loukkaantuu. Mahtaako se vaikuttaa isännän vastuuseen, kun lattiaa kerta toisensa jälkeen katsomosta katsottuna jopa naurettavuuteen asti toki luututaan kuivaksi kosteudesta.

Kotijoukkueitten kannustaja

 

 

Ilman Hakalan Joukoa ei olisi Loimaan Laatuautoa!

Työpaikka

 

 

Vali vali. Minun eläkkeeni nousi vain 9 senttiä, enkä valita.

Eläkeläinen

 

 

Työttömien tuvalta hakee leipää myös kaikista pienituloisimmat eläkeläiset. Aina ei eläke riitä kuukautta ruokaan. On hyvä, että on tällainen leivän jakopaikka kaupungissa. Köyhimmätkin saa joskus ruokaa.

Köyhä eläkeläinen

 

 

Suomi lähti EU: n kerskakuluttajien velkojen maksajiksi, tielle jonne ei mitään pakkoa ollut. Muissa pohjoismaissa ne rahat suunnattiin oman kansan hyvinvointiin. Annoimme rahaamme Kreikallekin jossa rikkaimmat ei maksa veroja, noin 7 miljardia euroa, rahaa joka ei koskaan palaa. Huomiotta usein myös jää Suomen EKP: le maksamat miljardit eurot. Ahdinkoamme lisää myös se, kun EU: sa olemme aina nettomaksajana. Itseämme vastaan lyövät EU:n pakotteetkin lisäävät tuskaamme. Suomelle EU on pian kestämätön painolasti, kun kaikki nämä maksamme velkarahalla.

TL

 

 

Samaa mieltä.Parikan Harri on asiakaspalvelija parhaasta päästä, asiantunteva ja aina ystävällinen.

Monelle opiksi

 

 

Kuka kerää ja minne voi palattaa tuikun alumiini kuoret.

Ykx mummu

 

 

Markettien parkkipaikoilla on joskus auto melkein poikittain parkkiruudussa. Tai sitten on toisen puolen pyörät valkoisen viivan päällä. Joskus on niin pieni autojen väli, ovia ei saa kunnolla auki, ettei kolhisi vieressä olevaa autoa.

Parkkiruudun käyttäjä

 

3.2.2015

 

Kiitokset Citymarketille ja kauppias Koenkytölle sekä Loimaan Seudun Työttömät ry:n vastuuhenkilöille Työttömien Tuvalla jaettavasta ruoka-avusta! Loimaan Lehdessä on kopiteltu ja kritisoitu leipäjonoista ja avun jakamisesta. Kummallista kirjoittelua nimimerkkien takaa. Negatiivisuus, kateus ja tietämättömyys huokuu arvostelijoiden sanoista. Onko niin, että mitään hyvää ei saisi koittaa tehdä tai edes haluta tehdä tässä kylässä kanssaihmisten ahdingon lievittämiseksi? Valittaa täytyy ja pahoittaa mielet jos joku osoittaa hyvää tahtoa…?

Anssi Tiisanoja

 

 

Suuret Kiitokset Loimaan teatterille erinomaisesta ja koskettavasta näytelmästä; Kuin ensimmäistä päivää. Se sai kyyneleet silmiini. Näyttelijät eläytyivät rooleihinsa aidolla tunteella ja ammattimaisesti. Näytelmän sanoma on tuskallista totuutta ja päättäjille kohdistettu selkeä viesti.

Hällfors-Laaksonen

 

 

Kiitos eteläisen hiihtoladun kunnossapitäjälle. Latu niin hyvässä kunnossa kuin vaihtelevassa kelissä voi olla.

Onnellinen hiihtäjä

 

 

Kiitos Päivi Nummelan kirjoituksesta. Oli niin oikeaan osuva.

Marja

 

 

On myönteinen asia jos autojen keski-ikä nousee ei tartte olla jatkuvasti kulkuneuvoa uusimassa.

 

 

Kenen? Talteenotettu töpöhäntäinen, isokokoinen, kiltti, rusk/musta raidallinen kissa. Puh 041 4575 768.

 

 

Kytömaantien kaltaista tienhoitoa kaivataan myös Niinijoelle!

Naisautoilijat

 

 

Onko Loimaalla keräyspaikkaa rikkinäisille vanhoille vaatteille ja matoille?

Toinen mummo

 

 

Lainaus ”eikä niiden perimässä näy merkkejä viimeaikaisista risteytymistä suden kanssa” (LL 31.1.). Löytyikö vanhempia. Perimähän vaikuttaa kaukaa, ilmaantuu suot.

 

5.2.2015

 

Maailman käytäntö on, että paha käy hyvän kimppuun. Siitä tiedämme tekevämme hyvää. Ei paha pahaa vasten käy taistelua, koska silloin se on jo voittanut. Emme ole täällä itseämme varten, vaan toinen toisiamme varten. Hyvän puolesta kannattaa kääriä hihansa ja ryhtyä työhön, jokainen voimavarojensa mukaan. Sinä joka olet jo hihasi käärinyt, siunausta. Hyvistä kavereista ja kunnon eväistä ei ikinä saa tarpeekseen. Olkaamme kunnon kavereita toisillemme.

Raili Koponen

 

 

Kiitos teille, jotka karhusitte Hirvikosken tiet!

 

 

Loimaan Lehden 3.2. gallup-kyselyn kysymykseen; millainen talvisää on paras? – vastaisin: ”+23 ja leuto etelä tuuli.”

et silleen

 

7.2.2015

 

Suuret kiitokset Puiston Asserille ja Pellin Heikille siitä pyyteettömästä työstä,jota olette tehneet vuosikymmenten aikana ajaessanne hiihtoladut Alastaron päiväkodin lapsille. Tämän ansiosta niin monet päiväkotilapset ovat vuosien varrella saaneet kokea liikunnan riemua ja onnistumisen iloa.

Alastaron Päiväkodin väki

 

 

Loimaan sairaalan ensiapu, nyt tulee teille isot kiitokset koko tiimille huolenpidosta.

Mummi Koskelta

 

 

Miksi täytyisi suorittaa vielä vanhanakin? Itse kyllä toivoisin että silloin saisin vihdoinkin vaan levätä ja olla koko tämän elämän mittaisen tekemisen ja suorittamisen jälkeen. Joten älkää raahatko minua bingoon enkä missään nimessä halua kynsilakkaa! Pitää vissiin tehdä hoitotestamentti…

 

 

”Kaikenlainen kävely latu-uralla kielletty hiihtokauden aikana” Mitähän tällainen eteläisellä kuntoradalla oleva teksti voisi tarkoittaa? Sitäkö, että siellä ei muka saa kävellä? Tiedoksi vaikkapa niille parille ukolle, jotka saapastelivat siellä muutama päivä sitten…

Minäminä

 

 

Voisko joku opettaa loimaalaisille autokoulujen opettajille liikennemerkit, että osaisivat ajattaa oppilaitaan oikein, linja-autoasemallakin.

 

 

Kylläpäs oli tie järkyttävässä kunnossa metsämaalta haaran kautta hirvikoskelle. Ei uskoisi,että ollaan suomessa.

Ex-rahtari

 

 

Loimaa on tehnyt 3 melko kelvotonta puhelinluetteloa työntekijöistään asukkailleen. Ja yhden hyvän 15.5.12. Pohjamudissa käytiin 2014 luettelolla. Kun tiedot luettelon 2012 jälkeen ovat muuttuneet, olisi jo aika tehdä ajan tasalla oleva kunnon luettelo. Siinä pitää olla henkilön nimi numeroineen, kännykkänumero ja keskuksen numero, siis se kaikki mitä 2012 luettelossakin. Sen laadintaa ei saa jättää osaamattomien käsiin, eikä luokattomille konsulteille.

Taisto Levo

 

 

Ystäväni otti koiran. Oli kallis ja on tähän mennessä paskonut maton ja järsinyt pari sohvanjalkaa. Melskaa ja kuolaa, kun menen kylään. Ystäväni puhuu koirasta jatkuvasti ja käyttää siitä nimitystä Hän.

Koira otti ystäväni

 

10.2.2015

 

Kiitos teille upeat esiintyjät ja rohkeat tytöt Nanna Suonpää, Nina Siivola, Camilla Kanden, Neea Laakso, Eevi Valtanen ja Alma Poso! Olitte tärkeä osa viime viikon musiikkisatua (LL 7.2.15)! Te esititte kappaleita, tanssitte, soititte rytmejä ja pienemmät lapset ja aikuiset seurasivat teitä ihaillen! Kiitos myös kouluille ja vanhemmille, kun annoitte tytöille tämän mahdollisuuden! Moni esiintyjä ylitti itsensä ja oppi paljon uutta!

Satuorkesteri Lillit ja Pöllöt

 

 

Ei voi kuin ihmetellä, miten jopa pääluottamusmies olisi valmis ajamaan palvelut juuri tietyiltä ”syrjäkyliltä” alas. Kyläkouluja on meillä muitakin kuin Virttaan ja lääkärinvastaanotoista puhuttaessa tulisi miettiä ennemmin, onko maantieteellisesti järkeä pitää yllä kahta terveysasemaa 5km säteellä toisistaan. Kerrassaan mainio esimerkki taas siitä, miten poliittinen ohjaus toimii täällä Loimaalla.

Hanna-Mari Piironen

 

 

Sinä, joka et ole huolto-ajossa: Jaksat varmaan kävellä parkki ruudusta niin kun muutkin ettei tarvi Prisman oven eteen parkkeerata isoa pakettiautoasi ja tukkia ajoväylää.

 

 

Niinhän se oli että moottorikelkkailu on sallittu vain merkityllä uralla ja maanomistajan lupa pitää olla. nyt kuitenkin ura on merkitsemättä ja lajia on harrastettu syysvilja pelloilla on siis pakko alkaa tehdä rikosilmoituksia asiasta. Kannattais toimia sääntöjen mukaan jos haluaa harrastaa lajia jatkossakin.

Pari Maanomistajaa

 

12.2.2015

 

Kiitos hyvästä hoidosta.

LAS:n valvonnan sydänpotilas

 

 

Loimaan työttömien leipäjonossa ei purnata siitä mitä saadaan, vaan siitä mitä ei kaikki saa. Onko kyse loimaan taudista vai vetääkö joku välistä?

Tasajaon kannattaja

 

 

Olisikohan mahdollista voida tilata Loimaan Lehti ilman Levon Taiston valituksia? Kaikki sitä kiusaa, esim kaupunki, valtio, hallitus ym.

KK

 

 

Luottamusmies Harri Laukkanen, pistä veronmaksukuntasi Raision asiat kuntoon.

Neuvosto-liitto

 

Mikäli on kyse Juvan alueen syysviljapelloilla moottorikelkkailusta, niin jäljet johtavat kotipihalleni, jota ei tietääkseni ole merkitty kelkkojen läpikulkureitiksi. Saa nähdä tulevatko istuttamaan uudet taimet yliajamiensa koivun ja männyn tilalle.

M. Heikkilä

 

 

Aika erikoinen on sellainen luottamusmies, joka haluaa edustamiensa työntekijöitten työpaikkojen menevän kiinni. Tuu Harri tutustumiskäynnille Alastarolle ja Virttaalle, ni huomaat et nää on kivoja paikkoja ja tääl on mukavia ihmisiä. Et jossei ny kumminka laitettas täältä laitakaupungilta ihan kaikkien ovien taka pönkää, joista vielä kaupungin tuottamia lähipalveluita saa..eihän?

Timo Tamminen Alastarolainen Kaupunginvaltuutettu

 

14.2.2015

 

Kiitos teille ritarit ma 9.2, autoitte autoni kinoksesta Kärkkäänjoentielle.

Nainen ratissa

 

 

Perjantai 13.päivä. Rastrollo Elena. Kiitos ammattimaisesta hammashoidosta.

KK

 

 

Hirvikosken koulun 1–3 luokat kiittävät abeja penkkarikarkeista! Valitettavasti emme olleet torstaina tavattavissa, vaan olimme matkoilla (= viettämässä hiihtopäivää Kertunmäellä). Perässä tullaan!

 

 

Hei, Metsämaalaiset, toivo tiekarhun saamisesta liikkeelle, siinä on toivoa vielä, tarvii vain tänä päivän euroja paljon, apu on lähellä olen nähnyt Kurittulassa (tie)karhun joka välillä herää talviunesta ja lönköttelee tiellä, harmi että sillä on terät(kynnet) ylhäällä, pelkään että sitä ei saa liikkeelle kuin rahalla, mutta toivossa on hyvä elää…

 

 

Kun ystävyyttä lähimmäiselle suo, se hyvää mieltä hänelle tuo. Kun hellän käden väsyneelle ojentaa, siitä myös auttaja itselleen iloa saa. Jakakaamme ystävyyttä ympärillemme.

Marja-Liisa Järvinen

 

 

Sinä välkky ”tasajaon kannattaja” joka kopittelit leipäjonoista Loimaan Lehdessä to 12.2. – jos jonossa on esim. 20 ihmistä ja jaettavana vaikka 10 jogurttia, 5 näkkileipäpakettia, 3 kaalin kerää, neljä pussia pekonia, pari myslipakettia ja viisi vadelmakiisseliä, niin miten jaat kaiken tasan? Siis käytännössä..? Lukion pitkällä matikallakaan yhtälö ei tunnu helpolta…

Tyytyväinen jonottaja

 

 

Kepu vois kietasta keppanaa nieluun ja antakaa ihmisten ”naattia”.

Hymyä kaupan keppanahyllyyn

 

 

Älkää nyt enää jaksako jauhaa leipäjonosta työttömien tuvalla. Kaupasta saa onneks vielä leipää.

Ei leipäjonoon

 

 

Poliittista pelkuruutta päättäjä osoittaa silloin, kun hän hyväksyy kuntalaisten keskitetyt ja eriarvoistuvat palvelut. Poliittista rohkeutta taas silloin, kun jakaa niukkuuden taakan tasapuolisesti ja puolustaa tasa-arvoa kaikkien kesken.

TL

 

 

Kun kouluja vähennetään syrjäseudulta ei oteta huomioon lasten terveyttä, niin fyysistä kuin psyykistä. Herätä täytyy aina aikaisemmin ellei alkamisaikaa siirretä 1-2 tunnilla tai kuljetetaan lapsia keskustoista laitakaupungin kouluun. ”Säästöt” yhdellä momentilla tulevat menoina toisella. Onko se säästöä? Miksi kunnan äärilaidoilta on muka lyhyempi matka keskustaan kuin päinvastoin? Kilometrit ovat aivan samat.

Mummu

 

 

Tiistaina 3.2. lehdessä nakukalenterin 10 000 euron tuotto lahjoitettiin lasten sairaalalle? Kirjoituksesta kävi ilmi, että rahat on jo koossa. Jos vaikka taidehankintoja sillä rahalla? Olisi varmaan tarvetta Loimaan alueen lapsille ollut?

 

 

Kauhea poru metsämäälla jos jotakin pahaa kinttupolkua ei aurata eihän siellä liikukaan ketään! ja jos joku sinne eksyy niin eiköhän se aurattua tietä menet.

Järki hoi älä jätä

 

 

Useimmat ymmärsivät vertauksen. Kulissit yritetään pitää, palvelu on kuristettu pois. Tämä ei liene kenenkään tahto. Joko säilytettävän tehtävän välttämättömät resurssit turvataan, tai sitten joku palvelu oikeasti leikataan. Taisto: Se NL ei siis ole Alastaro, varsinkaan Virttaa. Mutta ”Neuvostoliiton” kynsiin ne näyttävät joutuneen. Sama on tilanne valtakunnankin tasolla. Rahaa ei ole. KH:n pj Suominen lupasi kurjuuden jatkuvan. Älkää ampuko viestin tuojaa.

Laukkanen

 

 

Ei savuton Loimaa -päätöksellä ole ollut mitään merkitystä. Kessua vedetää posket lommolla työaikana kaikkien nähtävillä esimiehen vieressä. Miksi näin? Mielestäni Loimaa ei tarvitse näin piittaamattomia työntekijöitä.

Ei läski

 

 

Pitäisikö harkita rikosilmoituksen tekemistä (vaikkapa joukkokanteena) Ely-keskusta vastaan liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja törkeästä piittamattomuudesta tehtäviensä hoitamisessa Metsämaantien johdosta?! Ihan vaan näpäytyksenä!

Arska

 

 

Hei Timo! Meillä on täällä kaupungin ”sydämessä” jäljellä vielä joitakin kauniita paikkoja, mutta hyvin paljon mukavia ihmisiä, uskothan? Tuuthan joskus katsomaan meitä, oi tuuthan?

 

 

Vesihovi vaatii työttömältä, kassan kirjallisen ohjeen mukaan, TE-toimiston alle kuukauden vanhan todistuksen työttömyydestä. Antaako Loimaan TE-toimisto tällaisen todistuksen kaikille työttömille joka kuukausi? TE-toimistoon, kun ei edes haluta asiakkaita enää, vaan kaikki hoidetaan netissä ja puhelimella.

Uimari

 

 

Suopellontiellä ei ole etuajo oikeutta Sorrontiehen nähden.

Oikealtatuleva

 

17.2.2015

 

Anna Hanna Sanna saimme ison annoksen iloa ja hyvää oloa Heimolinnassa sunnuntai-iltana. Se oli ilotulitusta koko ajan. Kiitos myös muille ihanille naisille jotka tekivät tämän mahdolliseksi! Tykkää.

 

 

Varokaa maaseudulla liikkuu hiippareita!

 

 

Miten mahtaa edetä tractor pulling rata hanke?

 

 

Tienhoito loppui ”yhdessä yössä” kun Peräahon pojat joutuivat lopettamaan auraukset ja tuli YIT ps. niillä on myös pari tiekarhua

 

 

Apteekkien aukioloajat voisivat olla Loimaan Lehden Palveluhakemistossa. Kiireen tullen niitä ei meinaa mistään löytyä.

 

 

Missä takapajulassa me eletään. Onko loimaalla todella varaa vähentää kuntoushenkilökuntaa. Fysioterapeutti ja kuntohoitaja. Voiko tätä uskoa? No voi kun on kyse loimaan päättäjistä. Päivittäin saa lukea miten tärkeää kuntous on kaikille. Näin niitä säästöjä todella syntyy. Hallitus ja pomot. Kuka meitä kuntouttaa? Kuka enää saa kuntoutusta?

Huolestunut ja hämmästynyt

 

 

Täytyykö äänestää omia tenavapoliitikkoja jos ei muuta löydy?

E.K.

 

 

Hetkonen. Jos maajussit kitisee täällä että syysvilja menee pilalle. Niin ei se eu tuki siitä mihinkä lähde, vaikka kuin sitä sotketaa. Tulkaa te kesäl putsaamaa ne asvaltti tiet mitkä kulutatte. Voiko muuta sanoa että ehkäpä ahdasmielisiä maajusseja, kiitos.

Rikas kelkkailia

 

 

Pikibussilla sitten tästedes iloiset seuramatkat kaikkialle, vaikka alastarolle. Arvostan sitä, kun ihminen edes yrittää näissä kylissä, eikä valita koulukuljetuksista! 😉

Ville-Jussi

 

19.2.2015

 

Eikö yksi syy sodan syttymiseen olekin juuri mielipide-erot? Kiitos kirjoittajille Ukrainaan liittyvistä teksteistä. Ja kiitos Kati Uusitalolle asiallisesta pääkirjoituksesta, (LL 17.3.).

 

 

”Hyödyllinen idiootti” Mellilästä sai uskomattomasti palstatilaa LL:ssä 14.2.15. Mahtoiko olla lehden satavuotisen historian kyseenalaisin juttu.

Sivullinen

 

 

Loimaan Lehti ansaitsee kiitoksen julkaisemalla Markku Hongiston matkakertomuksen Ukrainan taistelutantereille, ja tämän (17.2.) päivän pääkirjoituksesta. Mitä Ukrainassa tapahtuu? Hongiston näkemää ja kokemaa on turha lähteä kiistämään. Kyllä suomalainen tiedostusilmasto on muuttumassa vähintään yhtä selvästi puolueelliseksi toiseen suuntaan kuin Hongisto on kallellaan omiin asenteisiinsa.

Lehden lukija

 

 

Lipsuuko päätoimittajan ote: Onko LL:stä tullut Levon Lehti vaiko Tiedonantajan farmiversio!

 

 

Kyllä lehden tehtävä on nimenomaan kertoa ihmisten mielipiteet puolueettomasti niitä vääristelemättä, kuten rakas Loimaan Lehtemme on tehnyt.

Yks oikeistolainen

 

 

Ovatko LL ja Markku Hongisto ymmärtäneet kenen asialla ovat?

 

 

Jos on noin hyvät tiedot Ukrainasta, niin voisi myös antaa nimensä julki, eikä haukkua Markku Hongistoa nimettömänä tietäjänä.

Myös tietäjä

 

 

Taas on ymmärretty väärin ( tietämättömyydestä tai tahallaan) Kyse leipäjonossa purnaamisesta on siinä, että osalta talossa työskenteleviltä on kielletty leipäjonoon meneminen. Heille tuodaan vain tarkkaan valittuna vaaleaa leipää ja munkkeja. Sillähän sitä elääkin hyvin.

Munkin päälle ylähuultako

 

 

Jokainen, joka tuntee olevansa ilmaisen ruoka-avun tarpeessa, on tervetullut ”leipäjonoon” Työttömien Tuvalle, Duuniparkkiin. K Citymarketin lahjoittamat leivät ja muut mahdolliset elintarvikkeet, jaetaan tiistaisin ja perjantaisin klo 10 alkaen. Kappalemäärällisesti leivän ja eri elintarvikkeiden määrät vaihtelevat yhdestä useampaan, kaupan hyllyiltään poistaman mukaan. Me kaikki ymmärtänemme, että tästä syystä jokaisen lahjoitettavan kassillisen sisältö ei voi olla samanlainen. Ystävällisesti Tervetuloa,

Katja Jalasjoki, LST ry

 

 

Rikkaalle kelkkailialle tiedoksi että kyllä ne pirut tuen vievät jos te rikkaat ja niin ihanasti kirjoittavat viiksinaamat ne kunnolla tallotte. Joten pysytään omilla mailla ja jos maata ei ole niin laitetaan rikkaudet kiertoon ja maata itsellekin haalimaan…

TeNu

 

 

Ilmoitathan rikas kelkkailija, missä sijaitsee puutarhasi, että voisimme tulla traktoreilla sinua tervehtimään.

 

 

On hieman karannut mopo käsistä seurakunnassa, kun rippikoululaisten pitää vaeltaa ympäri maakunta rippikoulua käydessä ja vieläpä koulun talvilomalla, eikö ole tarkoitus, että lomalla opiskelijat lepäävät ja lataavat akkuja kevään loppu lukukautta varten, olisikohan mietinnän paikka ja aika laittaa kierrätykseen tällaisista älyttömistä järjestelyistä vastuussa olevat?!

 

 

Onpa itsekkäitä kelkkailijoita, hävetkää te jotka ajelette syysvilja peltojen päältä. Menee toisten työt täysin hukkaan tuollaisten ahdasmielisten ihmisten tähden.

 

 

Kuules rikas kelkkailia eikös ne tiet joilla maajussitkin ajelee ole yleisiä teitä mutta pellot on maajussin omia niille ei siis saa mennä ilman lupaa ajeleen ja kun et taida tietää tukiasioista mitään ei kannata paljon puhuakkaan niistä. Mutta rikas kelkkailia vois ostaa vähän peltoa niin olis missä ajella.

Maajussi

 

 

Mikä vika on nimessä kirkkoherranvirasto? Kirkkoon liittyviä virastoasioitahan siellä hoidetaa. Ei niitä uusia kirkollisveron maksajia tällaisilla vippaskonsteilla haalita! Muuta kuin sekoittaa varsinkin vanhempien ihmisten päät kun ei enää tiedä minkä oudon nimen takaa kyseisen viraston palveluja saa. Ja näistä vanhoista veronmaksajista kirkon juuri kannattaisi pitää kiinni koska tulevaisuudessa he ovat ainoita maksajia. Nuoret eivät ole kirkosta kiinnostuneita vaikka kirkkoherrat seisoisivat päällään heitä houkutellakseen.

 

 

Eikö ihmiset nykyään pysty liikkumaan millään muulla kuin autolla, pienimmätkin matkat tuprutellaan autoa kiusaten ja luontoa saastuttaen!

Järjen köyhyyttä :-¡

 

 

 

Kuka aikoinaan Loimaan Leiskussa urheillut voitti vuonna 2014 maailmanmestaruuden ja tänä vuonna Pohjoismaiden mestaruuden Kiirunassa? Riitta Kempe, koirien valjakkoajossa. Onnittelut!

Esa Kuusela

 

21.2.2015

 

Tässä nykyajan kovassa elämänmenossa täytyy löytää positiivisiakin asioita. Jokainen on aina näkemässä vikoja toisten tekemisissä ja tuodaan esille epäkohdat. Olen löytänyt kivaa lukemista Jorma Mäkisen pakinoista, aivan hienoa verbaalista sanankäyttöä. Nytkin taas LL torstaina 19.2. On mainiota tekstiä, joka minua ”sanaseppona” kiehtoo. Jokin aika sitten joku kyseli onko niitä julkaistu kokoelmana. Ostaisin sen heti!

Martti Sahla

 

 

Hienoa Bisons! Enään ei tarvita talkoolaisia, eihän yhtiöissä talkoilla, on palkalliset töissä. Kuinkahan kauan on Bisons enään loimaallakaan?

 

 

Perimäni tasapuolisuus ajattelu vastusti heti vuoden 2004 alussa tullutta asetusta, joka vaati haja- asutus alueiden joka taloon ja tölliin järjetöntä pienpuhdistamoa. Vuodesta toiseen kirjoitin Suomen eri lehtiin tästä järjenvastaisuuteen pakottamisesta. Ja niin kuin sanotaan ”aina joku uskoo” ja joka uskoi säästi pitkän pennin. Jaan iloni kaikkien meidän jääräpäiden kanssa, meitä tarvitaan.

T Levo

 

 

On aika taloyhtiöissä arvioida, onko isännöitsijä asukkaita varten, vaiko asukkaat isännöitsijää varten.

Valinnanvaraa löytyy

 

 

Jotain hyvääkin Ukrainasta. Takarivin Taavien silmät avautuneet ja trollit paljastuneet!

Positiivinen

 

 

Levon kirjoitukset on hyviä ja asiallisia ja omalla nimellä kirjoitettu eikä niitä ole liian usein. On lehdessä turhia purnauksia joilla ei ole mitään tarkoitusta.

Levo puhuu täyttä asiaa

 

 

Kaupunginhallitus teki hyvävelimyynnin 9.2.-kokouksessaan? Kymmeniä asuntoja myytiin ilman kilpailutusta erittäin halvalla!?

Taitamatonta vallankäyttöä!

 

 

Suuret kiitokset Parikan Harrille ja Lintulan Ilkalle hyvästä palvelusta Loimaan Laatuautossa

Simo ja Kaisa

 

28.2.2015

 

Näin helppoa hyväveliverkon tunnistaminen ei ole ollutkaan! Ydinryhmä on jo ilmoittautunut. Hännystelijät ilmoittautuu varmasti myös?

Kohti Kartanonmäkeä!

 

 

Ilmat eivät suosineet hiihtolomalaisia, mutta päästivät tienpidosta vastaavat pälkähästä.

Irronneet amalgaamit

 

 

Alastarolle kaavailtu tuulivoima-alue EI kuulu Varsinais-Suomen tuulivoimavaihemaakuntakaavaan (Ympäristöministeriön päätös 9.9.2014), jossa on osoitettu maakunnallisesti tai seudullisesti merkittävät tuulivoimaloille soveltuvat alueet sekä tähän tarkoitukseen soveltuvat pienemmät aluekokonaisuudet mantereella ja rannikon suurilla saarilla!

 

 

Hyvä Hirvikoski! Harmaa päiväni kirkastui hetkessä, kun tapahtui seuraavaa: lähestyin Hirvikosken kirjaston ovea ulos tuli nuori/pieni koulutyttö, joka minut huomattuaan palasi ovelle salamannopeasti hän avasi minulle oven, kiitin häntä ja hän vastasi kohteliaasti ”ole hyvä”. Tämä tilanne olisi voinut olla suoraan hyvän käytöksen oppitunnilta. Ehkä olikin; kiitos siis koulun opettajille. Kiitoksen haluan osoittaa myös tytön kotiin. Kotoahan hyvät tavat luontevimmin opitaan. Lämpimästi kiittäen,

Heli ja kyynärsauva

 

 

Innostunut mieli, kiitollinen sydän. Kreikan ripari, parasta ikinä! Kiitos Teille, jotka teitte tämän mahdolliseksi!

Päivi ja Mika J

 

 

Terveiset kaupunginjohdolle, nyt kannattaisi hommata uusi helmitaulu tai paremmat patterit laskimeen, sillä tuulivoimapuiston kiinteistöverotulo on jotain aivan muuta. Onko se paljon vai vähän, jos arvioi puolet väärin?

Huipulla Tuulee

 

 

Mellilässä osataan. Mellilässä on Ostari siisti, viihtyisä ja kodikas yhteinen olohuone. Samalla se on kirppis, myymälä ja kahvio. Kannattaa käydä katsomassa kauempaakin.

 

3.3.2015

 

Nimim. Jo alkaa riittää. Olisi tärkeää, että löytäisit elämääsi ilon aiheita niinkuin meillä koriksenkatsojilla on. Minä käännän lehdestä sivua, jos aihe ei kiinnosta. Suosittelen tätä sinullekin. Positiivisuutta elämääsi.

Korisfani

 

 

Aivan samaa mieltä nimimerkki ”Jo alkaa riittää” kanssa. Aivan yliarvostettua koko isojen poikien pallopelit. Pelkät tulokset riittää, ei tarvitse joka pelistä sivutolkulla kirjottaa.

 

 

En ole koripallofani, mutta olen iloinen ja ylpeä siitä,että meillä on Bisons. Ja Hurrikaani. Hienoa, jos muualta tulleet pelaajat viihtyvät pikkukaupungissamme. Kolmas ilonaihe on LL-paras tietämäni lehti. Erityiskiitos kopeista.

Paluumuuttaja

 

 

Olipa katkera ja kateellinen kirjoitus Biisoneista! Suurin osa pelaajista asuu Loimaalla. Eivätkö Loimaalla asuvat ihmiset ole loimaalaisia? Ja mitä urheiluun tulee itse käännän aina urheilusivut sekä turkkarista että loimaan lehdestä lukematta niitä ja urheiluruudun skippaan telkkarista mutta ei ole tullut mieleenikään vaatia niitä poistettavaksi koska minua ei kiinnosta. Mielestäni on pelkästään positiivista tällekin käpykylälle että täällä on näin tasokasta urheilumenestystä ja paikallinen lehti on kyllä ihan kiitettävästi kirjoittanut kaikesta mistä on aihetta ollut.

Enkä varmasti ole yksin!

 

 

Nimimerkille jo alkaa riittää. Vaikka Bisonsissa ei pelaakkaan ketään muuta Loimaalais pelaajaa kuin Eero, niin pitää muistaa että taustatyöntekijöillä jotka tämän kaiken hienon mahdollistaa on juuret syvällä savessa, ovat siis paikallisia. Itse lentopallofanina kyllä haluan lukea biisonien edesottamuksia lehdestä, samoin muiden paikallisten seurojen ja urheilijoiden niinkuin päätoimittaja kirjoittikin.

Hurrikaanifani

 

 

On se hyvä homma, että Alastarolla sentään on uusia tuulia! 😀

Ville-Jussi

 

 

Loimaalaisille kauppiaille pari vinkkiä; asiakkaiden ”mittaaminen” päästä varpaisiin ei tunnu mukavalta kuin ei myöskään tuotteiden tyrkyttäminen!

Olis kiva käydä mutta…

 

 

On hienoa olla loimaalainen, kun meillä on Bisons ja Hurrikaanit. Ne ovat tuoneet Loimaan tunnetuksi koko Suomessa ja nostetta kunnallemme.

Suunnistaja

 

 

Hyvin sanottu älyttömästa piisoni -kohkaamisesta! Missä olivat nämä muodin perässä juoksevat wannabet silloin kun korikonkarit pelasivat alemmilla sarjatasoilla? Katsomossako kannustamassa Loimaalaisia? No eivätpä todellakaan. Ällöttää koko hypetys rahalla hankittujen kiiltokuvien perään. Itse kävin KK:n pelejä katsomassa, piisonien pelejä en yhtäkään. Pitäkööt tunkkinsa….

Keke

 

 

Sinulle ”Jo alkaa riittää” harmi, että koet asian noin mutta jokaisella saa olla mielipiteensä. Meille Bisonsin matsit on aivan mielettömän hieno ajanviete ja siinä ei pelkästään olla katsomassa huippukorista vaan siinä ollaan joka kerta tekemässä hienoa urheilutapahtumaa, yhdessä! Eikä Bisonsit ole Loimaalta mihinkään lähdössä vaan saadaan jatkossakin olla ylpeitä tälläisestä laumasta ja sillä ole mitään väliä vaikka savipellossa syntyneitä pelaajia joukkueessa ole kuin yksi, tämän tason joukkuetta ei vaan kieputeta pelkästään oman seudun junnukasvateilla mutta varmasti jatkossa myös junnutyössä nähdään se hedelmä että meillä on suomen paras porukka täällä esimerkkinä. Tuleppa ”Jo alkaa riittää” joskus matsiin niin huomaat ettei ala riittään vaan koukkuun jäät!

Fanit Oripäästä

 

 

Matti Tunkkari ja Eolus Vind Ab ruotsalainen tuulivoimayhtiö konsultteineen ajavat vimmalla tuulivoimaa Alastarolle. Nykyisillä myllyillä tuulivoima on kallista, meluisaa ja tuotto heikkoa, joiden tuloa ei Alastarolle kaivata. Tuulella tehty energia on kaunis ajatus, johon se sitten sisämaassa jääkin. Tuulivoimalat eivät tuota sähköä kun ei tuule. Eivätkä tuota sähköä jos tuulee liian kovaa, sillä silloin ne pysäytetään. Näin voimala tuottaa sähköä vain 20–25 prosenttia täydestä tehostaan.

T Levo

 

 

Jo riittää Bisons -juttu täyttä totta! LL:n toimituksen tietoon,että ”nättinokkaisuus” ja ”takaisinisku” eivät nyt auta totuuden edessä.

Merkittävä mielipide

 

 

Minkä takia uteliaat täyttävät Prisman penkit. Asiakas ei pääse pakkaan kauppakassiaan kun joka penkki täynnä.

 

5.3.2015

 

Positivisuutta elämään, kuten korisfani kirjoitti, sitä voisi harjoitella LL:ä lukiessa hyppäämällä itseään kiinnostamattomien artikkeleiden yli. Entisenä junnujääkiekon toimitsijana/pelaajan äitinä ei ole tullut mieleen, että lehden sisältö pitäisi olla vain ”itseni näköinen” – silloin sen tilaajakunta olisi aika suppea! Annetaan jokaiselle vapaus valita luettavansa! – Kiitos monipuolisesta lehdestä!

Maailmalla elänyt ja Loimaalle palannut mamma

 

 

Kyllä meillä menee vielä hyvin, kun väellä on aikaa ja kiinnostusta kiistellä pallopelien tärkeydestä.

 

 

Puhutaan että tuulivoima on ympäristöystävällistä. Alastarolle kaavailtu tuulivoima olisi suorastaan ympäristörikos alueen asukkaita ja luontoa kohtaan.

Järki hoi älä jätä

 

 

Kiellän jyrkästi olevani utelias, vaikka joskus istunkin Prisman penkillä. Odotan vaimoani kaupan puolelta, ollakseni pakkaus- ja kanto-apuna.

EVVK

 

 

Eikös penkit ole istumista varten pakkaus pöytä löyttyy vähän sivummalta.

 

 

Tuntuu siltä, että Loimaan nimi pitäisi muuttaa nimeksi Bisonsmaa, olisi kansainvälinen nimi.

 

 

Suomen maajoukkueen johto tavoitteli 3-5 mitalia MM-kisoista. Jes, sehän onnistui, kun naisjoukkue sai viestistä yhteensä neljä pronssimitalia.

Korvenhovin wanhaisäntä

 

 

Biisonit hurrikaani kuohuttaa. itse kannatan hurrikaania. liikuntahallille lauantaina 7.3 kaikki.

 

 

Kukaan ei kiellä ostoksien pakkaamista kassalla (LL 3.3.). Penkit on tarkoitettu istumiseen ja mikäli ne on käyttötarkoituksessaan varattuja, mielestäni meidän on siihen tyytyminen eikä purnattava. Voihan Prismalle ehdottaa pakkauspöytien tuontia penkkien paikalle, niin silloinkin joku voi olla jo sitä käyttämässä ja saamme kiltisti odottaa vuoroamme. Harva varmaankin istuisi pakkauspöydällä ja mikäli istuu, niin voi kauniisti pyytää siirtymää, jos istuja ei muuten ymmärrä siirtyä sivuun.

Raili Koponen

 

 

Pari betonibunkkeria olis ihan paikallaan Hulmin Intiaanikylän rivitalojen paikalle. Kaupunkimaisuus ja vähän elämää joen Tampereen puoleiselle puolelle. Elämä on laiffii.

 

7.3.2015

 

Tervetuloa 2000-luvulle, tuulivoima on tätä päivää; Loimaan seudullakin. Tätäkin hanketta täytyy jonkun väkisin jarruttaa. Eikö olisi aika antaa järjen voittaa?

-V-

 

 

Kenen hoitovastuulla on Saharannantien alkupään kuoppien täyttäminen?

 

 

Miks ihmeessä kansanedustajat ovat mukana kunnallispolitiikassa ja muissa tehtävissä, jos on kansanedustaja. Ei ihme, ettei tunnit riitä, jos, touhutaan kaikkea muuta, kun sitä päätyötä, johon heidät on palkattu. Meneeköhän verotus ylimääräisestä työstä samalla %;lla, niin, kuin muilla kansalaisilla? – korjaus asiaan ja äkkiä!

 

 

Kaupunginhallituksen enemmistö päätyi myymään kaupungin omistamat Kiinteistö Oy Martinhakan osakkeet ilman kilpailutusta n. puoleen hintaan. Samaisessa kokouksessa irtisanomispiiska heilui samaisen enemmistön päätöksestä. Loimaalaista talous ja henkilöstöpolitiikkaa parhaimmillaanko? Jos näin on niin huonolta näyttää…siis tosi huonolta…

Timo Tamminen Kaupunginvaltuutettu (Sd)

 

 

Kirkkoremontisa taas nähtii, et ei se henkenmiäs o välttämäti talousmiäs.

 

 

Kari hei, jos ei rimaa-alittavaa halvinta tarjousta valita niin kopeissa huudetaan hyväveliverkoston perään hinaajan lailla.

 

 

Joku kyseli kopeissa, että miksi kaikki ajavat nykyään autolla pienetkin matkat eivätkä jaksa esim. kävellä mihinkään. No se johtuu siitä, että he ajavat autolla pienetkin matkat.

 

 

Kiitos Riitta ! Saavutit jälleen yhden MM-mitallin, tällä kertaa hopean. Kotiväki, ystävät ja fanit Onnittelee !

R&P K.

 

 

Olen Arhinmäen ehdotuksen kannattaja pienituloinen eläkeläinen! Alle 10000 euroa ansaitseva tämä on hyvä esitys!

 

10.3.2015

 

Lämmin kiitos 4-5.3. yönä päivystyksessä olleille hoitajille ja Tiia-lääkärille. Ja kiitos kun jaksatte keskellä yötäkin olla niin empaattisia ja ystävällisiä! En pidä sitä ollenkaan itsestäänselvyytenä.

Klo 3 jälkeen tullut niska-ja pääkipupotilas

 

 

Alastaron terveyskeskus ja siellä sairaanhoitaja Saija Leino. Suuret kiitokset asiantuntevasta ja hyvästä palvelusta.

Nuhanenä

 

 

Ei taida köyliöntie kuulua enää kenenkään kunnossapito alueeseen? Voi h******i , mikä polku.

 

 

Joku aina kyselee kopeissa kenen vastuulla on milloin minkäkin tien hoito ja yleensä kysymyksessä on haja-alueen osaksi yksityisillä varoilla hoidettu tie niin kyllä ne tienkäyttäjät jotka tien varressa asuu tietää kuka on vastuussa tiestä muiden jotka ei maksa tien hoidosta mitään ei kannata edes kysellä.

Juha

 

 

Liigajoukkuesoppaan vielä sellainen huomio, että on kerrassaan loistavaa, että molemmat joukkueet tuovat pikkukaupunkiimme kansainvälisiä tuulahduksia. Maamme tarvitsee muutenkin runsaasti lisää kansainvälisiä vaikutteita, että opitaan ihmisten tavoille.

 

 

Loimaa on myynyt jo lähes kaiken irti revittävän omaisuutensa, taloutensa paikkaamiseen. Se kyllä tietää järjettömyytensä lähteä rahaa tuottavien talojensakin myyntiin. Se tietää myös sen, että tämmöisillä hölmöilyillä vauhditetaan kaupungin talouden alamäkeä. Mutta miksi sitten tehdä näin? Vallassa olevat haluavat pitää valtansa vaikka kansan kustannuksella ja pitävätkin, jos kuntalaisten silmät ei aukene.

T Levo

 

 

Ajetaanko Loimaan kaupungin oma varhaiskasvatus alas? Koulujen uudisrakentamiseen on satsattu miljoonia. Samaan aikaan varhaiskasvatuksessa useita ryhmiä on vailla toimitiloja sekä suunnitellaan Lastentalon mahdollista yksityistämistä. Alastarolla tähän ratkaisuun on jo päädytty. Hirvikosken esiopetus ei pääsekään Opintien koulun yhteyteen. Tiloihin, joita on rakennettu menneen syksyn ja talven aikana…vesisateessa.

Melkoista menoa

 

 

Kannattaa katsoa kaupassa, missä mikin tuote on tehty. Ei paljon työllistä suomalaista elintarviketyöläistä, kun kaikenmaailman kuivatuotteet ja pakasteet tuotetaan ties missä. Kannattaa ostaa kotimaista, vaikka se vähän kalliimpaa olisikin. Vaikka sitten vähän vähemmän, keskivartalokin kiittää.

Suomi nousuun

 

 

Tätiimmeisille tiaroks konehella juaruaminen autot, kännykät sähköpostit feispuuk ym aiheuttavat enmmän vahinkoo mitä entisajanan potkukelkat polkupyorät jalkapatikka ja sentraalit.

Konehella joutuu

 

 

Onko Rocketsin valmennus johto ajan tasalla peluttaa suurta pelaaja määrää. Haalitaan uusia keskiverto pelaajia ja parhaat ei saa peliaikaa. Ketjuja muokataan joka peliin. Ainoa hyvä puoli, jaksoivat yrittää.

Kausikortti

 

12.3.2015

 

Mainiot kolumnit tiistain Loimaan Lehdessä Tiina Naula ja Harri Jalonen. Kiitos!

Fun fan

 

 

Me maaseudun tienkäyttäjät muistakaamme aina joitakin vuosia sitten Loimaan Lehdessä ollut kirjoitus jossa eräskin omasta mielestään asiantuntija totesi että turhaa tielle on hiekkaa tuoda mutta siilovalot pitää saada viljavarastolle. Ei tullut Loimaasta Lyonin kaupunkia.

 

 

Loimaan Lehdessä 7.3. ollut koulun urheilukuva on Mellilän koulujen yleisurheilukilpailujen palkinnonjaosta kunnan urhelukentällä. Palkintoja jakaa opettaja Hilkka Luopajärvi, selin, Takana opettajat Aune Metsänen ja Viljo Säteri. Kuva on 1950-luvun loppupuolelta.

Viljo Säteri

 

 

Parissa viime Loimaan Lehdessä on ollut hämmentävää kirjoittelua kaupungin asunto-osakekaupoista. Ymmärsin valtuutettu Markku Lepolan faktatiedoin olleen sitä mieltä, että kaupungin ei pidä myydä omaisuuttaan pilkkahintaan edes lama-aikaan. Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Teuvo Suomisen kirjoituksesta ymmärsin taas sen verran, että hän ei pitänyt, että asiassa lähdetään lehtiin asti kirjoittelemaan, kun kaupunginhallitus on kerran tehnyt asiassa päätöksen. Mistä mahtaa olla kysymys?

Nöyrä veronmaksaja ja harras Loimaan Lehden Lukija

 

 

Bensa on halpaa, joten kylänturvajoukkojen eli vanhojen ukkojen turha autopörrääminen jatkuu päivästä toiseen.

 

 

Kukkamullat pitäis vaihtaa.

Ari

 

 

Köyliöntien santapolku kuntoon pikaisesti! Kunnon kivimurskaa tielle. Kuka maksaa autonkorjaukset ja muut tiestä johtuvat vahingot…

 

 

Vaalien alla ”irtopistepirkot” aktivoituvat, muistamatta mitä on tullut päätettyä.

Reiska

 

14.3.2015

 

Ehdotan Loimaalle palloveroa. Jos omistat koripallon, lentopallon, sählypallon tai pallopään, niin 100 euroa vuodessa ei paljoa ole.

Harrastukset maksaa

 

 

Onko Loimaalla muun kuin seurakunnan lapsi- tai nuorisokuoroa, vai onko lasten aina pakko laulaa Jeesuksesta tai Jumalasta?

Lauluja ilman rajoja, kiitos

 

 

Miks kaupunki ei pitänyt yleiseen myyntiin martinhaan asuntoja ja normaalihinnalla. Olisi ensin tarjonnut asukkaille mahdollisuutta ostaa ja jos ei niin sitten yleiseen myyntiin.

 

 

Pitäsköhän kaupungin hallituksen pitää Martinhaan myynnistä avoin äänestys ja tarkastaa kyllä äänten hinta.

T.K

 

 

No tätä on odotettu kevään tullessa, katkeraa kirjoitusta koiraverosta. Vanhukset joilla ainoana läheisenä on koira, pienestä eläkkeestä pitäisi maksaa koiravero, työttömät, pienistä tuloista koiravero jne. Kyllä sitten pitäisi myös verottaa esim. purulenkin käytöstä ym.

Hyvä verotulo saataisiin yhteisen ilman tai katujen käytöstä

 

 

Pyydämme nöyrimmin Mäenpäässä Uitontien ja Sieppalankadun kevyenliikenteenväylällä koiriaan ulkoiluttavia siivoamaan koiran jätökset pois. Se on nyt siivottu talven jäljiltä ja siinä on kiva leikkiä ja kulkea äidin sekä veikan kanssa. Kiitos!

Konsta ja Kasperi

 

 

Kyllä oli taas kivat tanssit metsämaan kalliohovissa! Aivan ihanat musiikit ja komeat miehet! Ps. tunnelmavalot piste iin Påälle!

Ruusu esiintyjille!

 

 

Osta valjaat koirille,etteivät vedä.

Sivusta seurannut

 

 

Uudet tuulet puhaltavat Loimaan seurakunnassa. Onkohan koskaan aikaisemmin sunnuntaina kaupunginkirkon ovet olleet kiinni. Näin näyttää kirkollisten ilmoitusten mukaan tapahtuvan ensi sunnuntaina. Onko tavoitteena sulkea enemmänkin kirkkojen ovia?

Seurakuntapalvelut virastotalon tuotteitten käyttäjä

 

 

Kyllä oli mukava ajella töistä kotiin keskiviikkona, kun oli Saharannantie lanattu ja kuopat täytetty. Suuret Kiitokset tekijälle 🙂

Iloinen

 

 

Eikö pankissa enää kelpaa ajokortti henkilöllisyystodistuksesta ulkomaalaisen passissa kun ei näy suomen henkilö tunnusta vai pitääkö olla molemmat mukana ?

Kiusaako pankki

 

17.3.2015

 

Hienoa että on koirankakat siivottu, eihän ne mitään mukavia ole maatuessaan. Sitä vaan ihmettelen että mistä lähtien kevyenliikenteenväylä on ollut lasten leikkipaikka?

Ei koiraa

 

 

Kiitos Citymarketin kassa 13.3 perjantaina, olet asiakaspalvelija isolla A kirjaimella, sinulla on raudan kovat hermot ja hoidin tilanteen hienosti kiitos.

Huurre

 

 

Kiitos jälleen kerran Matka- Viitalalle, nyt Tampereen Komediateatterin matkasta. Kirsi hoitaa aina järjestelyt hienosti ja Vesa on ystävällinen ja palvelualtis linja-auton kuljettaja.

Etupenkkiläiset

 

 

Kokoomusnuorten mukaan osan virkamiehistä voisi korvata keinoälyllä. Tuntuu siltä kuin ympäristö- ja pääministerin vakanssit olisi jo korvattu keinoälyllä.

Tane P.

 

 

Sydämellinen kiitos järjestäjille talvisodan päättymisen muistojuhlasta Mellilän seurakuntakodilla, kaunis ja koskettava ohjelma, vieläkin tulee kyyneleet silmiin. Veteraaneille kiitos ja kumarrus itsenäisestä Suomesta.

Leena Revo

 

 

Ei valjaat ole ratkaisu koiran vetämiseen, vaan taluttajan tieto kuinka opettaa koiraa. Itse monen koiran omistajana en käsitä miksei koiran jätöksiä itse kerätä pois.. edesvastuutonta. Älä hanki koiraa, jos et pysty hoitamaan sitä kokonaisuutena. Itse tarjoon pa…pusseja ulkoiluttajille.

Vastuu

 

 

Oletko ajatellut miten omaa ja toisten päivää voi pienillä teoilla ja sanoilla piristää.. ole hyvä,kiitos,anteeksi,älä etuile,avaa ovi,auta,keskustele.jne

 

 

Olis tosi kun sitä tarjouskahvia olis kans ollut hyllyssä, eikä vaan lappua ett on toimitusongelmia.

3 pakettia kympillä

 

 

Onnittelut kaikille Rockets 04AA joukkueessa pelanneille hienosta Länsirannikon mestaruudesta, valmentajia, huoltoa ja kotijoukkoja unohtamatta. Sarjassa on kaikkiaan 15 joukkuetta.

Tulosveto

 

 

Tietojeni hakulaite ilmoitti, että Alastaron Yläastetta suunnitellaan suljettavaksi. Oletettavaa on että Loimaalla tietty pieni piiri tekee suunnitelmia, jonka jälkeen se hyväksyttää ne kahdella suurimmalla puolueella. Tämän jälkeen asia onkin jo päätetty. Jos aiomme eduskuntavaaleissa äänestää loimaalaista ehdokasta, ehdokkaasta on puristettava tieto, onko hän sulkemassa yläasteemme? Jos vähänkin kiemurtelee, äänestetään muuta.

T Levo

 

19.3.2015

 

270 kierrosta tämän hiihtoa eteläisellä kuntoradalla tämän talven lumilla. Yhtä monta kiitosta latujen ajajille ja kustantajille. Ladut ovat olleet erinomaisessa kunnossa , huomioon ottaen huonon lumitilanteen. Kiitos!

Martti Sahla

 

 

Ompa omaperäistä kirjoitella viljelijöiden saamista tuista euron tarkkuudella., Monikohan edes tietää miksi niitä maksetaan ja mistä hyvästa? Miksei samaan tapaan kirjoitella teollisuudelle maksettavista tuista, nehän ovat tähtitieteellisiä summia?!

Mv.

 

 

Jos työttömällä ihmisellä on koko ajan varaa ajella autolla pienetkin matkat niin ei kannata kyl sit valittaa, koska bensakin on tosi kallista ja mistäs siihen sit raha löytyy? Samoin kuin tupakkaan ja kaljaan?

työttömät hyväkuntoiset talkootöihin

 

 

Täysin turha keksintö joku koiranpaskapussi. Onko maatuva uloste niin suuri ympäristöriski, että pitää Kiinassa asti teettää muovipussi mustin jöötiä varten? Maassa jossa taivas ei ole teollisuuuden savujen takia näkynyt kymmeneen vuoteen, järvissä alkalikalvon ja muiden myrkkyjen seassa kuolleita kaloja ja kaivostoiminta tuhonnut muun ympäristön. Mieti sitä, kun Rekun papanaa keräät kiinapussiisi!

 

 

Osaavaa osaamista. Hirvikoski nousuun, Alastaro alas!

 

 

Entinen perhetuttava kerrostalossa unohti juttutuokion baarissa ja sanoi olevansa Hirvikoskella.

Ei tupata, jos ei tykätä

 

 

Ei ole koiraa, enkä hankikkaan.on vain muita ekssoottisempiä eläimiä.

 

 

Kaksi lasta kirjoittaa kauniisti pyynnön siivota koirien jätökset, niin jo joku siitä saa tikusta asian. Meillä on lapset harjoitelleet esim. Polkupyörällä ajoa, taaperokärryllä kävelyä asfaltoidulla kevyenliikenteenväyllä. Ja heille nuo edellä mainitut asiat ovat leikkimistä.

Isä

 

 

Kyllä ollaan niin samaa mieltä. Matka-Viitala on paras. Vie alusta loppuun ei tarvi vaihdella autoja. Vesa hyvä matka opas. Kirsi ystävällinen.

Tallinnan matkaajat

 

 

Kyllä oli upea konsertti Ypäjän kirkossa, olin haltioissani vielä seuraavana päivänäkin. Tuhannet kiitokset lahjakkaille esiintyjille!

Marlee

 

21.3.2015

 

Vesa oli mutta Jyrkiä tarkoitin.

Matka-Viitalan reissaajat

 

 

Kiitos kaikille teille, jotka osallistuitte kadonneen etsintään. Erityiskiitos Loimaan poliisille, vapaaehtoiselle pelastuspalvelulle ja Lasse Laaksolle.

 

 

Olen työtön ja ajelen autollani joka päivä, jos se sinua ärsyttää niin minä en valita ja maksan katsastuksen, bensat, verot, renkaat yms. Autan talkoona naapureita. Ja ajan ylpeenä. En aio muumioitua kotiin koska olen työtön.

Ajeleva työtön

 

 

Voisiko pikatien vieressä kulkevan pyörätien harjata vai pitääkö odottaa taas juhannukseen asti?

Pyöräilijä

 

 

Viime viikonloppuna kierteli pakettiauto sivuteitä ja Hirvikoskea. Tutkivat ihmisten pihoja ja aikeet eivät kunnialliset. Autosta tehtiin ilmoitus poliisille.

 

 

Koiranpaska itkettää, mut kenelle niistä pullonpuolikkaista ja pikku siruista saa itkeä kun ovat jalkapohjassa tai pyörän renkaassa? Olennaiseen.

Lasi

 

 

Supistetaan Loimaan terveysaseman aukioloaikoja 2 päivällä, käykööt Turussa tai Forssassa kun matka ei ole este, pääasia että hoitoa saa.

Autolla pääsee

 

 

Kuuleman perusteella Alastaron yksityisen päiväkodin kilpailutukseen tuli vain yksi tarjous Coronaria Oy:lta joka tuli valituksi. Eihän se silloin ollut mikään tarjouskilpailu.

Alastaro rules

 

24.3.2015

 

Kyllä teidän Alastarolaisten kelpaa, kun on niin mahtava ruokapaikka… Kiitos kebabin pojat!

 

 

Tänään on kevät tasan päiväys sanoi eräs lauantaina.

JM

 

 

Ala-Nissilä valittaa sikaloiden kannattamattomuudesta, samaan aikaan haetaan lupia uusien sikaloiden perustamiseen! Kantola puhuu pienten eläkkeiden nostamisesta, kuitenkin demarit jäädyttivät eläkeindeksit!

Lopettakaa sonnan jauhanta!

 

 

Musta mersu torstaina noin klo 18 Hirvikoskentiellä: toivottavasti sinulla käy niin hyvä tuuri, että kaahaat korttisi ennen kuin aiheutat vakavan onnettomuuden. Nopeutesi oli varmaan kolminkertainen rajoitukseen nähden eikä osoittanut ajotaitoa eikä rohkeutta vaan silkkaa typeryyttä.

 

 

Tienvarsimainonnasta uutisissa Liikenneviraston ohje: Mainos ei saa estää näkyvyyttä, eikä haitata teiden kunnostusta. Outo ohje, eihän teitä ole kunnostettu vuosiin?

Vaalimainokset

 

26.3.2015

 

Kävin terveydenhoitajan luona verenpainekontrollissa. Mahtavan hyvä mieli jäi kun lähdin sieltä. Terveydenhoitaja oli iloinen, sydämellinen ja ammattilainen, jaksoi kuunnella ja tsempata. Ruusuja hänelle.

Hymy poistaa murheita 🙂

 

 

Kiitos Hurrikaani. Me katsomossa olemme saaneet nauttia monesta jännittävästä pallorallista. Ja pelit jatkuu – mahtavaa.

Fanipari

 

 

Kiitos Tarja Mäki-Punto-Ristanen että pidät yrittäjien puolia <3 Tulevaisuudessa yhä useampi joutuu luomaan itse oman työpaikkansa ja toimeentulonsa koska valmiita työpaikkoja ei enää ole ja tätä on Suomessa tuettava jotta tulevilla sukupolvillakin olisi toivoa! Yrittäjät ovat osa Suomen selkärankaa!

 

 

Koirien omistaja, opeta koirasi pysymään omalla pihalla tai pidä ne kytkettynä. Koirasi hyökkää tielle kun ulkoilutan omaa koiraani tiellä.

 

 

Hyvät ihmiset, en vaadi juomapistettä tai mustikkasoppaa matkalla töihin, mutta kohta minäkin hermostun jos Kuivasiltaa ei harjata. Ja sitten ei kenelläkään ole kivaa! Koneet olivat kosteana maanantaina jo liikkeellä, mutta bensa loppui kesken. Eli, hopi hopi!

Vielä hyväntuulinen Pavle pyöräilijä

 

 

Mersun kaahausta moittinut kopittelija: typerät ylinopeudet ja aina liian lujaa ajaminen ovat erityisesti kevään ilmiö. Testasin asian: laitoin nopeudeksi gps:n avulla 83 km/h kasikympin tiellä. Lähes kaikkien takana tulevien oli pakko mennä ohi. Mikä teitä ohittelijoita vaivaa? Mikseivät säännöt koske teitä? Poliisin pitää lisätä nopeusvalvontaa ja rutkasti.

 

 

Seija Leppäjoki lyhentäisi työpäivää kuuteen tuntiin ilman palkan alenemista?! Entä yrittäjät jotka tekevät itse 12 tuntisia työpäiviä ilman palkkaa ja maksaisivat työntekijälleen täyden palkan kuusituntisesta työpäivästä?! Jotta Suomi nousisi vain tehdyistä työtunneista pitäisi maksaa korvaus ja kaikenmaailman pekkaset ja juhlapyhät palkattomiksi! Ei yrittäjällekään mikään taho niistä mitään maksa! Ammattiliitot suurimmat syylliset suomalaisen työn alasajoon ja työttömyyden kasvuun jo muutenkin!

Järki nyt mukaan näihin, pliiiis!

 

 

Kyllä on aivan turha ehdokkaiden tehdä turhia vaalilupauksia. Suomen asiat on niin huonosti ettei niitä tosta vaan korjata. Pieniin eläkkeisiin joku lupasi korotusta. Kerran aikaa kysyin että kun puoliso kuolee jää kaikki kulut yhden pienen eläkkeen varaan sain ylimielisen vastauksen jota en toista. Mutta jään odottamaan et mun 870 euron eläkkeeni nousisi enemmän kuin euro 50sent kuussa kun nyt vuoden alussa. Minun ikäiseni sukupolvi on se joka teki työt kotirintamalla maksoi kalliit sotakorvaukset myös karjalaiset asutettiin ja Suomi nousi. Meitä kotirintamalaisia ei ole millään tavoin koskaan muistettu.

Jätän äänestämättä

 

 

Olen hyvin otettu ja kiitän Jorma Laaksosta hänen suuresta kiinnostuksesta ajatusmaailmaani kohtaan ja hänen oman ajattelunsa avartajana. Mutta sen luulisi jopa Jormankin tajuavan, ettei valtuustosali ole lehtien mielipiteiden puimisen paikka ja toimittajien kirjoitusten. Vaikka kuinka kehuttavan tosia olisivatkin, se kun antaa hänestä hyvin alkukantaisen ihmis kuvan.

T. Levo

 

 

Kyl aivotukimus olis pitäny aloittaa ensin kansanedust. ehdokkaista ja tulokset julkaista ennen vaaleja. Ja sit vasta lapset!

Jussi

 

 

Joskus ajattelin päättävässä asemassa olevien ihmisten olevan meitä muita viisaampia. Karmaisevaa on huomata ettei näin ole. Kuitenkaan en oikein usko suomalaisten poliitikkojen pystyvän seuraavaa nousukautta täysin torpedoimaankaan, vaikka miten hölmöilisivät. Toivotaan asioiden menevän kuitenkin hyvin tulevaisuudessakin, heistä huolimatta.

Mika

 

28.3.2015

 

Alastaron päiväkodin valmistuminen viivästyi puolitoista vuotta. Tämä johtui valituksesta jonka Alastaron valtuutetut tekivät, eikä Loimaan umpikieroista touhuista. Valtuustossa toin esiin muutamia väitteitä, jotka Seutu-Sanomien kirjoituksessa 18.3.2015 eivät olleet totta. Jos tämä tekee minusta alkukantaisen ihmisen, olkoon näin. Väärän tiedon levittäminen on ikävää.

Jorma Laaksonen

 

 

Huonosti näkyy neuvoston valitsema kirkkoherra Loimaalla viihtyvän, kun ei edes pääsiäisenä ole missään kirkossa.

 

 

Ennustetun keskustan vaalimenestyksen myötä odotettavissa, jätevesiasetuksia sekä Talvivaara menestymisiä! Sisältö ei muutu karvaa vaihtamalla? Vallankumous tehoaa. Historia todistaa tämän!

Toimeentulija

 

 

Hienoa, että pojat on suunnitelleet kopin torille. Yksi ongelma vaan on et torin myyntipaikat on 4x4metriä. Eli 6×2.5m ei sovi ruutuun.

 

 

Löytyisipä Loimaaltakin edes yksi hyvä isännöitsijä.

Pettynyt

 

 

Jorma Laaksonen on niin oikeassa! Räkkyäjämestareiden valiokaksikko Lundgren&Levo on ihan omalla negatiivisella ja yhteistyökyvyttömällä suurieleisellä toiminnallaan pitänyt huolta siitä, että Alastaro on siirtynyt paarialuokkaan. Ja siitä kärsii asiallisetkin alastarolaiset.

Sitä saa mitä tilaa

 

 

Arhinmäki on laittanut omasta pussistaan miljoonia vaalikampanjaansa, koska nyt hän saa vaalivauvan.

Et silleen

 

 

Joitakuita valtuutettuja on syytetty valheellisista kirjoituksista tämän lehden palstoilla, joten pitänee olla tarkkana ettei joudu ”syytettyjen penkille”… kysymys kuuluu: Onko Kaupunginhallituksella liikaa valtaa ja Kaupunginvaltuustolla liian vähän?..Omana mielipiteenäni sanon,että siltähän tää on jo pidemmän aikaa näyttäny….asian todenmukaisuuteen en siis ota kantaa 🙂

Valtuutettu Timo.T

 

 

Saitko suurenkin tyydytyksen kun uskalsit varastaa postit laatikosta? Toivon mukaan maksat myös mahdolliset laskut.

 

 

Miksi kaupunki säilyttää vanhoja tukkikasoja Vesitornin alapuolella kulkevan tien laidassa? Niistä lähtevät tuhohyönteiset leviävät kaikkiin ympäristön metsiköihin.

Kenen vastuulla?

 

 

Hei,voisit katsoa mihin annat koirasi tehdä tarpeensa,ei kuitenkaan toisten nurmikolle! Ne kakat  täytyy ulkoiluttajan    kerätä pois!

 

31.3.2015

 

Kiitos Kojonperään Salosen Hannulle hyvin merkatusta luontopolusta ja järjestelyista.

Aikuiset naiset Huittisista

 

 

Ajattelemisen aihetta antoi lauantain lehdessä Maiju Pajulan työstä kertova artikkeli. Suomessa tuotettua lähiruokaa ei voita mikään. Nuoret jotka jaksavat uskoa tähän ja tehdä työtä mitättömällä tuntipalkalla. Kannustan jatkamaan. Ihminen pärjää ilman tietotekniikkaa – mutta ei ilman ruokaa. Kannustusta ja jaksamista kaikille ruuan tuottajille.

Perusmaalaismuija Kata

 

 

Tekninen lautakunta ei hyväksynyt yksimielisesti Alastaron tuulivoima luonnosta. Päätöksestä on eriävä mielipide! Kokous käsitteli onnettomasti myös oikaisuvaatimusta jossa esitettiin epäilys pöytäkirjan luotettavuudesta.

Timo Lahtinen lautakunnan jäsen

 

 

Poliisi valvoo suojatieliikennettä. Kiitos kaikille kohteliaille autoilijoille, saan aina tosi hyvän mielen kun joku autoilija antaa tietä. Kaunista kevättä kaikille.

K. Merits

 

 

”Loimaa johtaa munimistilastoja” (LL 28.3.) Koskeeko tämä kanaloita vai päättäjiä?

Epätietoinen

 

 

Nimimerkille Järki nyt mukaan näihin, pliiiis! Kannattaa selvittää tarkemmin asian taustoja. Nimimerkin takaa on helppo huudella, laitapa ensi kerralla reilusti nimi alle.

Seija Leppäjoki

 

 

Onko niitä räksyttäviä piskejä pakko pitää ulkona, menee naapureilla hermo!

Suopelto

 

 

Saakohan alastaron urheilutaloa vielä vuokrata kun netistä ei löydy mitään infoa.

 

 

Se koira älähtää johon kalikka osuu Lundgren ja Levo sanoo kuinka asiat ovat.

Alastarolla asuva

 

 

Alastaro ja Mellilä siirtyivät paaria- eli syrjittyjen luokkaan vuonna 2009 Loimaaseen yhdistymisen seurauksena.

Paluumuuttaja

 

 

Lopettakaa jo se jauhaminen Alastaron entisistä loiston päivistä. Nyt on nyt, eikä mene kauan siihen, kun Loimaakin jne. pienet kaupungit liitetään isompiinsa. Alastarolla ja Mellilällä ei olisi ollut minkäänlaisia mahdollisuuksia selvitä nykymaailmassa itsenäisinä kuntina.

Jankutijankuti

 

 

Lopeta hyvä yrittäjä ihmeessä firmasi, jos maksat vain työntekijöillesi palkkaa ja vielä pekkasrahat ja teet ilman mitään korvausta 12:sta tuntista työpäivää. Millä tulet toimeen firman omistajana?

 

 

Kaupungin valtuutetut mikäli hyväksytte  tuulivoimalan rakentamisen niin laittakaa siskonpedit valmiiksi ja varsinkin kehittämisjohtaja.

Windmill