Loimaa/Niinijoki
Marika Timonen

Parikymmentä vuotta sitten Heikintalon tila teki uraauurtavaa työtä Suomessa aloittaessaan biisonien tarhauksen. Se oli aikansa suuri uutinen valtakunnankin mitassa. Nyt tila hakee toiminnassaan uutta suuntaa, ja biisoneista ollaan luopumassa.

Biisonit saapuivat Heikintalon tilalle Loimaalle vuonna 1998. Erkki ja Maarit Hollo sekä Erkin veli vaimoineen ryhtyivät kasvattamaan biisoneita lihantuotantoon ja oman ravintolan tarpeisiin. Biisonit olivat myös matkailuvaltti.
Biisoni-innostus kantoi kymmenisen vuotta. Tällä vuosikymmenellä eläinten määrää on pikkuhiljaa vähennetty.
– Biisoneihin olisi tarvinnut satsata ja suurentaa laumaa. Mutta aika ei riittänyt, kun kaikki olimme tilan ulkopuolella töissä, Erkki Hollo kertoo.
Maarit Hollo lisää, että toimintaa ja tilan tuotteita olisi pitänyt tuotteistaa.
– Mutta meistä kukaan ei ollut markkinointi-ihminen.

Kiinnostus biisoneihin keskittyi pitkälti kesäaikaan. Hollot toteavat, että pelkällä kesäsesongilla ei tule toimeen. Toiminnan keskittyminen kesään myös kuormitti tilallisia.
– Tuntui, ettei ollut yhtään vapaa-aikaa, Maarit Hollo huokaa.

 

Lue lisää 1.8.2019 lehdestä

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here