Loimaa
Marika Timonen
Ysitien sillan valu alkaa elo-syyskuussa. Parhaillaan siltatyömaalla sekä urakkaan liittyvällä kevyen liikenteen alikululla rakennetaan valumuotteja. Ysitiellä puolestaan rakennetaan ramppien valaistusta.
– Työt ovat edenneet pääosin murheitta, ja kokonaisuutena olemme aika hyvin aikataulussa, pääurakoitsija Oteran Oy:n vastaava työnjohtaja Joonas Halmeenmäki kertoo.
Sekä sillan että alikulun rakentaminen on Halmeenmäen mukaan edennyt suunnitelmien mukaan. Näillä näkymin uusi silta saadaan käyttöön lokakuussa ja alikulku marraskuun lopulla.
Aikataulu tosin on tiukka, eikä vielä tiedetä, ennätetäänkö kaikkea saada valmiiksi ennen talven tuloa. Mikäli talvi tulee ajoissa, muun muassa tienpientareen istutukset ja nurmetukset saattavat jäädä ensi kevääseen.

SEKÄ SILTA– että alikulkutyömaa ovat saaneet olla rauhassa ilkivallalta ja varkailta. Myös työvaiheet, joita esimerkiksi sateet voisivat häiritä, on jo ohitettu.
– Olemme saaneet työmaista hyvin vähän palautetta. Se mikä on tullut, on koskenut liikenneympyrää. Siinä ei oikein osata ajaa, Halmeenmäki kertoo.
Ennen sillan valmistumista liikenneympyrästä ei päästä eroon. Nykyiset työnmaajärjestelyt ovat Halmeenmäen mukaan riittäviä, eikä esimerkiksi valujen aikaan järjestelyjä ole tarpeen muuttaa.

 

Lue lisää 27.7.2019 lehdestä