Loimaa peurakolaritilastojen kärkipäässä

0
Lumisade alkaa jo torstain vastaisena yönä ja haittaa aamuliikennettä.

LOIMAAN SEUTU Suomen teillä sattui viime vuonna noin 12 000 riistaonnettomuutta, ja eniten niitä sattuu marraskuussa. Hirvionnettomuuksia tilastoitiin viime vuonna 1 956 ja peuraonnettomuuksia 6 251.
Tilastokeskuksen kokoama riistaonnettomuustilasto osoittaa, että suurin osa tieliikenteen riistaonnettomuuksista tapahtui 2018 Varsinais-Suomessa, Uudellamaalla ja Pirkanmaalla. Riistaonnettomuuksista valtaosa oli autojen törmäyksiä valkohäntäpeurojen ja metsäkauriiden kanssa.
– Valkohäntäpeuraonnettomuuksien kuntalistaus konkretisoi hyvin tosiasian, että peurakanta on tiheimmillään eteläisessä ja lounaisessa Suomessa. Näillä alueilla riski ajaa peurakolari on kaikkein suurin ja erityisen suuri se on nyt marraskuussa, jolloin sattuu valtaosa hirvieläinonnettomuuksista, LähiTapiolan liikenneturvallisuuden johtava asiantuntija Markus Nieminen toteaa.

ENITEN valkohäntäpeuravahinkoja sattui viime vuonna Raaseporissa (365). Salo (318) sijoittui tilastossa toiseksi ja Loimaa (258) kolmanneksi. Lähikunnista tilastojen kärkipäähän päätyivät myös Pöytyä (186), Punkalaidun (112) ja Huittinen (108).
Tieliikenteen riistaonnettomuuksista valtaosa sattuu tähän aikaan vuodesta. Marraskuussa kirjattiin viime vuonna yli 2 000 riistaonnettomuutta eli pääasiassa hirvi-, peura tai kauriskolaria, mikä on kuudesosa viime vuoden yli 12 000 riistaonnettomuudesta.
– Hirvikolarit jakautuvat tasaisemmin eri puolille Suomea. Autoilijoiden kannattaakin olla nyt erityisen tarkkana aamu- ja iltahämärissä. Taajaman ulkopuolella kannattaa käyttää kaukovaloja aina, kun se on mahdollista. Ajaessa on tärkeää suunnata katse mahdollisimman kauas ja tarkkailla myös tien reunoja. Liikennemerkein osoitetuilla hirvieläinvaara-alueilla suosittelen alentamaan ajonopeutta, Nieminen sanoo.