Loimaan Uimaseura kauhoo kohti Suomen huippua

0
Loimaan Uimaseurassa tavoitteet ovat Suomen huipulla. Menestystä onkin tänä syksynä tullut niin sisäuinnin SM-tasolla, ikäkausimestaruuskisoista kuin talviuinnin Latviassa avatussa maailmancupissa.Kuva: Sari Holappa
Loimaan Uimaseurassa tavoitteet ovat Suomen huipulla. Menestystä onkin tänä syksynä tullut niin sisäuinnin SM-tasolla, ikäkausimestaruuskisoista kuin talviuinnin Latviassa avatussa maailmancupissa.Kuva: Sari Holappa

Uinti
Sari Holappa
Vuonna 2013 perustettu Loimaan Uimaseura on lyhyessä ajassa saanut kasvatettua seudulle SM-tasolla uivan nuorten joukon. Valmennettavia on jo yli 20. Suomen kymmenen parhaan joukossa uivat tyttöjen alle 11-vuotiaiden sarjassa Nea Nirhamo ja Venla Holma. Lähitulevaisuuden tavoitteena on saada edustusryhmään vielä kaksi poikaa, Jasu Nieminen ja Roope Piironen.
– Tavoitteet ovat Suomen huipulla, ja se tulee tarkoittamaan myös pojille määrätietoista harjoittelua. Treenimääriä tulee kaksi tai kolme kertaa lisää viikossa eli silloin harjoitellaan jo seitsemän kertaa viikon aikana, valmentaja Marko Isomaa kertoo.
Marraskuun alussa Vaasan alueellisista ikäkausimestaruuskisoista Loimaan Uimaseuralle ropisi mitaleja oikein roppakaupalla, kun kultaisia tuli kuusi, hopeisia seitsemän ja pronssisia kaksi.
Samalla kisattiin myös SM-mestaruuksista, joissa erityisesti Venla Holman mitalisaalis oli aivan omaa luokkaansa. Tyttö kauhoi SM-kultaa 50 ja 100 metrin perhosissa sekä 50 metrin selkäuinnissa. SM-hopeaa tuli puolestaan 50 ja 100 metrin vapaauinnissa, 100 ja 200 metrin sekauinnissa sekä 100 metrin selkäuinnissa. Lisäksi hän polski vielä ikäkausimestaruusennätyksen 50 metrin selkäuinnissa.

 

Lue lisää 12.11.2019 lehdestä