Pentti Ojala harjasi vanhaa hiekkatekonurmea ennen sen poistamista. Harjaus pehmentää tekonurmen pintaa helpottaen sen irrottamista. Kuva: Lari Kiviranta.

LOIMAA Urheilukeskuksen pesäpallokentän vanhan hiekkatekonurmen irrottaminen alkoi tällä viikolla heti urakkasopimuksen allekirjoittamisen jälkeen.
Urakoitsijan eli Kaskenoja Oy:n työpäällikkö Jaakko Voittomäki kertoo, että seuraavaksi kentältä poistetaan 30 sentin syvyydeltä vanhaa rakennekerrosta. Sen jälkeen kentän pohjalle asennetaan lämmöneristys. Kaivannon täytteenä hyödynnetään vanhaa maa-ainesta. Lisäksi kentän rakennevahvuutta kasvatetaan 15 senttiä uudella kalliomurskeella.
Kentän viimeistelymuotoilu ja uuden hiekkatekonurmen asennus ovat vuorossa ensi keväänä.
Pesäpallokentän peruskorjauksessa on kyse Loimaan kaupungin investoinnista. Rakennuttamisinsinööri Harri Laaksonen kertoo, että urakan kustannusarvio on lisä- ja muutostyövarauksineen noin 275 000 euroa.
Sopimuksen mukaan rakennustöiden on oltava kaikilta osin valmiina ja hyväksytty toukokuun puoliväliin mennessä ensi vuonna.

 

Lue lisää 30.11.2019 lehdestä