Timo Tolppanen ehdolla Oripään kunnanjohtajaksi

0

ORIPÄÄ Terveystieteiden maisteri, konsultti Timo Tolppanen Maskusta on vahvoilla Oripään kunnanjohtajaksi. Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että se valitsee tehtävään Tolppasen ja hänen kieltäytymisensä varalle diplomi-insinööri, valtiotieteiden maisteri, sosiaalijohtaja Tatu Ujulan Laitilasta.
Tolppanen toimii nykyään sote-rakentamisalan konsulttina, mutta on aiemmin kerännyt työkokemusta muun muassa Esperi Caren liiketoimintajohtajana, perusturvakuntayhtymä Akselin kuntayhtymäjohtajana ja Euran kunnan terveysjohtajana. Valtuusto valitsee uuden kunnanjohtajan ensi maanantaina. Virkaa tekevänä on ollut nyt vuoden verran Oripään sosiaalijohtaja Kati Rekola.
Oripäässä on pohdittu perusteellisesti vaihtoehtoja tehtävän hoitamiseksi jatkossa ja päädytty toistaiseksi solmittavaan kunnanjohtajasopimukseen kuuden kuukauden koeajalla. Tehtävään valittavalta halutaan soveltuvan korkeakoulututkinnon lisäksi perehtyneisyyttä kunnallishallintoon ja kokemusta johtamisesta. Kunnanhallituksen näkemyksen mukaan kriteerit täyttää parhaiten Tolppanen, joka oli yksi kuudesta tehtävään haastatetellusta.
Tehtävään jätti hakemuksensa kaikkiaan 11 kiinnostunutta.

Lue lisää x.x.xxxx lehdestä