Sarka ehdolla Vuoden museoksi

0
Näyttelyamanuenssi Iina Wahlström esittelee Aika ennen koneita -näyttelyä. Arkistokuva: Jori Liimatainen.

Loimaalla sijaitseva Suomen maatalousmuseo Sarka on ehdolla Vuoden museoksi.

Suomen museoliiton ja Kansainvälisen museoneuvosto ICOM:n Suomen komitean järjestämän kilpailun finaalissa kisaavat myös Apteekkimuseo ja Qwenselin talo Turusta sekä Helinä Rautavaaran museo Espoosta.
Vuoden museo -tunnustuspalkinto myönnetään museolle, joka on edistänyt merkittävällä tavalla museoalan yhteiskunnallista näkyvyyttä ja vaikuttavuutta toiminta-alueellaan.

Sarka teki viime vuonna kävijäennätyksensä, kun museossa vieraili yli 39 000 kävijää. Yleisöä veti etenkin Ennen koneita -näyttely, joka avautui upouudessa näyttelyrakennuksessa keväällä 2019.

Myös Apteekkimuseo ja Qwenselin talo kasvatti kävijämääräänsä. Uudistettu museo keräsi noin 19 900 kävijää, eli nelisentuhatta enemmän kuin vuonna 2018. Qwenselin talo esittelee herrasväen asumista 1700-luvun Turussa. Turun vanhimmasta puutalosta löytyy myös koko Suomen vanhin apteekkisisustus 1800-luvulta.

Vuoden museo -palkinto jaetaan Museopäivillä Espoossa 14. toukokuuta. Tittelin ovat aiemmin voittaneet Satakunnan Museo, Espoon modernin taiteen museo Emma, Helsingin kaupunginmuseo, Ahvenanmaan merenkulkumuseo, Serlachius-museo Gösta ja Forssan museo.