Valepa tuotti Hurrikaanille kauden ensimmäisen kotitappion

0
Mikko Oivanen sai nauttia velipojan paidanjäädytyksestä ennen peliä, mutta ottelussa kaksoisveli ei säästellyt kotijoukkuetta. Kuva: Juuso Riponiemi
Lentopallo
Valtteri Arra
Hurrikaani–Valepa 1–3 (22–25, 25–23, 28–30, 24–26).
Mestaruusliigan kärkikamppailu tarjosi yli 1 100 katsojalle kaikkea, mitä kotimainen, hyvin käsikirjoitettu lentopallo-ottelu vain voi. Ennen ottelua kunnioitettiin pitkäaikaisen Hurrikaanin kapteenin Matti Oivasen uraa nostamalla pelipaita kattoon. Sen jälkeen illan jännityksestä vastasivat molemmat joukkueet ja varsin epävarma tuomarilinja.
Kärkikamppailun tunnetaso alkoi nousta kolmannessa erässä, jossa ensin Sakari Mäkinen syötti ässän. Samasta tilanteesta päätuomari Raine Hakala antoi kaksi punaista korttia Hurrikaanille. Toisen sai Mäkinen ja toisen päävalmentaja Jussi Heino. Kun alla oli jo aikaisemmin Inoslav Krnicille ojennettu keltainen kortti, oli Hakala sääntöjen mukaan pakotettu punaisiin kortteihin. Tilanne, josta kortit tulivat, jäi suurimmalle osalle ihmisistä epäselväksi.
Vaikka ottelu ei enää lopussa pysynyt tuomariston pihdeissä ei voittajasta ollut epäselvyyttä. Valepa oli erien lopuilla Hurrikaania parempi. Vieraat hyökkäsivät erien kriittisillä hetkillä fiksummin ja olivat takakentän puolustuksessa kotijoukkuetta parempia. Hurrikaani jäi jälkeen myös torjunta-puolustuspelaamisessa, jossa Valepa oli tarkempi.
– Joulutauolla huilattiin ja keskityttiin tiettyihin asioihin ja niiden parantamiseen. Iso hatunnosto joukkueelle, sillä se näkyi nyt kentällä, Valepan päävalmentaja Janne Kangaskokko paljasti.
Vaikka alkukaudesta Valepan vieraspelaaminen on ailahdellut, maanantaina joukkue suoritti koko ottelun ajan tasaisesti. Mikko Oivanen nakutti yli 50 prosentin tehoilla 23 pistettä ja oli jatkopallopelaamisessa yksi Valepan kärkipelaajista. Kun Mikko Eskon passipelaaminen oli jälleen tarkkaa, Oivasen lisäksi David Pettersson onnistui keskeltä hyökkäämään kaikkiaan kymmenen pistettä.

KOTIJOUKKEEN pelaamisessa oli alussa käsijarru päällä. Harvinaista, mutta kotijoukkueen puolustuspelaaminen oli arkaa ja Valepa rokotti siitä armotta. Isäntien kenttään jäi useampi pallo, jonka Valepa vain toimitti yli verkon.
– Oli tasainen peli. Varmasti yleisöönmenevää lentopalloa, Heino kertasi.
Häntä jäi harmittamaan erien loppujen pehmeys, jotka ratkaisivat ottelun paremmuuden.
Tappio kotona oli Hurrikaanille kauden ensimmäinen. Valepa oli tasaisempi, vaikkei sekään  esittänyt mitään ihmeellistä. Isäntien alku otteluun oli tahmea, mutta parani toisesta erästä alkaen. Sekään tasonnosto ei kuitenkaan riittänyt, vaan vierasvoitto matkasi Sastamalaan.
– Tänään oli hyvä fiilis pelata kun halli oli täynnä ja alussa oli juhlallisuuksia, Oivanen kommentoi.
Hurrikaani pääsee nyt takaisin normaaliin ottelurytmiin, kun juhlapyhät ja tauot on takana. Samaa toivoi myös Heino.
– Kyllä se pelaaminen tästä aukeaa, kunhan saadaan taas pelejä alle.
Hurrikaanin seuraava kotipeli on 15. tammikuuta, kun Loimaalle saapuu Akaa Volley.