Pääkirjoitus: Oletko se sinä?

0
LL Arkisto

Loimaalla on jälleen käynnistelty keskustelua kaupunginvaltuuston jäsenten määrän vähentämisestä ( LL 22.2.). Nyt valtuutettuja on 43, kun vähimmäismäärä on 27.

Voi olla, että monia ei hirveästi ”hotsita” päättäjäksi ryhtyminen – päättämisen imago voisi olla parempikin: kaikki tietävät, että kuntapäättäjillä on edessään(kin) isoja ja vaikeita päätöksiä ja kehujia ei ole paljon näkynyt.

Valtuuston kokoa oleellisempi asia onkin sekä kuntalaisten että kuntien kannalta se, että valtuustoissa on mahdollisimman laaja erilaisten näkökulmien edustus ja että näitä näkökulmia tuovat valtuustoihin ihmiset, jotka sitoutuvat asioihin perehtymiseen ja oman kotiseudun elinvoiman rakentamiseen asukas- ja yritysystävällisesti.

Kuntavaalit pidetään ensi vuonna. Vielä ehtisit sinäkin löytää itsestäsi kuntapäättäjän. KU

P.S. Loimaan kaupunginvaltuuston kokouspalkkiot olivat vuonna 2019 noin 600 euroa valtuutettua kohden. Jos valtuutettuja olisi vain lain vaatima minimimäärä 27, kokouspalkkiokuluja olisi noin 10 000 euroa vähemmän kuin nyt, kun valtuutettuja on 43. Loimaan budjetti on tälle vuodelle muuten lähes 100 miljoonaa.