”Tulen Ypäjälle oikein hyvillä mielin”

0

YPÄJÄN uusi kunnanjohtaja on yhteiskuntatieteiden maisteri ja diplomi-insinööri Tatu Ujula. Torstai-iltana tehtävään valittu Ujula kommentoi puhelimitse tunnelmien olevan hieman epätodelliset mutta ehdottoman hyvät nyt, kun pitkäaikainen haave on totta. Hän on todennut jo lukioajoista asti halunneensa kunnanjohtajaksi. Ja ehdottomasti maalaismaiseen kuntaan, jonka kokee luontaiseksi toimintaympäristökseen.
– Tulen Ypäjälle oikein hyvillä mielin, Ujula sanoo. Hän sai tiedon valinnastaan Saastamoisen lähettämällä viestillä valtuuston kokouksen jälkeen.
– Asunnon haku alkoi heti. Tarkkaa virassa aloittamisen ajankohtaa en osaa vielä sanoa, se riippuu miten pääsen irtautumaan nykyisestä tehtävästä. Minulla on jonkin verran lomia pitämättä.
Uudella kunnanjohtajalla on jo alustavia ajatuksia kunnan kehittämiseksi. Esimerkkinä Ujula mainitsee hevosopiston koulutustarjonnan niin, että opistoon voitaisiin saada alan korkeaopintojakin.
– Näen, että maatilamatkailun ja muun yrittäjyyden, joka liittyy hevosiin, varaan voidaan myös rakentaa paljon, hän sanoo ja toivoo lähiseudun kunnilta yhteistyötä, jolla pitää seutua elinvoimaisena ja sote-palveluja lähellä.
Ujulalla ei ole omaa perhettä, mikä yksinkertaistaa siirtymistä Ypäjälle.
– Tilanne on sikäli ideaali. Laitoin jo viestiä, että vapaina olevia asuntoja voi vinkata.
Ujulalla on kaksi korkeakoulututkintoa, jotka hän opiskeli 5,5 vuodessa. Kun hän teki gradua ja diplomi-insinöörin lopputyötä päällekkäin, paineensietokyky tuli testatuksi.
Ujula harrastaa lukemista, kirjoittamista ja luonnossa liikkumista. Isoon kaupunkiin hän ei voisi kuvitella pysyvästi muuttavansa.
– Pidän siitä, että luonto on lähellä.
Pakollinen kysymys on, pysyykö uusi kunnanjohtaja hevosen selässä.
– Sen suhteen ei pidä antaa kovin pitkälle meneviä lupauksia, Ujula naurahtaa, mutta arvelee, että mahdollisuus kokeilla on Suomen hevospitäjässä varmasti tarjolla.

 

Lue lisää x.x.xxxx lehdestä