Ikäihmisille apua elintarvikkeiden ja lääkkeiden hankinnassa

0
Mellilän Lounaspaikka ja Pitopalvelun yrittäjälle Hilkka Palomäelle asiakkaille kotiin toimitettavat ateriat ovat olleet arkipäivää jo pitkään.

LOIMAA

Loimaan kaupungin kotihoidon kautta välitetään ikäihmisille tarpeen vaatiessa apua elintarvikkeiden ja muiden välttämättömien tuotteiden hankinnassa.

Palvelua tarvitseville voidaan järjestää asiointipalvelua, apteekkipalvelua sekä ateriapalvelua jokaisen yksilöllisen tarpeen mukaan.

Toimenpiteiden syynä on koronaviruksen aiheuttama poikkeustilanne ja maan hallituksen ohjeistus, jonka mukaan yli 70-vuotiaat velvoitetaan mahdollisuuksien mukaan pysymään erillään kontakteista muiden ihmisten kanssa.

KOTIHOIDON hallinnollinen osastonhoitaja Kirsi Theodorakis kertoo kotihoidon tarjonneen tähänkin saakka asiointipalvelua, mutta vallitsevassa poikkeustilanteessa palvelua on laajennettu niillekin 70 vuotta täyttäneille asukkaille, jotka eivät muuten täyttäisi asiointipalvelun edellyttämiä kriteereitä.

Kaupungilta toivotaan silti ensisijaisesti, että ikäihmisten omainen tai läheinen huolehtisi siitä, että omalla omaisella riittää elintarvikkeita, lääkkeitä ja muita välttämättömiä tuotteita.

Kaikilla näin ei kuitenkaan ole, ja Theodorakisin mukaan kuluvan viikon aikana kotihoitoon on tullut jo muutama yhteydenotto, jossa kyseistä palvelua on kysytty poikkeustilanteen takia.

ELINTARVIKKEIDEN kuljetuspalvelua tuottaa paikallisia elintarvikeliikkeitä yhdessä kuljetusyritysten kanssa.

Theodorakisin mukaan ikäihmisten apteekkipalvelusta vastaavat puolestaan kotihoidon työntekijät, kuten on ollut käytäntönä tähänkin saakka. Hän kertoo, että kotihoidon puolelle on saatu henkilöstövahvistuksia niistä kaupungin toiminnoista, joita on jouduttu sulkemaan koronatilanteen takia.

Apua tarvitsevat 70 vuotta täyttäneet henkilöt voivat ottaa keskitetysti yhteyttä kaupungin kotihoidon sosionomi Sanna Ylösmäkeen arkisin virka-aikana. Hänen puhelinnumeronsa on 02 761 2525.

 

Mellilässä välttämättömyystarpeita on toimitettu iäkkäille aiemminkin

LOIMAA/MELLILÄ

Yksi kotiin vietävää ateriapalvelua tarjoavista paikallisista yrityksistä on Mellilän Lounaspaikka ja Pitopalvelu.

Yrittäjä Hilkka Palomäki kertoo, ettei heille tilanne ole uusi, sillä he ovat toimittaneet ruoka-annoksia työpaikoille ja yksityisille henkilöille 30 vuoden ajan.

Hän arvioi, että kotiin kuljetettavien aterioiden tarve on pikkuisen lisääntynyt koronatilanteen myötä, ja aterioita on kysytty ennen kaikkea ikäihmisille.

– Myös työpaikoilta on tullut tiedusteluja.

Yritys sekä valmistaa että toimittaa ateriat asiakkaille. Aterioita toimitetaan Mellilän lisäksi kaupungin alueelle ja Hirvikoskelle.

Lisäksi yrityksen työntekijät ovat toimittaneet iäkkäille välttämättömyystarpeita, kuten maitoa ja leipää, jo kauan ennen koronavirusta.

– Verenpainetta ei ole sentään vielä otettu, Palomäki naurahtaa ja sanoo, että se on terveydenhuollon ammattilaisten tehtävä.

Saman käynnin yhteydessä on saatettu auttaa vanhukselle silmätipat tai vaikka laittaa pesukone päälle.

LOUNASPAIKAN yhteydessä toimii Lounasravintola Pippuri, joka on tiistaista alkaen toistaiseksi suljettu.

– Ateriakuljetukset kotiin jatkuvat ja toki nouto on mahdollista, Palomäki kertoo.

Koronaviruksen leviämisen ehkäisemiseksi käyttöönotetut toimenpiteet näkyvät pitopalvelunkin puolella, sillä Palomäki kertoo, että suurin piirtein kaikki isommat juhlat on peruttu seuraavalta kahdelta kuukaudelta.

– Esimerkiksi rippijuhlia on peruttu. Saa nähdä, miten käy kesän ylioppilasjuhlien.

KORONAVIRUKSEN synnyttämät toimenpiteet ovat vakava paikka monille ravintola-alan yrittäjille, mutta Palomäki on luottavainen, että he pärjäävät vielä.

– Tälle ei voi mitään. Me olemme kaikki samassa veneessä.

Yrittäjän on oltava alati hereillä uusista koronan aiheuttamista suosituksista ja seurattava tiedotteita päivittäin.

– Kuulolla ollaan, mitä ohjeita hallitus meille jakelee ja millaista viestiä alan liitoilta tulee, Palomäki sanoo.