Kansanedustaja Annika Saarikko muuttaa Oripäähän

0
Annika Saarikko vaihtaa tiede- ja kulttuuriministerin paikalta valtivarainministeriksi. Kuva: LL arkisto / Kati Uusitalo.

ORIPÄÄ

Kansanedustaja Annika Saarikko (kesk.) muuttaa tulevan kevään ja kesän aikana Oripäähän, Tanskilaan. Hän muuttaa perheineen omakotitaloon, vanhaan maalaispaikkaan, joka on ollut hänen isänsä suvulla 1920-luvulta saakka.

Ennen muuttoa talossa tehdään pientä remonttia.

– Isäni kuoli kolme vuotta sitten. Talo on ihan hyvässä kunnossa isän jäljiltä, mutta talo tehdään enemmän lapsiperheelle sopivaksi, Saarikko kertoo.

Muutto konkretisoituu kevään tai kesän aikana riippuen siitäkin, miten Saarikko ja hänen miehensä Erkki Papunen saavat heidän Turun asuntonsa kaupaksi.

Perhe asuu jatkossakin viikot pääkaupunkiseudulla, sillä sekä Saarikon että Papusen työpaikat ovat Helsingissä. Sen sijaan viikonloppuja ja vapaa-aikaa perhe voi viettää Oripäässä.

Saarikon kotikunta on ollut tähän asti Turku, jonka valtuutettuna hän on ollut. Turun valtuuston Saarikko jättää kevään aikana. Muuton myötä Saarikko vaihtaa kirjansa Oripäähän.

MUUTTOPÄÄTÖS ei ollut perheelle helppo.

Saarikolla ja Papusella on ollut huolehdittavanaan tähän asti kolme asuinpaikkaa: Espoossa, Turussa ja Oripäässä. Muuton myötä tästä kolmikosta putoaa Turun asunto.

– Voimavarojen kannalta yhtälö on ollut tähän asti tiukka.

Saarikko kertoo muuttopäätökseen vaikuttaneen senkin, että hänen isoäitinsä muutti viime keväänä Tanskilan talosta Oripään keskustaan.

Muuttopäätöstä helpotti se, että Saarikon vaalipiiri säilyy samana. Loimaan seudulta ei ole tällä hetkellä istuvaa kansanedustajaa eduskunnassa, ja Saarikon on tarkoitus asettua ehdokkaaksi myös seuraavissa eduskuntavaaleissa.

Saarikko valittiin eduskuntaan ensimmäisen kerran keväällä 2011, ja hän muistuttaa saaneensa esimerkiksi viime vaaleissa tasaisesti kannatusta ympäri maakuntaa. Hän kokee olevansa ensisijaisesti varsinaissuomalainen, oli kotipaikkakunta mikä tahansa.

– Kaikkia ratkaisuja ei kuitenkaan tehdä pelkästään politiikka edellä. Enemmän painoi se, että lapsilla olisi toinen koti maaseudulla. Lisäksi mieheni viihtyy maalla. Hän on esimerkiksi jo suorittanut metsästyskortin.

Saarikolla ja Papusella on kaksi poikaa: viisivuotias Aarni ja vajaan puolen vuoden ikäinen Kaarlo.

ENSI VUODEN keväällä järjestetään myös kuntavaalit. Saarikko ei ota toistaiseksi kantaa siihen, asettuuko hän ehdolle Oripään kunnanvaltuustoon.

– En ole pohtinut asiaa vielä enkä ole keskustellut asiasta paikallisten keskustalaisten kanssa.

Saarikko on otettu siitä, kuinka myönteisen vastaanoton hänen muuttopäätöksensä on saanut esimerkiksi sosiaalisessa mediassa. Hän haluaa osaltaan olla esimerkkinä muille siinä, kuinka kaupunkimaisen ja luonnonläheisen elämisen voi yhdistää.

Aiheesta uutisoin aiemmin Turun Sanomat (4.3.).