KOLUMNI: Elämä kuplassa ahtauttaa ajattelua

0

Tarinamme päähenkilö on tyyppiä julkisuuden kestorasite, jonka kuvia ja kuulumisia on nähty naistenlehtien juorupalstoilla liiaksi asti. Rouva H on ollut päittäin, pitkittäin ja poikittain joka paikassa, oltiin sitten elokuvan ensi-illan julkkisnäytännössä tai Savonlinnan kuka kukin on -juhlilla kirnuamassa voikräämiä ikioman prinsessakakun täytteeksi.

Nannaa eliitin sormenpäistä lukijan nuolaistavaksi, rouva H kuvittelee luomansa vaikutelman. Miten joku tavallinen ihminen selaa Ikean pöydän ääressä kiiltävää glamourjulkaisua ja ihailee Rouva H:ta. Mielellään vähän kadehtiikin.
Sitten, yhtenä päivänä juorupalstojen kiintotähti himmenee laakista. Rouvansa haute couturen rahoittanut Rikas Herrapuoliso lakkaa hengittämästä ja tekemästä fyffeä. Herra H:n siirryttyä sijoittajaksi tuonpuoleiseen finanssimaailmaan ovat hyvät neuvot tarpeen. Seurapiirirouva ei ole ammatti eikä mainittavaa eläkettä ole kertynyt. Auts!

Perintörahat, rouvamme mieli kirkastuu. Niillä pärjää, pysyy pinnalla. Kunhan on soveliaasti surtu ensin. Hautajaisiin on oikeastaan aika kiva laittautua, esiintyä leskenkyynelharsossa ja kateutta herättävän korkeissa koroissa. Niistä mieskin aina ihaillen puhui, korkeista koroista. Pää pystyyn siis, ja tippa Chanelia nenäliinaan. Haudan äärellä ehkä yksi tarkkaan harkittu huojahdus. Toivottavasti kuvaajat ovat valppaana!

Hautajaisten jälkeen käy ilmi, että huojuntaa seuraa aivan muista syistä. Mies on testamentannut koko jättimäisen omaisuutensa tyttärilleen. Lesken ropo jää odotuksiin nähden pieneksi. Pitääkö aidot kivet vaihtaa strasseihin? Ei ikinä, leidimme nakkaa niskojaan ja ostaa tyylikkään salkun käydäkseen asianajajan juttusilla Kumppani & Partnersilla.
Aletaan käydä oikeutta. Testamentti riitautetaan. Juorupalstajulkisuus lähtee siirtymään seiskaosastoon. Syntyy nopeasti uusi julkkisstatus, Raateleva Leski. Ikävä tapaus kaiken kaikkiaan. Käydä nyt oikeutta omia tyttäriä vastaan. Tyylipisteitä ei oikein voida puhua.
Alennustila herättää lukijoissa suurta ihastusta. Vihdoinkin Rouva H, juorupalstojen kiiltokuva, alkaa kiinnostaa oikeasti!

Seis, seis! Eikö kukaan sääli leskeä? Kestopermanentattua tyyli-ikonia, joka on uhrannut koko elämänsä julkisuudelle. Opetellut seisomaan kuvassa toinen jalka hieman edempänä niin, että käsi lanteilla näyttää luontevalta.
Hän on paistatellut lehtien palstoilla hymyssä suin tuottamassa iloa rahvaalle, joka tarvitsee toki lohtunsa kiirehtiessään kolmivuorotyöhön margariinitehtaalle.
He ansaitsevat saada tietää, että toisenlaistakin elämää voi olla, Rouva H huolehtii. Että kaikki on mahdollista, kunhan on valmis ponnistelemaan ja hankkii kunnon kampaajan. Eivätkö ihmiset viitsi nähdä yhtään vaivaa!
Eivätkö tosiaankaan. Vaeltavat laumana vaatimattomiin töihinsä ja valittavat aina.

Anu Salo