Mies riehui kirveen kanssa

0
Lounais-Suomen poliisi tutkii neljän kuukauden ikäisen tytön kuolemaa yksityisasunnossa Oripäässä.

LOIMAA Lauantaina yksityisasunnossa porukassa iltaa viettänyt noin 40-vuotias humaltunut mies oli sammunut. Kun asunnon omistaja, noin 40-vuotias nainen, oli mennyt herättämään häntä, mies oli suuttunut ja käyttäytynyt uhkaavasti.

Muut paikallaolijat olivat saattaneet miehen ulos. Poistettu oli alkanut kuitenkin heilutella pihalla kirvestä. Hän oli rikkonut sillä oman autonsa takalasin, minkä jälkeen hän oli lyönyt kirveellä asunnon ulko-ovea. Tämän jälkeen mies oli vielä rikkonut asunnosta useita ikkunoita.

Poliisin saavuttua paikalle riehuja oli jo poistunut metsään. Koirapartio tavoitti hänet sieltä.

Miehellä oli edelleen kirves hallussaan, mutta hän ei uhannut kiinni otettaessa poliisia.

Miehen jäljiltä löytyi myös kannabista. Häntä epäillään vahingonteosta, laittomasta uhkauksesta ja huumausainerikoksesta.