Työttömyyshuoli nousee koronan takia – YTK:n jäsenhakemukset kasvoivat jo viime viikolla lähes kolminkertaisiksi

0

Yleinen työttömyyskassa YTK:n jäsenhakemukset kasvoivat viime viikolla lähes kolminkertaisiksi viime vuoteen verrattuna. Viime perjantaina jäsenhakemuksia tuli kymmenen kertaa enemmän kuin vuotta aiemmin.
Maanantaina kiinnostus kasvoi entisestään. Samaan aikaan monet yritykset ilmoittivat yt-neuvotteluista koronaviruksen aiheuttaman kysynnän heikentymisen vuoksi.
YTK:n chatissä käytiin maanantaina noin tuhat keskustelua, joissa aiheina olivat koronavirus, lomautus ja liittyminen. Määrä on noin viisinkertainen normaaliin verrattuna.
– Maanantaina tilanne tuplaräjähti, kuvailee YTK:n asiakkuus- ja viestintäjohtaja Ilona Kangas.
Kangas kertoo, että työttömyydestään on huolissaan nyt erityisesti moni palvelualalla työskentelevä.

Kiinnostus työsuhdeasioihin on kovassa nousussa, sillä myös vierailut kassan verkkosivuilla nousivat samassa suhteessa.
Erityisesti lomautuksiin liittyvät artikkelit ovat suosittuja YTK:n sivuilla.
– Saamme normaalisti noin 100–150 jäsenhakemusta päivässä, mutta viime viikon perjantaina tuli yli 1 000. Kiihkeä nousu alkoi torstaina ja jatkui viikonlopun. Suomalaisilla tuntuu nyt olevan kova huoli työllisyydestä ja se on täysin ymmärrettävää, sanoo YTK:n toimitusjohtaja Sanna Alamäki.
YTK:n noin 450 000 jäsentä vastaa noin 20 prosenttia suomalaisista palkansaajista.

YTK:n työttömyysturva-asiantuntija Petja Eklundin mukaan suomalaisilla työttömyyskassoilla on yleisesti hyvä lähtötilanne ja maksupuskuri koronan edessä.
– Palvelualat ovat varmasti nyt kovimmilla, kun taas terveydenhuollossa päästään työttömyyden suhteen vähemmällä.
Valmiuslailla hallitus voi vaikuttaa sosiaalietuuksien maksuun tarvittaessa. Maksuja voidaan esimerkiksi alentaa tai niiden maksaminen voidaan keskeyttää kriisin pitkittyessä.

YTK muistuttaa ansioturvalainsäädännöstä.
– Uusien jäsenten olisi kuitenkin hyvä muistaa, että kassan jäsenenä on oltava vähintään 26 viikkoa ja tuona aikana on täytynyt tehdä saman verran palkkatyötä ennen kuin on oikeutettu ansiopäivärahaan, Alamäki muistuttaa.
Jos ei täytä lain edellytyksiä ansiopäivärahan saamiseksi, on korvausta haettava Kelasta.