Antti Jaakolasta tuli suosittu äänikirjojen lukija – hänellä itsellään on kaksi kirjasuosikkia ylitse muiden

0
Antti Jaakola lukee äänikirjoja työkseen mielellään, osaa kirjoista suorastaan nautiskellen. Koronaviruksen aiheuttaman poikkeustilanteen vuoksi äänkirjojen kysyntä on entisestään kasvamaan päin.

Loimaa

Jännittää hiukan soittaa. Kuulostaakohan Jaakolan Antin ääni puhelimessa samalta kuin hänen lukemaansa äänikirjaa kuunnellessa? Arvostan Jaakolan ilmaisuvoimaista luentaa niin paljon, että saatan olla hiukan jäävi tekemään tämän jutun.

Mies itse nauraa epäilykseni tiehensä. Tehdään vaan juttu, äänikirjojen lukeminen on hänen työtään. Hän kertoo pitävänsä hommasta kovasti. Se kuuluu lopputuloksesta, oli tekstin lajityyppi sitten mikä hyvänsä.

Lukijoiden fanituskulttuuria ei Suomessa ole varsinaisesti havaittu, mutta naapurimaa Ruotsissa äänikirjabuumi on jo tehnyt osasta lukijoita jonkin sortin tähtinimiä. Kuuntelijoilla on Suomessa myös omat suosikkinsa ja niin, äänikirjabuumi se on meilläkin meneillään.

Haluan tietää lisää! Miten äänikirjat tehdään? Voivatko lukijat itse valkata, mihin tarttuvat?

– Eivät voi, Jaakola vastaa.

– Toimeksiannot tulevat kustantajilta eli luemme kirjat, jotka eteen annetaan. Kirjasarjoille kustantajat haluavat mielellään saman lukijan kuin aiemminkin ja tähän myös pyritään. Jossain vaiheessa minusta tuntui, että olen Suomen virallinen Stephen King -tulkki, Jaakola hymähtää

Hän on lukenut äänikirjaksi Kingin viimeisimmänkin järkäleen, Laitoksen . Näytettä kuunnellessa käy ilmi, että kirjan henkilöiden dialogia on viety piirun verran dramatisoidumpaan suuntaan. Kingin tekstiin tyyli sopii.

Kirjankustantajien markkinoimien kaupallisten äänikirjojen lisäksi teoksia tuotetaan lukemisesteisille, kuten lukihäiriöisille ja näkövammaisille. Heitä varten on olemassa palvelu nimeltä Celia, jonka valikoimiin luetaan ”paljoutta”, joka kaikki ei tule kaupalliseen levitykseen.

Milloin sitten teatterissa paljon näytellyt ja monenmoisia äänirooleja ja dubbauksia tehnyt Jaakola alkoi ääneen lukijaksi?

Hän muistelee, että ensikosketus oli toistakymmentä vuotta sitten.

– Kokeilin lajia, enkä yhtään innostunut. Myöhemmin kun äänikirjat alkoivat olla kasvava trendi, minulle vinkattiin hommaa uudelleen, ja tässä ollaan. Nyt olen lukenut noin 50 äänikirjaa. Niitä olisi jo enemmänkin, jos ei olisi ollut muita, aiemmin sovittuja hommia.

Työpaikka on äänikirjatuotantoyhtiö Silencio Oy Helsingissä. Hommassa on puolensa.

– Siisti sisätyö, pehmustettu koppi, Jaakola naureskelee. Studio on täydellisen äänieristetty. Tuplaovien taakse jää kaikki maailmallinen meteli. Ylimääräisiä ääniä ei parane kantaa sisäänkään.

– Yhdellä lukijalla jäi kerran rannekello tunniksi ranteeseen ennen kuin hän huomasi. Se oli sitten tunti lukemista uudelleen, Jaakola sanoo. Hän arvelee itse jo päässeensä aloittelijan mokista. Silti lukiessa tulee virheitä, ja kuulemma ihmeen uskollisesti sama määrä kirjaa kohden.

Silloin tarvitaan uusia ottoja. Taukojakin täytyy välillä pitää. Työ on Jaakolan mukaan yllättävän fyysistä. Kannattaa olla hyvässä kunnossa ja huolehtia erityisesti työvälineistä eli äänihuulista. Höyryhengitys on hyvästä, vesipiippu suolavedellä ekstraa ja riittävä lepo tärkeää. Yksi valmis tunti äänikirjaa on yleensä puolisentoista tuntia luentaa. Lukijalle maksetaan valmiiden tuntien perusteella.

– Joskus tulee ihan ihmeellinen flow, kaikki sujuu, tuntuu hyvältä.

Jos maallikko kuvittelee, että sen kun polottaa kirjoja menemään, niin ei se kyllä niin ole. Osaaminen ratkaisee.

– Teksteihin ei paljon kerkiä tutustumaan etukäteen. Sitä vain avaa tiedoston ja aloittaa, Jaakola sanoo.

Äänikirjojen lukijat ovat useimmiten ammattimaisia näyttelijöitä ja osaavia äänityöläisiä. Jotkut kirjoittajat lukevat itse teoksensa. Hyvääkään teosta ei kestä kuunnella jos lukija ärsyttää. Ja toisin päin. Kehno kirja ei kohene vaikka äänitoteutus olisi kuinka hieno.

Antti Jaakola myöntää olevansa perfektionismille altis. Hyvä dialogi, jossa mies- ja naisäänet erottuvat, on yksi onnistumisen mittari. Jaakolan naisäänet eivät kimota, mutta ääni on piirun verran korkeampi kuin miesääni. Ulkomaisten nimien ääntämyksestä tulee palautetta.

– Ei voi puhua rallienglantia, mutta sellaista sopivasti suomalaista, Jaakola kuvailee ja sama pätee muihin kieliin. Aivan outojen kielten, kuten arabian kanssa voi oikoa mutkia vielä hiukan lisää eli lukea nimet ”suomeksi”. Ranska soljuu kauniisti, sitä Jaakola on opiskellut.

Entä kuinka paljon palautetta lukijoille tulee?

– Kyllä tulee, mutta enemmänkin voisi. On aina yhtä mukavaa, jos joku kertoo minun onnistuneen.

Katsotaanpa hiukan palautteista, mitä Jaakolan luennasta on todettu. Tommi Kinnusen Pintistä näin: ”Ihana kuuntelukokemus. Kertomus tempaa mukaansa ja lukija Antti Jaakolan ääni on todella miellyttävä kuunnella.” ”Hieno kirja kuunnella. Lukija Antti Jaakola on aivan fantastisen hyvä elävöittämään kertomuksen pikkutarkan ympäristön, ihmiset ja sen tapahtumat.”

Stephen Kingin Uinu uinu lemmikkini : ”Jaakola hoitaa jälleen kerran lukemisen loistavasti.”

Ei viitsi siteerata enempää, sillä loimaalaisen pahin pelko on, että luullaan vielä leuhkaksi. Sitä paitsi eräs viisivuotias Valtteri sanoi kerran Antin lukiessa iltasatua, että ”etkö sä vois lukee sillai tavallisesti niinku äiti.”

Jaakola on huomannut, että hän pysyy ääneen lukiessaan koko ajan kiinni eikä ajatus harhaile. Hänen on luettava sellaistakin mihin ei muutoin lainkaan tarttuisi. Rankat tarinat voivat tehdä suorastaan pahaa. Sellainen kokemus oli muun muassa Perttu Häkkisen Hukkuminen, kertomus Kumpulan yöstä.

– Kerronnan raakuus pakotti välillä ulos kopista vetämään henkeä.

Jaakola tekee äänitykset itse. Edessä on mikrofoni ja tietokone, jonka ruudulle avataan ohjelmasovellus. Fyysistä kirjaa ei siis ole, mutta.

– Suosin sovelluksen toimintoa, jolla ikään kuin käännän sivua, Jaakola sanoo.

Moni äänikirjoja kuunteleva on huomannut, että oma kirjallisuusharrastus on laajentunut entisestään. Äänikirjojen myötä voi tehdä yllättäviä löytöjä, ja niitä tulee vastaan myös äänityskopissa. Jaakolalla on lukemiensa kirjojen joukossa kaksi kokemusta ylitse muiden.

– Teemu Keskisarjan Saapasnahkatorni , joka kertoo Aleksis Kiven elämästä. Ja Tommi Kovasen ja Jenny Rostainin Kuolemanlaakso , jossa käydään läpi kiekkokaukalossa saadun aivovamman seurauksia.

Näiden kirjojen kohdalla Jaakolalta ei ole löytää sanoja teosten ylistämiseen. Eipä tarvitsekaan, sillä hän on lukenut niistä joka sanan meille muille kuunneltavaksi. Kun työt taas jatkuvat Helsingissä, on studion ruudulla seuraavaksi edessä André Acimanin Etsi minut .