LOIMAA Pertti Kulmalalla on ollut kaksi intohimoa elämässään: palokunta ja pesäpallo. Ensimmäinen tuli isän kautta ikään kuin verenperintönä, ja siitä sukeutui myös ammatti, jossa hän on viihtynyt kunnioitettavat 47 vuotta.
– Se on ollut intohimo, ja kertaakaan ei ole harmittanut lähteä töihin, Kulmala toteaa kysyttäessä, mikä on saanut jatkamaan kaikki nämä vuodet.
Myös työyhteisö ja vaihtelevat päivät ovat pitäneet motivaatiota yllä.
– Parasta on joukkuehenki, eikä vielä ole tullut vastaan samanlaista päivää, hän intoutuu kehumaan työnsä parhaita puolia.
Kulmala aloitti Loimaan puolivakinaisessa palokunnassa 18-vuotiaana vuonna 1973. Pari vuoden päästä Loimaalle perustettiin vakinainen palokunta, ja hän sai palomiehen viran vuonna 1977. Vuoden päästä siitä hän päätti lähteä kouluttautumaan eteenpäin ja ryhtyi opiskelemaan Helsingin palo-opistossa samalla, kun hän paiski töitä viikonloppuisin entisessä virassaan Loimaalla.
Valmistuttuaan vuonna 1980 hän hakeutui palomestariksi ensin Karkkilaan, mutta vastaavan viran auettua Loimaalla hän palasi takaisin kotikonnuilleen.
– En voisi kuvitella asuvani muualla, Kulmala ylistää synnyinkaupunkiaan.
Kun palolaitosorganisaatio koki muutoksen vuonna 2004, Kulmala nimitettiin Varsinais-Suomen aluepelastuslaitoksen palopäällikön virkaan 2006. Vaikka myllerrys olikin kova, ja usean mielestä huono, Kulmala on ollut siihen tyytyväinen monessakin mielessä.
– Aluepelastuslaitoksen myötä saimme Loimaalle uuden paloaseman. Myös kalusto ja miehistövahvuus saatiin kertaheitolla kuntoon, hän kiittelee.
Lähes 50:ssä vuodessa palomiehen työ ja etenkin olosuhteet ovat ehtineet kokea melkoisia mullistuksia. Niistä suurin on Kulmalan mukaan ollut eläkeiän muuttaminen. Hänen aloittaessa uraansa oloneuvospäivien oli määrä alkaa 58-vuotiaana. 1980-luvun lopussa rajaa korotettiin niin, että Kulmalakin sai työeläkkeensä täyteen vasta 61-vuotiaana. Miehessä on riittänyt virtaa kuitenkin sen verran, että hän halusi jatkaa töitä aina näihin päiviin saakka, 65-vuotiaaksi.
Kulmala intoutuu myös muistelemaan 1970-luvun alun paloasemaa, joka sijaitsi kaupungintalon alakerrassa.
– Siitä sitten muutimme niin sanottuun Vihannon kiinteistöön, josta muokattiin meille kohtuullinen asema, hän kertaa.
Nykyinen asema Lamminkadulla valmistui vuonna 2009.
– Nyt meillä on vihdoin sellainen paloasema, jollainen sen kuuluukin olla, Kulmala kehuu ja sanoo heillä olleen melko vapaat kädet, kun sitä suunniteltiin.
– Ainoa, johon emme saaneet puuttua, oli värimaailma, hän naurahtaa.
Tuntuvia muutoksia on tapahtunut myös varusteissa ja turvallisuudessa.
– Myrkyllisiä savukaasuja on tietenkin ollut ennenkin, mutta tietoisuus niistä on vuosien varrella kasvanut ja palomiesten turvallisuus näin saatu paremmaksi, Kulmala toteaa.
Myös psyykkinen puoli osataan nykyään ottaa jo hänen mielestään paremmin huomioon: Kun ennen saatettiin pahimpia onnettomuustapauksia käydä läpi saunanlauteilla, nyt siihen on koulutettu ohjaajia, joiden kanssa keskustellaan.
– Tämä on sellainen ammatti, jossa asioihin ei saa jäädä roikkumaan, muuten ei pää kestä, Kulmala toteaa ja sanoo itse nollaavansa päänsä parhaiten pesäpallokentällä. Tai oikeastaan nykyään sen laidalla valmentajan roolissa.
Eläkepäivien koittaessa Kulmala aikookin paneutua entistä intensiivisemmin pesäpallon pariin. Hän kertoo pelanneensa aikoinaan kaikkia mahdollisia sarjoja Loimaalla aina 35-vuotiaaksi saakka.
– Nykyään olen valmennuspuolella, ja tällä hetkellä keskityn erityisesti c-tyttöjen valmentamiseen, hän sanoo.
Vapaa-ajanongelmia ei näin ollen ole luvassa, sillä illat kuluvat pitkälti taas treeneissä, kun koronaepidemia helpottaa.
– Kesäisin mennään sitten taas ympäri Suomea pelien perässä, ja lisäksi tulevat vielä leirit, hän kertoo tulevasta.
Sari Holappa