Loimaalla jo 15 koronatapausta

0
Kuumemittarit ovat koetuksella. Kun korona alkaa hellittää, influenssa nostaa päätään.

LOIMAA Terveyden ja hyvinvoinninlaitoksen (THL) tuoreet tilastot kertovat, että Loimaalla on jo 15 todennettua koronavirustartuntaa. Vielä eilen päivällä luku oli yhdeksän.

Väkilukuun suhteutettuna Loimaa on nyt Suomen 12:nneksi koronaisin kunta. Tässä tilastossa lähialueelta edellä on enää Koski Tl. Siellä koronavirustartuntoja on todettu kuusi.

THL:n tietojen mukaan Suomessa oli kiirastorstain iltapäivään mennessä varmistettu 2605 koronavirustartuntaa. Määrä on kasvanut 118:lla eilisestä.

Koko maailmassa varmistettuja koronavirustapauksia on reilut 1,5 miljoonaa, kuolleita on vajaat 90000.