Mielenterveyssyistä määrättyjen sairauslomapäivien määrä kasvaa vauhdilla

0
Jonna Suonpää

MIELENTERVEYS Suomalaisten mielenterveyshäiriöt ovat kasvaneet vauhdilla jo usean vuoden ajan. Maaliskuun aikana mielenterveyssyistä myönnetyt sairauslomapäivät ja lyhytpsykoterapialähetteiden määrä osoittavat, että koronan aiheuttama poikkeustilanne vetää ennestään synkkää tilastoa vielä aiempaa hälyttävämpään suuntaan.

Tiedot käyvät ilmi Terveystalon Näin Suomi voi -aineistosta, jossa on analysoitu lähes 3,7 miljoonaa suomalaisten lääkärikäyntiä viime vuoden ajalta. Lisäksi tarkastelussa ovat olleet vastaanottokäynnit kuluneen kuukauden ajalta.

– Koronaepidemia pahentaa monien mielenterveyspotilaiden tilannetta. Jo ennestään mielenterveydeltään hauraat ihmiset jäävät nyt helposti vaille normaaleja tukiverkkoja. Taloushuolet ja epävarmuus tulevasta kuormittavat nyt lähes kaikkia eikä se voi olla näkymättä ihmisten mielenterveydessä jo nyt, johtava psykologi Tuija Turunen sanoo.

Mielenterveyshäiriöiden esiintyvyyden kasvu oli kuitenkin kovaa jo ennen koronaepidemiaa. Esimerkiksi ahdistushäiriöitä diagnosoitiin 25 prosenttia enemmän vuonna 2019 kuin vuotta aiemmin. Eniten sairauslomapäiviä aiheuttavat edelleen tuki- ja liikuntaelinsairaudet, mutta toiseksi pisimmät sairauslomat aiheutuvat mielenterveyshäiriöistä.

Keskimääräinen hengitystieinfektion aiheuttama sairausloma kestää normaalitilanteissa kolme päivää ja korona-aikana kahdeksan päivää. Mielenterveysongelmissa keskimääräinen sairausloman pituus on 17 päivää.
Lyhytpsykoterapia aktiivisessa käytössä lyhentää sairauspoissaolojen kestoa. Esimerkiksi useat isot työnantajat ovat tilastoineet sairauspoissaolojen lyhentymistä ja säästöjä rakennettuaan työterveyteen toimivan mielenterveysongelmien hoitopolun. Palveluja tuotetaan tehokkaasti myös etänä.

Näin Suomi voi -aineisto perustuu Terveystalon koko potilasaineiston analyysiin. Aineisto kattaa lähes 3,7 miljoonaa lääkärikäyntiä vuonna 2019, ja se antaa laajasti kuvan suomalaisten terveydentilasta. Mielenterveyshäiriöiden kasvu on jatkumoa aiempien vuosien kehitykselle.
Jo aiemmin on havaittu, että erityisesti alle 40-vuotiaiden naisten ahdistus- ja masennusdiagnoosit yleistyvät jyrkästi. Tuoreessa data-analyysissä näkyy myös alle 30-vuotiaiden miesten mielenterveyshäiriöiden yleistyminen.

 

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here