Oripäässä äänestettiin johtajasopimuksesta

0
Timo Tolppanen aloitti Oripään kunnanjohtajana loppiaisen jälkeen. Miehen johtajasopimuksen yksityiskohdat saatiin sorvattua kuntoon kuitenkin vasta nyt.

ORIPÄÄ Johtajasopimus takaa Oripään kunnanjohtajalle kokonaisen vuoden palkkaa vastaavan siirtymäkorvauksen mahdollisessa ristiriitatilanteessa, jossa kunnanjohtajan virkasuhde yhteisellä sopimuksella päätettäisiin. Vastaava siirtymäkorvaus maksetaan myös tilanteessa, jossa virkasuhde päätettäisiin kuntalain luottamuspulaa koskevan pykälän mukaan. Kunnanvaltuusto käsitteli maanantaina toistamiseen kunnan ja kunnanjohtajan välistä johtajasopimusta, sillä maaliskuussa valtuusto äänesti sopimuksen uudelleen valmisteltavaksi.

Kunnanhallituksessa Pertti Liinojan (vas.) esitys siirtymäkorvauksen pienentämisestä ei saanut kannatusta, mutta valtuustossa osa valtuutetuista olisi keventänyt kunnalle mahdollisesti koituvaa taakkaa. Matti Kulmanen (kok.) teki Liinojan kannattamana ehdotuksen, että 12 kuukauden sijasta kunnanjohtajalle maksettaisiin kahdeksan kuukauden palkkaa vastaava siirtymäkorvaus, mihin sisältyisi irtisanomisajan palkka.

Kulmasen mukaan siirtymäkorvaus kahdeksan kuukauden ajalta on lähempänä valtakunnallista keskiarvoa. Vuoden palkkaa vastaavaa korvausta hän pitää isona pottina tilanteessa, jossa muutenkin joudutaan säästämään.

– Luottamushenkilöiden ja kunnanjohtajan välinen luottamus tehdään jollain muulla kuin sillä, mitä sopimuksessa lukee, itsekin kunnanjohtajan virkaa hakenut Kulmanen sanoo painottaen, että kunnanjohtaja Timo Tolppanen nauttii luottamusta.

Kulmasen mukaan johtajasopimusta laadittaessa on kuitenkin myös varauduttava pahimman varalta.

Kulmasen esitys hävisi valtuustossa äänin 10–6. Hänen ja Liinojan lisäksi siirtymäkorvausta olisivat pienentäneet Pekka Markula (kesk.) ja Esa Kalsi (vas.) sekä valtuuston varajäsenet Jari Tamminen (kok.) ja Ritva Lammela (vas.). Alkuperäistä esitystä kannattivat keskustan Hannele Rouhiainen, Mika Nieminen, Päivi Tuusa-Oksanen, Anne-Mari Kaarto, Miia Koivusaari, Marko Suisto ja Tapio Pajula, kokoomuksen Päivi Kössi ja Sanna Kiertonen sekä demareiden Maarit Salama.

Kunnanvaltuusto hyväksyi lisäksi kunnan ympäristönsuojelumääräykset sekä päätti perustaa määräaikaisen sosiaalityöntekijän viran kuluvan vuoden loppuun saakka.

– Tarkoituksena on leikata ostopalveluja, kunnanjohtaja Tolppanen perustelee viran perustamista ja uskoo, että omalla toiminnalla voidaan paitsi säästää kustannuksia myös lisätä resursseja omaan kuntaan ja ennaltaehkäisyyn.

Koronatilanne ei Tolppasen mukaan vielä vuoden kolmena ensimmäisenä kuukautena ole vaikuttanut Oripään talouteen.

– Kun saadaan laskelmat neljän kuukauden ajalta, se kertoo paljon enemmän, hän sanoo ja pohtii, että tilanne tulee heijastumaan vähän kaikkiin.

Valtuuston lyhykäiseen esityslistaan saatiin kohtaan muut asiat täydennystä, kun Matti Kulmanen teki esityksen valtuuston iltakoulusta. Iltakoulu voitaisiin Kulmasen ehdotuksen mukaan järjestää yhteisesti sopien aina tarvittaessa.

Marika Timonen