Siltaremontti valmistuu kesän alkuun mennessä

0
Suuri työmaa. Kuivan sillan ja Ysitien liittymien uusiminen alkoi viime vuoden alussa.

LOIMAA Ysitien yli kulkevan niin sanotun kuivan sillan korjaustyöt sekä Ysitien alittavan Lamminpuiston kevyen väylän alikulun rakentaminen valmistuvat touko–kesäkuun vaihteessa.

Projektipäällikkö Veli-Pekka Pelttari Varsinais-Suomen Ely-keskuksesta kertoo, että parhaillaan kohteessa tehdään viimeistelytöitä.

– Työmaan viimeistelyihin kuuluu muun muassa erkanemis- ja kiihdytyskaistojen asfaltointia, keskisaarekkeiden kivetysten rakentamista ja ajoratamerkintöjen tekemistä. Myös Tampereen suunnasta tultaessa oikealle rakennettava meluvalli valmistuu muun työmaan kanssa yhtä aikaa, Pelttari sanoo.

Hänen mukaansa työmaa on pysynyt hyvin budjetissa. Urakan kokonaissumma on 5,4 miljoonaa euroa, josta Loimaan kaupungin osuus on 1,2 miljoonaa.

Ilmat ovat suosineet sillan- ja tienrakentajia.

– Säiden puolesta työmaa voitiin pitää käynnissä koko talven, kun lumesta ja pakkasista ei ollut haittaa.

Pelttari kertoo, että suunnitteluvirheeksi laskettava Kartanomäenkadun ja Pikatien risteyksen ahtaus oikealle käännyttäessä (LL 18.1.) on korjattu. Ahtaus haittasi lähinnä pitkiä ajoneuvoyhdistelmiä.

Projektipäällikön mukaan ajokaistavalinta Hirvikosken suunnasta kaupunkia lähestyttäessä on aiheuttanut epätietoisuutta joissakin autoilijoissa.

– Oikean puoleisen kaistan yläpuolella on niin sanottu väkäsnuoli, joka opastaa kääntymään Tampereen suuntaan. Sitä kaistaa saa kuitenkin jatkaa myös suoraan, sillä kyseessä ei ole pakollisen kääntymisen määräysmerkki. Viimeistelytöiden yhteydessä korjataan myös tämä asia selvemmäksi muun muassa ajoratamerkinnöin, Pelttari sanoo.