Syntymäpäiväsankari kaipaa jo sosiaalisia kontakteja

0
Markku Saastamoinen on tehnyt pihahommia etätöiden ohessa: viinimarjapensaat on perattu ja niille on tuotu kompostimultaa. Koronarajoitusten keskellä Saastamoinen kannustaa miettimään, miten voi liikkua ja ylläpitää kuntoaan.

YPÄJÄ/KUUSJOKI Tänään 60 vuotta täyttävä Ypäjän kunnanhallituksen puheenjohtaja Markku Saastamoinen viettää merkkipäiväänsä kotonaan perheen piirissä.

Korona-aika on näkynyt myös Saastamoisen arjessa, sillä olohuoneen sohva toimii niin vapaa-ajanviettopaikkana kuin etätyöpisteenä. Hevosalan erikoistutkija luonnehtii itseään sen verran sosiaaliseksi, että mieluummin hän työskentelisi työpaikalla. Nyt kaikki askareet hoituvat yhdessä paikassa: kotona ja useimmiten neljän seinän sisällä. Pientä vaihtelua tuovat pihatyöt ja matkaaminen perheen mökille Mikkeliin.

– Pääsee vähän vaihtamaan ympäristöä.

Vaikka Saastamoisen piti alun perinkin viettää syntymäpäiväänsä pienesti perhepiirissä, muutti koronapandemia merkkipäivään liittyviä lomasuunnitelmia. Kesäkuulle suunniteltu jokiristeily Eurooppaan jäi myöhempien vuosien haaveeksi.

SAASTAMOINEN arvioi, ettei pandemian ja sitä seuranneiden poikkeusolojen käytännön hoito ole aiheuttanut isompia ongelmia Ypäjän kunnassa tai seutukunnassa.

– Ei täällä ole ollut mitään hirveää hälytystilaa.

Hän murehtii sen puolesta, jättävätkö ihmiset yksityisiä kaupallisia palveluita käyttämättä ja lykkäävätkö he hakeutumista terveydenhuoltoon.

– Minua huolettaa se, että ihmiset jättävät sairauksia hoitamatta. Minä olisin päässyt esimerkiksi hammaslääkäriin alle 12 tunnissa.

Kunnanhallituksen puheenjohtajaa askarruttaa jo nyt se, millainen taloudellinen lasku kunnille lankeaa aikanaan koronakriisistä ja sen muista heijastevaikutuksista.

– Esimerkiksi sairaanhoitopiirissä koronavalmiuden ylläpito aiheuttaa miljoonien tappiot.

Saastamoista kauhistuttaa, miten esimerkiksi hyvinvointikuntayhtymä selviää aikanaan niistä potilasjonoista, jotka syntyvät, kun hoitoon hakeutumista on lykätty.

– Kustannukset tulevat olemaan hurjat kuntatasolla niin sairaanhoitopiirin kuin hyvinvointikuntayhtymän kautta. Lasku lankeaa lopulta kuntalaisille, hän summaa ja muistuttaa, että koronamenojen ohella kuntataloutta rasittavat esimerkiksi alentuneet tulo- ja yhteisöverotuotot.

PAIKALLISESTI epävarmuutta lisää Saastamoisen mukaan se, että valtiovallan koronakompensaatiot ovat toistaiseksi avoinna, eikä hän muutenkaan usko valtion hyvittävän kunnille aiheutuvia kustannuksia kuin joltain osin.

– Esimerkiksi sairaanhoitopiirille korvataan vain tehohoidosta.

Hänestä valtiovallan pitäisi unohtaa kaikki kunnille suunnitellut uudet velvoitteet, kuten oppivelvollisuuden pidentäminen.

Koronakriisi vaikuttaa myös Ypäjän kuntatalouden tasapainottamiseen, sillä jo ennen pandemiaa kunnassa oli laadittu talouden painelaskelmia ja tasapainottamisohjelmaa. Saastamoinen kertoo tavoitteena olleen, että taseeseen kertynyttä ylijäämää olisi saatu kasvatettua tästä vuodesta eteenpäin. Hän arvioi tavoitteen olevan koronan jälkeen vähintään vaikea.

KUNNANHALLITUKSEN puheenjohtajuutta Saastamoisella on takanaan kolmisen vuotta, kun valtuustokausi on kääntynyt loppusuoralle.

Hän luonnehtii kuluneita kolmea vuotta siinä mielessä erikoisiksi, että tänä aikana Ypäjällä on ehtinyt olla kolme kunnanjohtajaa. Viimeisin kunnanjohtaja on aloittanut virassaan hiljattain. Saastamoinen ei pidä vaihtuvuutta ihanteellisena.

– Jokaisen kanssa on aloitettava asiat uudestaan. Toisaalta kaksi edellistä kunnanjohtajaa olivat ihmisiä paikallaan, vaikka kumpikaan heistä ei tullut kunnallishallinnosta.

Saastamoinen on vaikuttanut luottamushenkilönä neljä valtuustokautta Ypäjällä ja sitä ennen yhden kauden lautakunnan jäsenenä. Helsingissä syntynyt ja nuoruutensa Tuusulassa viettänyt Saastamoinen muutti Ypäjälle vuonna 1987. Hän muutti paikkakunnalle työn perässä, silloiseen Valtion Hevosjalostuslaitokseen. Nykyään työpaikka tunnetaan Luonnonvarakeskuksena.

Saastamoinen ei ota toistaiseksi kantaa siihen, asettuuko hän ehdolle ensi kevään kuntavaaleissa.

– Se jää vielä nähtäväksi.

Syntymäpäiväsankari toivoo mahdollisia muistamisia Tukilinja-säätiölle vammaisten harrastustoiminnan ja opintojen tukemiseen (FI70 5092 0920 3787 65, viestikenttään ”Markku Saastamoinen 60 v.”).

 

Markku Saastamoinen

Ypäjän kunnanhallituksen puheenjohtaja (kok.).

Kouluttautunut agronomiksi ja maataloustieteiden tohtoriksi.

Työskentelee erikoistutkijana Luonnonvarakeskuksessa.

Perheeseen kuuluvat vaimo Kaarina Saastamoinen ja viisi aikuista lasta. Lastenlapsia on kolme.

Harrastaa vanhojen esineiden entisöintiä, mökkeilyä, puutarhanhoitoa sekä raveja.