Tämän kevään hittilaji

0
Koronakevät on lisännyt ulkoiluintoa. Hannu Uusitalo, Olli-Matti Lieskivi, Erkki Mattila, Petri Saarinen, Ville Hällfors ja Jussi Happonen ovat iloisia etenkin polkupyöräilyn suosion kasvusta.

POLKUPYÖRÄILY on lisääntynyt tänä keväänä, vaikka työmatkapyöräilyn osuus onkin saattanut etätöiden myötä laskea. Polkupyörä on kaivettu esiin varastosta tai ostettu alan liikkeestä virkistäytymistarkoituksessa, ja se on Loimaallakin pistetty merkille.

– Maastopyöräily on Loimaalla selkeästi lisääntynyt, pyöräilyharrastaja Ville Hällfors luonnehtii.

– Kun ihmiset Latupirtillä katsovat karttaa, niin siitä melkein tietää, että on tultu muualta tutustumaan Loimaan maastoihin, Olli-Matti Lieskivi sanoo.

Pyöräliiton toiminnanjohtaja Matti Koistinen kertoo eri kaupungeissa sijaitsevien mittauspisteiden kertovan pyöräilyn lähes poikkeuksetta lisääntyneen aiempiin keväisiin verrattuna. Mittaustulos on todennettavissa myös silmämääräisesti etenkin isoissa kaupungeissa.

Loimaan Ladun jäsenhankintavastaava ja maastopyöräkouluttaja Lieskivi arvelee leudon talven tehneen tehtävänsä. Ihmiset haluavat liikkua luonnossa, mutta hiihto ei enää onnistu. Siksi lajit kuten patikointi, geokätköily, frisbeegolf ja maastopyöräily ovat loimaalaisten mieleen.

Lieskivi on yksi lähes 300 Suomen Ladun kouluttamasta pyöräilyohjaajasta ja edustaa samalla neljäsosaa loimaalaisista ohjaajista.

Sportia Loimaan Aleksi Lehtimäki kokee niin ikään kaikenlaisen ulkoliikunnan suosion kasvaneen. Pyöräilyn siinä sivussa.

– Se johtuu koronasta, mutta myös huonosta talvesta. Koska talviliikuntalajeja ei päästy harrastamaan, ulkoilu on nyt pop.

Pyöräkauppa käynnistyi jo huhtikuun alussa. Sähköpyörät ovat kasvattaneet myyntiosuuttaan vuosi vuodelta, ja se kasvaa edelleen. Lehtimäen mukaan Sportia on myynyt sähköpyöriä kuluneena keväänä yhtä paljon kuin koko viime vuonna yhteensä.

Sähköpyörä on edelleen kallis satsaus, sillä hinnat eivät ole merkittävästi laskeneet siitä, kun sähköpyörät tulivat valikoimiin. Lehtimäki arveleekin ostajien olevan kiinnostuneita ennen kaikkea pyöräilyn vaivattomuudesta.

– Minun on vaikea sanoa, onko se ainoa syy, mutta kyllä monet hakevat helppoutta. Tuulella ei ole merkitystä, ainaiselta tuntuva vastatuuli ei haittaa sähköpyörällä.

Pyörää hankkiessa tärkein päätös on, haluaako maastopyörän vai peruspyörän. Sähköpyöriä löytyy kummastakin kategoriasta. Trendi on, että nuoremmat haluavat maastossa pärjäävän fillarin ja vanhempi väki perinteisen citypyörän. Pyörän kanssa myydään paljon kypäriä, mutta osa palaa myöhemmin ostamaan muitakin pyöräilyyn sopivia asusteita.

Loimaan Ladun toiminnassa pyöräily näyttelee koko ajan suurempaa roolia. Isoimmat vuosittaiset tapahtumat ovat tätä nykyä Eksyssuon pyöräilykierros ja Kotiseutupyöräily.

Yhdistys on suunnitellut Juvan ulkoilualueelle XCO-rataa vuodesta 2016. XCO eli Cross Country Olympic on maastopyöräilylaji, jossa voi kisata olympiatasolla asti. XCO:ssa ajetaan lyhyehköllä, teknisellä ja mäkisellä radalla useita kierroksia.

Pitkään suunniteltu ja talkoovoimin rakennettu rata on nyt käytännössä katsoen olemassa ja on asiaan kuuluvasti luvitettu, mutta osa lupaprosessista on vielä kesken. Loimaan Ladun edustajat toivovat, että luvat saataisiin pian maaliin, jotta radalla voidaan alkaa tehdä virallisia merkintöjä.

Lähin naapurirata sijaitsee Liedossa.

– Uskon, että aktiiviharrastajia tulee kauempaakin. Tunnin ajomatkan tai sadan kilometrin säteeltä, Loimaan Ladun pyöräilykouluttaja Jussi Happonen povaa.

XCO-reitti sopii kaikentasoisille maastopyöräilijöille, sillä vaikeat osuudet voi kiertää. Myös vauhdin säätelyllä on iso vaikutus suorituksen haastavuuteen. Radalla pyöräillään omalla vastuulla.

Pyöräliiton toiminnanjohtaja Koistinen kannustaa kaupunkeja kiinnittämään huomiota pyöräily-ympäristön kehittämiseen, sillä pyöräily-ystävällisellä ympäristöllä on valtava vaikutus siihen, miten houkuttelevana vaihtoehtona polkupyörä nähdään autoon verrattuna.

– Jos menee Ouluun tai Joensuuhun, pyöräilijöiden määrä on silmiinpistävä juttu. Miksi näin on, johtuu siitä, että siellä pyöräily-ympäristöä on kehitetty vuosikymmenten ajan selkeämmäksi, helpommaksi ja turvallisemmaksi, Koistinen kuvailee.

Maastopyöräilyn suosion kasvu ei näy kaupunkikuvassa vaan poluilla. Vaikka Loimaalla on polkuja kymmenien kilometrien verran, pyöräilijän voi kohdata aiempaa suuremmalla todennäköisyydellä. Pyöräily kuuluu jokamiehen oikeuksiin. Pyöräilijä väistää ja ottaa huomioon muutkin liikkujat ja toivoo samaa muilta.

Maastopyöräilyharrastuksen voi aloittaa surffaamalla osoitteeseen Jälki.fi, josta löytyy polkureittiopas. Ottamalla yhteyttä Loimaan Ladun pyöräilyaktiiveihin esimerkiksi facebookin kautta pääsee osalliseksi viestiryhmiin, joissa sovitaan yhteislenkeistä.

Helpoiten pyöräilyharrastuksen aloittaminen kuitenkin käy, kun suorittaa osan päivittäisistä siirtymistä auton sijaan fillarilla. Polkupyöräily tarjoaa jokaiselle jotain. Se, että nousee pyörän selkään, on tärkeintä, niin lajin ja pyöräily-ympäristön kehittämisen, mutta ennen kaikkea yksilön terveyden kannalta.