Matkakeskus muuttuu elokuvateatteriksi

0
Olisikohan tässä näytön paikka? Mikko Aarnio, Lasse Laaksovirta, Toni Lehtonen sekä Anssi Aarnio kävivät visioimassa Drive In-elokuvatapahtumaa asema-aukiolla.

LOIMAA Perinteisten kesätapahtumien peruunnuttua Loimijoki Virtaa ry:n jäsenissä syntyi halu tarjota loimaalaisille elämyksiä. Ajatus Drive-in-elokuvasta heitettiin ilmoille.

– Yhtiökumppani antoi pienen vinkin, ja siitä sitten nopea tarttuminen syöttiin, Lasse Laaksovirta Loimaan Keilahallilta kertaa.

Yhdistys järjestää Kuissi Goes to Drive-in Theater-tapahtuman Asema-aukiolla keskiviikkona 24.6.

– Näin pidämme huolen, ettei kesä jää meidän osaltamme tyhjäksi, Mikko Aarnio komppaa.

Järjestäjätahon tietojen mukaan Loimaalla ei ole ennen järjestetty Drive-in-elokuvatapahtumaa. Aseman parkkialue tarjoaa heidän mukaansa tapahtumalle paitsi sopivat puitteet, myös tunnelman.

– Ainakaan meidän elinaikanamme emme muista vastaavaa. Silta varjostaa, ja paikka on sopivan hämyinen, omasta nuoruudestakin tuttu, joukkio kuvailee.

Paikan valintaan vaikuttivat myös puhtaasti logistiset syyt. Jotta kaikille olisi tarjolla esteetön elokuvakokemus, tulee autot parkkeerata väljästi. Samasta syystä paikalle on sallittua tulla vain henkilöautoilla.

– Tilaahan tällaisen tapahtuman järjestäminen vaatii. Tänne Asema-aukiolle on helppoa tulla autolla, Mikko Aarnio sanoo.

Tilaa vaatii jonkin verran myös 11 neliön led-näyttö, jolle illan elokuva, palkittu draamakomedia The Peanut Butter Falcon, heijastetaan. Äänilaitteistoa ei sen sijaan erikseen vaadita, sillä sellainen pitäisi löytyä jo valmiiksi jokaisesta autosta.

– Elokuvan ääni kuuluu jokaisessa autossa autoradion kautta omalta taajuudeltaan, Anssi Aarnio perehdyttää tekniseen toteutukseen.

Liput ovat ostettavissa ennakkoon Loimaan keilahallilta. Jotta elokuvailtaa voidaan viettää voimassa olevien rajoitusten puitteissa, on lippuja tarjolla rajallinen määrä. Autoista ei myöskään voi poistua elokuvan aikana ja naposteltavaa tulee ottaa mukaan omasta takaa.

– Luotamme ihmisten käytöstapoihin ja siihen, että ympäristö pysyy siistinä, Toni Lehtonen kertoo.

Vaikka Drive-in-tilaisuus on Loimaalla tiettävästi ensimmäinen, se ei ehkä jää viimeiseksi. Mikäli elokuvatapahtuma herättää kiinnostusta, Laaksovirta, Aarniot ja Lehtonen eivät näe mitään estettä järjestää vastaavanlainen elokuvaelämys myös uudestaan.

– Ja olisihan se hienoa, jos porukka vetäisi lähtiessään pari lenkkiä torin ympäri niin kuin entisaikaan, Laaksovirta naurahtaa.