Rajuilma aiheutti lukuisia pelastustehtäviä

0

LOIMAA Perjantainen rankkasade ja ukonilma pitivät pelastuslaitoksen kiireisenä.
Peltoisissa sijaitsevassa asunnossa alkoi tulvia, ja pelastuslaitos hälytettiin vahingontorjuntatehtäviin kello 14 jälkeen.
Tulvivan asunnon alakerran lattialle oli ehtinyt palokunnan saapuessa kertyä noin kymmenen senttiä vettä. Pelastuslaitos tyhjensi vettä uppopumpulla.
Paloesimies Risto Kemppaisen mukaan asuntojen tulvimistapaukset ovat harvinaisia mutta mahdollisia erityisesti rankkasateiden jälkeen. Hän kehottaa ihmisiä toimimaan tulvimistapauksissa rauhallisesti ja ottamaan tarvittaessa yhteyttä vakuutusyhtiöön. Uppopumpun omistajat voivat yrittää tyhjentää tulvaa myös itse.
Suurimmassa osassa pelastuslaitoksen perjantaisista tehtävistä oli kyse kaupungin hulevesiviemärien tulvimisesta. Kemppainen kertoi, että kuivan kauden jälkeen viemärit ovat herkkiä tulvimaan. ​

YPÄJÄN Hyrsynkulmalla myräkkä aiheutti rakennuspalon, jota sammuttamaan pelastuslaitos sai hälytyksen puoli kolmen maissa iltapäivällä.