Vanha kansakoulu muuttuu tapahtumien keskukseksi

0
Hennijoen vanha kansakoulu on alun perin rakennettu 1880-luvulla kylän ainoaksi kantataloksi, joka tunnettiin nimellä Isotalo. Koulunkäynti siellä alkoi 1920 ja päättyi 1968, jolloin oppilaita kuudella luokalla oli vielä kuutisenkymmentä. Alastarolla lakkautettiin samalla useampi kansakoulu ennen peruskoulu-uudistusta. Kirsi Ojansuu-Kaunisto ja Timo Kaunisto arvostavat historiaa ja omia juuriaan, siksikin paikan kunnostaminen on heitä kiinnostanut. Kuva: Maija Paloposki

LOIMAA Koulu on usein kylänsä sydän. Alastaron Hennijoella ei opintietä ole käyty vuosiin, mutta entisestä kansakoulusta on taas nousemassa kylän yhteinen kiintopiste, sillä muun muassa politiikasta tutut Kirsi Ojansuu-Kaunisto ja Timo Kaunisto ovat kunnostaneet miljööstä majoitus- ja tapahtumakäyttöön soveltuvaa monikäyttöistä tilaa.
– Loimaa kun lopettelee koulujaan, niin näin pysyy tasapaino, he vitsailevat.
Kansakoulun henki on edelleen aistittavissa: vanhaa luokkahuonetta koristavat liitutaulu, lava ja höyläpenkki, harmonikin on saanut paikkansa. Päämääränä on kuitenkin luoda kokonaisuus, jossa voidaan juhlia, kokoontua ja vaikka asua kesämökkimäisissä olosuhteissa.
Jo nyt kohteessa on pidetty esimerkiksi modernin tanssin kursseja, joogaleirejä, karaoketansseja ja polttareita. Kesäasukkaitakin on löytynyt netin vuokrausalustojen kautta.
– Ei tästä ole tarkoitus tehdä antiikkinäyttelytilaa, mutta paikkaa kunnostetaan vanhaa kunnioittaen. Ja kun pienestä on lähdetty liikkeelle, voi liikevaihdon sanoa kaksinkertaistuneen, Timo Kaunisto naurahtaa.
Koulu päätyi Kirsille ja Timolle vuonna 2013 puolivahingossa. Alun perin Hennijoen Pienviljelijäyhdistykselle haettiin kokoontumistilaa, mutta sattumilla on usein osuutensa. Lisäksi koulu sijaitsee lähellä Timon kotitilaa.
– Kun ostimme paikan, taloon tuli vettä sisälle ja puutarha oli villiintynyt. Olemmekin tehneet paljon raivausta ympäristöön, ja tänä vuonna on katto uusittu ja ulkovuori kunnostettu. Kamareita ja ikkunoita on alettu remontoida. Tähtäin on muutamassa vuodessa.
Koulun lisäksi kahden hehtaarin tontilla ovat hirsisauna, lampi, aitta, kellaritilaa sekä makasiini. Tontti päättyy hiljaa virtaavaan Hennijokeen.
Päärakennus on kooltaan 400 neliötä, ja se kattaa kaksi isoa luokkatilaa, neljä makuuhuonetta, suihkun ja keittiön.
– Vuokraajalla on koko koulu käytössään. Täällä voi tehdä sellaisia asioita, mitä ei normaalimökillä voi, onpa täällä kuvattu yksi kauhuelokuvakin, Kirsi ja Timo kertovat viitaten kotimaiseen Kyrsyä-leffaan.
Heillä riittääkin ideoita paikan kehittämiseksi. Mietinnässä ovat olleet kauhuelokuvafestarit ja täyden palvelun vihkiseremonia. Kirsi nimittäin valmistui juuri teologian maisteriksi ja havittelee papin tehtäviä, ja aitasta taas saisi rakennettua idyllisen kappelin.
Jo tälle elokuulle (29.8.) on suunnitteilla Hennijokifolk, mikäli koronatilanne sen sallii.
– Ajatuksena on ollut, että folk olisi lauantaina ja se päättyisi lyhtyjen yöhön piknik-tyyppiseen konserttiin takapihalle. Se olisi mukava tapa laskeutua syksyyn, ja tapahtumilla saisi myös kerättyä remonttirahastoa, Timo suunnittelee.
Kylällä koulun entisöinti on herättänyt kiinnostusta ja aitoa iloa: ensimmäiseen kuusijuhlaan vuonna 2013 saapui väkeä niin, että penkki petti istujien alta.
– Odotimme ehkä 20 henkilöä, mutta heitä tuli sata!
Kirsi ja Timo näkevät paikassa valtavasti edellytyksiä ja lähes pelkkiä mahdollisuuksia aina retkeilystä patikointireitteihin ja pyhiinvaelluksiin asti.
– Ilman potentiaalin näkemistä ei tällaiseen voisi alkaa, ja se vaatii myös kutsumusta. Me olemme täällä sen kaiken mahdollistajia.