Elpymistä heinäkuun työttömyysluvuissa: Loimaalla lomautettuja enää kolmasosa kevään huipusta

0
Varsinais-Suomen seutukunnista työttömyyden kasvu oli heinäkuussa voimakkainta Vakka-Suomessa Valmet Automotiven autotehtaan määräaikaisten lomautusten takia. Elokuun puolivälissä Valmet Automotive ilmoitti, että se kutsuu yli 500 lomautettua työntekijäänsä takaisin töihin tästä viikosta alkaen. Arkistokuva: Jori Liimatainen.

Työttömien määrä on korona­kriisin seurauksena yhä koholla Loimaalla, Varsinais-Suomessa ja koko maassa. Erityisesti lomautettujen määrä oli selvästi isompi kuin vuotta aiemmin.

Lomautettujen määrä on kuitenkin puolittunut toukokuun alun huippuluvuista, kertoo tiistaina julkaistu Varsinais-Suomen Työllisyyskatsaus.

Loimaalla lomautettuja oli heinäkuussa 113, kun huhtikuun huippumäärä oli 325.

Heinäkuussa Loimaan työttömyysprosentti oli 12,9. Vuotta aiemmin se oli 9,3.

Oripään työttömyysprosentti oli 9,5. Vuotta aiemmin se oli 7,0.

Talouden äkkipysähdys supisti työvoiman kysyntää Varsinais­-Suomessa, mutta lievää elpymistä on tapahtumassa, huomioi Työllisyyskatsaus.

Loimaalla avoimien työpaikkojen määrä oli kolmannes vähemmän kuin vuosi sitten heinäkuussa. Heinäkuussa kaupungissa oli avoinna 67 työpaikkaa.

Turussa suurin työttömyysprosentti, Sauvossa pienin

Kuntien väliset erot työttömyydessä ovat isoja. Varsinais-Suomessa korkein työttömyysprosentti on Turussa, 18,0 prosenttia, ja alin Sauvossa, 6,0 prosenttia.

Pitkäaikaistyöttömiä on enemmän kuin vuosi sitten ja maaliskuussa alkanut määrän kasvu jatkui. Loimaalla pitkäaikaistyöttömien määrä on noussut, heinäkuussa pitkäaikaistyöttömiä oli 171.

Nuorten työttömyys taas kasvoi vuotta aiemmasta huomattavasti.

Lomautettujen määrä laskee maakunnassa

Varsinais-­Suomen työ-­ ja elinkeinotoimistossa oli heinäkuun lopussa 33 100 työtöntä työnhakijaa, joista lomautettuna oli 7 100.

Heinäkuun aikana työttömien määrä yleensä kasvaa, mutta nyt se poikkeuksellisesti väheni 1 500 henkilöllä lomautettujen määrän laskun myötä.

Lomautettujen määrä väheni heinäkuussa 1 700 henkilöllä, mutta samalla työttömien työnhakijoiden määrä kasvoi 200 henkilöllä.

Lopputuloksena siis työttömien määrä kasvoi 1 500 henkilöllä eli 46 prosentilla. Työllisyyskatsauksessa myös lomautetut lasketaan työttömiksi työnhakijoiksi.

Lomautusten huippuviikot näyttävät olevan toistaiseksi ohi. Huhtikuussa lomautuksia noin 12 000 henkilöllä, mutta alkamistahti on siitä hidastunut. Heinäkuussa määrä oli 3 100.

Vain harvat lomautukset ovat muuttuneet työttömyyksiksi, kertoo Työllisyyskatsaus.

Lomautettuna olevien määrä oli huhti-toukokuun vaihteessa 2000-­luvun huipussa niin koko maassa kuin Varsinais-­Suomessa.

Koronakriisin alussa lomautukset painottuivat vahvasti majoitus-­ ja ravitsemisalalle, kauppaan ja muihin palveluihin. Varsinais-­Suomessa lomautukset yleistyivät nopeasti myös teollisuudessa. Touko-­heinäkuussa lomautukset kohdistuivat tasaisemmin eri aloille. Majoitus-­ ja ravitsemisalalla lomautustahti hidastui ja vastaavaa tasoittumista tapahtui myös teollisuudessa.

Lomautukset ovat alueella kohdentuneet eniten teollisuuteen.

Työttömyysluvut

Varsinais-Suomi heinäkuussa

  • Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta oli heinäkuun lopussa 14,5 prosenttia.
  • Se on 5,6 prosenttiyksikköä enemmän kuin vuotta aiemmin.
  • Heinäkuussa työttömien määrä kasvoi rajusti viime vuodesta Varsinais-­Suomen eri seutukunnissa.
  • Kovinta kasvu oli Vakka-Suomessa, 154 prosenttia.
  • Salon seudulla se oli hitainta, 27 prosenttia.
  • Lähde: Varsinais-Suomen Ely-keskuksen Työllisyyskatsaus.