Arkistokuva / LL

Loimaa Seutukunnallisen vuodeosaston perustamista koskevat neuvottelut keskeytettiin keskiviikkona. Tämä tietää Loimaalla sitä, että kaupunki palaa suunnitelmaan yhden vuodeosaston vähentämisestä Tyksin Loimaan sairaalasta.
Loimaan kaupunki tavoitteli seutukunnallista vuodeosastoa Tyksin Loimaan sairaalaan, ja neuvotteluita on käyty viime syksystä saakka. Neuvotteluita kävivät Loimaan kaupungin, Pöytyän ja Auran kuntien sekä Pöytyän kansanterveystyön kuntayhtymän edustajat.
Loimaan kaupunginjohtaja Jari Rantala kertoo, että neuvottelut keskeytettiin hyvässä hengessä. Hän tulkitsee, ettei varsinkaan Pöytyällä ollut vielä poliittisia valmiuksia suunnitelman eteenpäinviemiselle. Seutukunnallisen vuodeosaston perustaminen Loimaalle olisi tarkoittanut vuodeosastokapasiteetin vähentämistä Pöytyällä.

Loimaan kaupungilla neuvotteluissa on ollut kyse osaltaan kaupungintalouden tasapainottamisesta. Kaupunki on suunnitellut aiemmin sairaalan akuutti kuntoutusosasto 1:n lakkauttamista (LL 26.9.2019). Sitä ennen Loimaan päättäjät halusivat katsoa kortin seutukunnallisesta vuodeosastosta.
Sairaalassa on tällä hetkellä kolme osastoa, ja Loimaan kaupunki palaa nyt vaihtoehtoon, jossa valmistellaan yhden osaston lakkauttamista sairaalasta. Rantala sanoo vaihtoehdon sisältyvän myös kuluvan vuoden budjettiin aivan kuten neuvottelut seutukunnallisesta vuodeosastostakin.
Rantalan mukaan kaupunki aikoo käydä tulevassa valmistelussaan läpi kaikkia sairaalan kolmea osastoa. Hän näkee asian niin, miten sairaalassa saataisiin säilytettyä kaksi vuodeosastoa.
Osastoja koskevaa valmistelua viedään eteenpäin tämän syksyn aikana, ja päätöksiä osaston mahdollisesta lakkauttamisesta on tarkoitus tehdä viimeistään marraskuun budjettivaltuustossa.
Kaupunginjohtaja sanoo, että asiaa puidaan sitä ennen myös vuodeosastojen henkilökunnan kanssa normaalin yhteistoimintamenettelyn mukaisesti.