Keltamustien taistelu koronaa vastaan

0
Eemeli Kouki, Niklas Seppänen ja Anssi Rämö odottavat lentopallokauden alkua innokkaasti.

LENTOPALLO Hurrikaani-Loimaa aloittaa uuden kauden Mestaruusliigassa torstaina 1.10. kotisalissa Vantaan Ducksia vastaan.

Edellisiin kausiin verrattuna seura on joutunut tekemään suuria muutoksia ottelutapahtumaan koronapandemian takia.

Erikoisjärjestelyiden suurin muutos on ottelulippujen myynnissä. Perinteistä lipunmyyntipistettä ei ottelusta enää rajoitusten aikana löydy, vaan liput on hankittava ennakkoon.

Ottelut ovat keränneet katsojia yleensä noin 800 henkeä. Rajoitteiden takia lippumääriä ja istumapaikkoja on rajoitettu. Tämän hetken rajoitteiden mukaan otteluihin mahtuu 500–600 henkilöä.

Lipputulot ovat tärkeä osa vuosittaisia tuloja. Suurin osa Hurrikaanin budjetista tulee kuitenkin yhteistyökumppaneilta. Heidän taloutensa kärsiessä vaikutukset kohdistuvat myös seuraan. Toiminnanjohtaja  Anssi Rämö  ei kuitenkaan pidä näkymiä mahdottomana.

– Kyllä meidän tuli suunnitella vuosittaista budjettia eri tavalla, mutta voimme tänäkin vuonna siitä huolimatta pelata positiivisin mielin, Rämö huokaisee helpotuksesta.

Poikkeustilanne heijastuu myös Jankko Lentopallo ry:n toimintaan merkittävästi.

– Otteluiden kahviotuotot menevät lyhentämättömänä juniorilentopallolle. Katsojamäärien väheneminen rajoitusten mukaan vaikuttaa suuresti ottelutapahtumamyyntiin.

Seura pyrkii takaamaan katsojille mahdollisimman turvalliset ja miellyttävät oltavat. Katsomoiden välillä ei pääse kulkemaan, ja käytössä on useita sisäänkäyntejä. Jokaisessa sisäänpääsyssä on käsidesinfiointiainetta.

Kasvomaskien käyttöä suositellaan vahvasti. Seura toivoo, että katsomoissa otetaan turvavälit huomioon. Katsomossa on mahdollista istua väljästi. Lisäksi Hurrikaani toivoo, että katsojat lataisivat älypuhelimiinsa Koronavilkku-sovelluksen.

Pelikentälle pääsevät pelaajien lisäksi vain moppaajat sekä pallotytöt ja -pojat. Tarkoituksena on taata kaikkien turvallisuus.

Poikkeuksena edellisistä kausista lippuja saa nyt vain ennakkomyyntinä. Tavallisesti lippuja on voinut ostaa myös paikan päältä, mutta turvallisuuden vuoksi ne pitää ostaa etukäteen. Niitä voi ostaa Loimaan Prismasta sekä netistä. Hurrikaanin nettisivuilta löytyy linkki lipunmyyntiin.

– Pääasia on, että pääsemme pelaamaan tällä kaudella, yleispelaaja  Eemeli Kouki  iloitsee.

Kaudesta on varmasti tulossa unohtumaton niin katsojille kuin koko seuralle. Jos otteluihin ei pääse osallistumaan, niitä voi seurata myös kotisohvalla keltamustissa väreissä.

– Otteluiden loputtua äkillisesti keväällä kaikesta näki, kuinka tärkeitä tapahtumia nämä ottelut ovat. Seuran merkitys ihmisille on paljon suurempi kuin pelkät voitot tai häviöt. Siksi on erityisen tärkeää, että saamme ottaa otteluihin yleisöä ja kokea ottelun huuma jälleen yhdessä. Ottelut tuovat tunteita pintaan, ja ne yhdistävät ihmisiä, Rämö muistuttaa.

Koko joukkueelta odotetaan turvallisuutta. Pelaajien kulkemisia ei rajoiteta, mutta heiltä odotetaan oikeanlaista käyttäytymistä. Yhdenkin pelaajan sairastuminen koronavirukseen vaikuttaa koko joukkueeseen, sillä heidät kaikki tulee testata.

Mahdollisissa sairastapauksissa pelijärjestelyistä ei vielä ole tietoa. Ottelut saattavat siirtyä eteenpäin tulevaisuuteen. Tällä hetkellä seuralla ei kuitenkaan ole pelkoa sairastumisista.

Tällä kaudella odotettavissa on siis paljon poikkeuksia. Tavoitteena on poikkeustilanteesta huolimatta pyrkiä mahdollisimman tavalliseen pelaamiseen ja erinomaiseen tunnelmaan.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here