Kaupunki ei sittenkään hävitä Loimaan historiateoksia

0

LOIMAAN kaupunginjohtaja Jari Rantala veti maanantain kaupunginhallituksesta pois Suur-Loimaan historia I–III -teossarjaa koskevan asian ja esityksen.

Alkuperäisenä esityksenä hallitukselle oli, että teokset hävitetään eikä niitä oteta käyttöön tai laiteta edelleen jakoon.

Kirjojen kohtalo on noussut päätöksentekoon, koska Hannes Mikkola oli tehnyt kuntalaisaloitteen, jossa hän esitti, että kyseisiä teoksia alettaisiin jakaa veloituksetta. Niitä voitaisiin asettaa esimerkiksi kirjastoihin kuntalaisille vapaasti mukaan otettaviksi (LL 18.8.).

Kaupungilla on Suur-Loimaan historia I–III -teoksia noin 2 500 kappaletta kaupungintalon kellarissa. Kirjasarjan myyntihinta on ollut 83 euroa. Kuluvan vuoden aikana kaupunki on myynyt yhden sarjan.

Kaupunginjohtaja Rantala kertoo asian etenevän seuraavaksi jatkovalmisteluun. Hänen mukaansa kirjoja voidaan sittenkin luovuttaa veloituksetta jaettavaksi, mutta hän korostaa, että samalla on tehtävä selväksi kirjojen vastaanottajille se, millaisissa olosuhteissa kirjoja on tähän asti säilytetty.

Kaupunginhallitukselle kirjojen hävittämistä perusteltiin alun perin sillä, että niitä on vuosikausia säilytetty pahvilaatikoissa sisäilmaongelmaisen kaupungintalon kellarissa.

Hallitukselle annetun valmistelun mukaan rakennus on useissa tutkimuksissa todettu sisäilmaongelmaiseksi, ja kaupunki ei voisi ottaa riskiä siitä, että kyseisten teosten välityksellä mahdollisesti erittäin haitalliset sisäilmaongelmat siirtyisivät kaupungintalosta jonnekin toisaalle.