Alkuviikolta kolme uutta koronatapausta Loimaalla

0

LOIMAALLA todettiin tiistaina kolme uutta koronatartuntaa.
Kaupungin tartuntatautivastuulääkäri Sari Koistinen kertoo tartuntojen juontavan aiempiin aikuisten henkilöiden tartuntaketjuihin. Sen sijaan koulujen tartuntaketjuista ei ollut ilmennyt uusia koronatapauksia keskiviikkoaamuun mennessä.
Koistinen sanoo, että viimeisimmät tartunnat todettiin henkilöiltä, joiden tiedettiin aiemmin olleen altistuneita ja he kaikki olivat jo karanteenissa.
Loimaalla oli keskiviikkoaamuna karanteenissa yhteensä 73 henkilöä. Tämän vuoden aikana Loimaalla on todettu yhteensä 39 koronatartuntaa.
Koistinen kertoo terveyspalveluiden aiemmin ohjeistaneen asettamaan tauolle esimerkiksi niitä kaupungin liikuntaryhmiä, joissa on yli 20 osallistujaa ja joissa ei pystytä noudattaman riittäviä turvavälejä.
Lisäksi hän sanoo kaupungin edellyttävän kaupungin vuokratiloja käyttäviltä tapahtumajärjestäjiltä kirjallista suunnitelmaa siitä, miten huolehditaan tilaisuuksien koronaturvallisuudesta.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here