Koronasyksyn työllisyysluvut: Lomautettujen määrä pienenee Loimaalla, mutta avoimia työpaikkoja on vähemmän

0
Työttömien määrä on kasvanut syksyllä erityisesti majoitus- ja ravitsemusaloilla. Samaan aikaan näillä aloilla näkyi syyskuussa myös pientä työvoiman kysynnän palautumista. Kuva: Ari-Matti Ruuska.

Loimaan työttömyysaste oli syyskuussa 9,7 prosenttia. Työttömiä työnhakijoita oli kaikkiaan 663. Tästä luvusta lomautettujen määrä oli 97, kun se vielä elokuussa oli 120.

Lomautettujen määrä Loimaalla on syksyllä ollut noin kolmasosa kevään ennätysluvuista. Huhtikuussa lomautettuja oli jopa yli 325.

Ely-keskuksen Työllisyyskatsauksessa lomautetut lasketaan työttömiksi työnhakijoiksi. Siksi koronalomautukset nostavat Varsinais-Suomen kuntien työttömyysprosentteja.

Vuosi sitten Loimaan työttömyysprosentti oli 6,8 ja lomautettuja oli vain 14.

Lomautettujen määrä on vähentynyt syyskuussa viikko viikolta Varsinais-Suomessa, kertoo tiistaina julkaistu Työllisyyskatsaus.

Lomautettujen määrä on supistunut miltei kolmannekseen toukokuun alun huippuluvuista, mutta laskutahti on syksyn mittaan hidastunut.

Määrä on edelleen moninkertainen vuotta aiempaan verrattuna koko maakunnassa.

Koronakriisistä johtuva talouden vaimeneminen on vähentänyt työvoiman kysyntää syksyllä. Uusia avoimia työpaikkoja on siis Varsinais-Suomessa normaalia vähemmän.

Loimaalla avoimia työpaikkoja oli syyskuussa lähes sama määrä kuin viime vuonna. Syyskuussa avoinna oli 87 työpaikkaa, kun vuosi sitten määrä oli 81. Myös tämän vuoden elokuussa avoimia työpaikkoja oli yli 64.

Loimaan seutukunnassa avoimien työpaikkojen määrä on vähentynyt neljänneksellä vuoden takaisesta. Syyskuussa oli avoinna 137 työpaikkaa.

Koronapandemian aikana uusia työpaikkoja on avautunut Varsinais-Suomessa 12 prosenttia vähemmän kuin vastaavaan aikaan viime vuonna. Vuosi 2019 oli työvoiman kysynnän huippuvuosi.

Syyskuussa uusia työpaikkoja tuli tarjolle 15 prosenttia niukemmin kuin vuotta aiemmin koko maakunnassa.

Työvoiman kysyntä oli syyskuussa selvästi vaimeampaa useimmilla aloilla. Alojen välillä kysynnän vaihtelu oli kuitenkin isoa. Rakentamisessa tilanne oli edelleen vireää. Kysyntä oli kasvussa kaupan, sosiaali- ja terveysalan­ sekä majoitus-­ ja ravitsemisalojen tehtävissä.

Vaikeampi tilanne oli tällä kertaa teollisuuden tehtävissä, vaikka avoimia työpaikkoja tuli teollisuuteen täytettäväksi yli 1 000 kappaletta syyskuun aikana.

Pitkäaikaistyöttömiä oli Loimaalla syyskuussa 171, kun vuosi sitten luku oli 118.

Koronakriisi on kääntänyt pitkäaikaistyöttömien määrän kasvuun koko Varsinais-Suomessa. Syyskuussa kokonaismäärä kasvoi lievästi. Kyseessä oli jo kuudes kuukausi peräkkäin Varsinais-Suomessa, kun tämä luku kasvoi.

Lokakuun aikana työttömien työnhakijoiden ja lomautettujen määrät yleensä supistuvat. Varsinais-Suomen Ely-keskuksen asiantuntijat arvioivat, että näin tapahtunee tälläkin kertaa.

Fakta

Syyskuun työttömyyslukuja

  • Huittinen 7,7
  • Humppila 10,5
  • Loimaa 9,7 (6,8 syyskuu 2019)
  • Oripää 6,9 (5,3 syyskuu 2019)
  • Punkalaidun 9,3
  • Ypäjä 9,2
  • Varsinais-Suomen korkein työttömyysaste oli syyskuussa Turussa, 14,5 prosenttia.
  • Pienin työttömyysaste oli Sauvossa, 5,0 prosenttia.
  • Alueen seutukunnista korkein työttömyysaste oli Turun seudulla, 11,9 prosenttia.
  • Pienin se oli Turunmaan saaristossa, 8,3 prosenttia.
  • Työttömien osuus työvoimasta oli syyskuun lopussa Varsinais-Suomessa 11,3 prosenttia.
  • Se on 3,4 prosenttiyksikköä suurempi kuin vuotta aiemmin.
  • Varsinais-Suomen työttömyysaste on pienempi kuin koko maassa (12,0 prosenttia).
  • Lähde: Ely-keskusten Työllisyyskatsauksen.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here