Koronatartuntojen määrä kasvaa Loimaalla: torstai toi lisäystä yhden tapauksen

0

Loimaalla on todettu torstaina yksi uusi koronatartunta.
Tartunnan saanut on altistunut toisella paikkakunnalla asuville koronapositiivisille, ja hän on ollut karanteenissa.
Edellinen uusi tartunta todettiin Loimaalla keskiviikkona. Kyse on eri tartuntaketjusta. Sairastunut oli saanut tartunnan aiemmin ulkomailta koronan saaneelta henkilöltä.
Loimaan kaupungin sosiaali- ja terveyspalvelukeskuksesta kerrotaan, että kaikki altistuneet on tavoitettu ja asetettu karanteeniin.
Kevät mukaan lukien Loimaalla on tällä hetkellä koronatartuntoja yhteensä 27.