Loimaalla sittenkin vain yksi uusi koronavirustartunta

0

LOIMAA Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) ilmoitti viikonloppuna kahdesta uudesta koronavirustartunnasta Loimaalla. Tartuntoja on kuitenkin vain yksi, ja se on peräisin ulkomailta.
Johtava ylilääkäri Sari Koistinen selvitti maanantaiaamuna toisen tartunnan todenperäisyyttä yhdessä terveydenhuollon henkilöstön kanssa, mutta tartunnasta ei ole tietoa Loimaan perusterveydenhoidossa eikä Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirissä. Näin ollen toinen tartuntatapaus vaikuttaa tilastointivirheeltä, joita THL:n tilastoissa on aiemminkin nähty.
– Tilanne on hyvin hallussa, eikä uusia toimenpiteitä ole suunniteltu, Koistinen painottaa ja kuvaa Loimaan tartuntatilannetta väestöpohjaan suhteutettuna hyväksi.
– Kyllähän tällaisissa tilanteissa hieman nousee hiki otsalle. Pohdimme, että jos tartuntoja olisi ollut kaksi ja tartuntaketju olisi ollut toisenlainen, meidän olisi tarvinnut reagoida tilanteeseen.
Ulkomailta koronatartunnan saanut henkilö on asetettu karanteeniin. Hänen kauttaan koronavirukselle on altistunut yksi henkilö, joka on niin ikään karanteenissa.
Koronatartuntoja on todettu Loimaalla yhteensä 25. Edellinen tautitapaus on elokuulta, loput 23 keväältä. Loimaalaisia testataan päivittäin kymmeniä.
– Tällä hetkellä kaikki halukkaat pääsevät testiin.

THL EI ilmoittanut maanantaina uusista tartunnoista Loimaalla.
Koistisen mukaan taudin leviämisen hidastuminen kevään jälkeen on hyvän sattuman sekä kansalaisten valveutuneisuuden ansiota. Jos alueella todetaan useampia tartuntoja, tilanteeseen reagoidaan nopeasti. Uusia rajoituksia esimerkiksi osasto- tai hoivakotivierailujen suhteen ei ole juuri nyt näkyvissä.
Maakuntaan perustettu ohjausryhmä antoi perjantaina suosituksen kasvomaskien käytöstä Turussa, Kaarinassa, Raisiossa ja Liedossa.
Loimaata maskisuositus ei koske, mutta Koistisen mukaan maskin käyttö on järkevää tilanteissa, joissa turvavälejä ei ole mahdollista noudattaa.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here