Loimaan ensimmäinen kaupunginjohtaja Risto Nikkilä on kuollut

0
Risto Nikkilä antoi 90-vuotispäivähaastattelun marraskuussa 2012.

LOIMAAN kaupungin ensimmäinen ja pitkäaikainen kaupunginjohtaja Risto Nikkilä on menehtynyt 97 vuoden iässä. Hän menehtyi edellisviikolla sairaalassa.

– Risto Nikkilä asui kotonaan Loimaalla loppuun saakka, Nikkilän poikien serkku Hanna Kärkkäinen kertoo.

Loimaan kauppalasta tuli kaupunki vuonna 1969. Nikkilä jäi eläkkeelle kaupunginjohtajan virasta vuonna 1986.

– Sitä ennen Nikkilä ehti toimia muun muassa kauppalansihteerinä, Kärkkäinen sanoo.

Nikkilä oli syntynyt 28. marraskuuta 1922 Loimaalla.

– Hänen isänsä oli työnjohtajana Ferrarialla ja hänellä oli yksi veli, Kärkkäinen kertoo.

Risto Nikkilä oli naimisissa aiemmin edesmenneen Eila Nikkilän kanssa ja heillä on kaksi poikaa.

Nikkilä oli sotaveteraani ja hän osallistui jatkosotaan.

– Risto Nikkilä toimi nuorena upseerina tykistön tulenjohtajana jatkosodan puolustustaisteluissa, Nikkilän poikien serkku Mika Suominen sanoo.

Nikkilä vietti eläkeläisenäkin aktiivista elämää.

– Hän oli mukana esimerkiksi seurakunta- ja veteraanitoiminnassa, Kärkkäinen kertoo.

Suominen sanoo Nikkilän olleen hyvin perillä asioista ja ajassa mukana aivan viimeisiin vuosiin saakka.

– Kävin hänen luonaan vähintään kaksi kertaa viikossa monta vuotta. Puhuimme esimerkiksi päivänpolitiikkaa.

Kodin ohella Nikkilälle oli tärkeä paikka kesämökki Mannilassa, Pyhäjärven rannalla.

Risto Nikkilän siunaustilaisuus on ensi viikolla. Hänet haudataan Loimaalle kaupunginhautausmaalle.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here