Kaksi uutta koronatartuntaa Loimaalla – lisää tapauksia odotettavissa lähipäivinä

0

LOIMAALLA on todettu kaksi uutta koronatartuntaa tiistaina. Tartunnan saaneet ovat eri tartuntaketjusta.
Kaupungin tartuntatautivastuuhoitaja Mari-Kaisa Heikkinen kertoo, että toisessa tapauksessa tartunta juontaa todennäköisesti toisella paikkakunnalla järjestettyyn kokoontumiseen. Toisessa tapauksessa tartunnan on saanut Turussa työskentelevä henkilö ja hänen lähipiiriään on altistunut.
Keskiviikkoaamusta tartunnalle altistuneita oli yhteensä 13 Loimaalla. Altistumiset juontavat viidestä tartuntaketjusta.
Odotettavissa on, että tartunnan saaneiden määrä kasvaa, sillä Heikkinen kertoo, että keskiviikkona on mennyt näytteenottoon lisää oireilevia henkilöitä.
Koko pandemian aikana Loimaalla on todettu 47 koronatartuntaa ja Oripäässä kaksi. Keskiviikkoaamusta Oripäässä ei ollut henkilöitä eristyksessä eikä karanteenissa.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here