Maakuntarajat ylittävät urheilutapahtumat tauolle huippu-urheilua lukuun ottamatta

0

VARSINAIS-SUOMEN koronapandemiaryhmän mukaan nyt ei tule järjestää urheilu- ja liikuntatapahtumia, joihin saapuu osallistujia muista maakunnista. Suositus koskee kaikenikäisten yksilö- ja joukkuelajien liikunta- ja urheilutapahtumia sisä- ja ulkotiloissa. Se ei koske maajoukkuetoimintaa eikä SM- ja 1-divisioonatason kilpailutapahtumia. Suositus tulee voimaan lauantaina 28. marraskuuta ja on voimassa toistaiseksi.

Lisäksi ryhmä suosittelee välttämään tarpeetonta matkustamista Varsinais-Suomesta Uudellemaalle. Suositukset perustuvat Uudenmaan nopeasti heikkenevään koronatilanteeseen.

– Olemme huolissamme, sillä riski koronapandemian kiihtymisestä myös meillä Varsinais-Suomessa on suuri. Olemme yhteisellä asialla ja siksi tiukennamme suosituksia nyt viipymättä, jotta epidemia ei lehahtaisi entistä pahemmaksi, pandemiaryhmän puheenjohtaja, johtajaylilääkäri Mikko Pietilä sanoo.

Ryhmä suosittelee lisäksi, että kaikki työnantajat harkitsevat uudelleen huolellisesti mahdollisuudet siirtyä vielä nykyistä laajemmin etätyöskentelyyn.

VARSINAIS-SUOMEN koronapandemiaryhmä keskusteli välittömistä toimista epidemian leviämisen ehkäisemiseksi torstaina 26. marraskuuta.

Ryhmä korostaa, että kaikissa tilanteissa tulee huolehtia hyvin tarkasti turvaväleistä ja maskin käytöstä sekä hakeutua hyvin herkästi testiin. Jos voimassa olevia suosituksia ei nyt oteta vakavasti, joudutaan tiukempiin rajoituksiin.

Koronapandemiaryhmä arvioi tilanteen uudelleen viimeistään ensi viikon tiistaina 1. joulukuuta.