Oripäässä todettu kaksi koronatartuntaa, Loimaalla yksi uusi

0
Aluehallintovirasto harkitsee koronarajoitusten jatkamista vuodenvaihteen yli. Kuva: Riitta Salmi.

ORIPÄÄSSÄ todettiin maanantaina kaksi koronatartuntaa.
Loimaan kaupungin tartuntatautivastuulääkäri Sari Koistinen kertoo, että kyseiset henkilöt olivat saapuneet ulkomailta ja heidät oli todettu lentokentällä koronapositiivisiksi. Hän sanoo, etteivät tartunnan saaneet ole altistaneet Oripäässä muita eikä näin ollen karanteeneja ole asetettu paikkakunnalle.
Koistisen tietojen mukaan kyseiset kaksi tartuntaa ovat ensimmäiset todetut Oripäässä tämän vuoden pandemian aikana.

LOIMAALLA todettiin yksi uusi korontartunta tiistaina. Koistinen sanoo, ettei tartunnan lähde eikä tartuntaketju ole tiedossa, mutta tartunnan saaneen tiedetään työskentelevän muulla paikkakunnalla. Loimaalla ei asetettu tapauksen johdosta ketään karanteeniin.
Keskiviikkoaamusta Loimaalla oli karanteenissa kaksi henkilöä. Karanteenit liittyvät aiempiin tartuntatapauksiin.
Loimaalla on todettu koko pandemian aikana yhteensä 45 koronatartuntaa.