Rokotusjärjestystä puidaan keskiviikkona

0
Arkistokuva: TS

LOIMAA Joulu oli covid19-tartuntojen näkökulmasta rauhallinen. Viimeisimmät uudet tartunnat ovat keskiviikolta, jolloin todettiin kaksi uutta tartuntaa.
Loimaan drive-in-näytteenottopisteellä otettiin koronatestejä tapaninpäivänä. Tulokset ovat tulleet tartuntatautivastuuhoitaja Mari-Kaisa Heikkisen mukaan sunnuntaina. Tulosten joukossa ei ollut yhtään koronapositiivista.
Maanantaina näytteenottoaikoja varattiin Heikkisen mukaan jonkin verran. Hän toivoo, ettei rauhallinen joulu kostautuisi runsaina tautitapauksina.
– Joulu tulee näkymään viiveellä. Katsotaan, mitä tapahtuu.
Maanantaina Loimaan terveydenhuollossa oli eristyksissä kolme koronapositiivista potilasta. Karanteenissa oli 11. Varmistettuja tartuntatapauksia on kaikkiaan 65.
Oripäässä ei ole ilmennyt joulun pyhien aikana uusia tartuntatapauksia, eikä kunnassa ole lainkaan karanteeniin asetettuja ihmisiä.

VARSINAIS-SUOMEN sairaanhoitopiiri on jo vastaanottanut ensimmäiset koronarokotteet, mutta rokotteita ei ole vielä saapunut Loimaalle. Rokoteasiaa käsitellään terveydenhuollon henkilöstön kesken huomenna keskiviikkona.
– Mitään isoja määriä emme voi ottaa, koska rokotteiden säilytys on hankalaa. Kuljetus saadaan nopeasti, kun vain tiedetään, paljonko rokotetaan. Keskiviikkona tätä suunnitelmaa aletaan tehdä, Heikkinen kertoo.
Rokotevuorossa on ensimmäisenä sairaanhoitopiirin tehohoitohenkilöstö sekä koronapotilaiden kanssa työskentelevä sairaalahenkilökunta.
Perusterveydenhuollossa rokotukset aloitetaan niin ikään koronapotilaiden kanssa työskentelevistä. Myös palvelutalojen henkilökunta pyritään rokottamaan mahdollisimman pikaisella aikataululla.
– Rokote-eriä toimitetaan viikoittain. Meidän täytyy säästää osa rokotteista niille, jotka rokotetaan nyt ensimmäisenä, sillä kolmen viikon päästä heidät täytyy rokottaa uudelleen samalla aineella.