Taksiyrittäjä käytti väärin asiakkaan taksikorttia

0

LOIMAAN kaupunki laskuttaa noin 7 168 euron verran sopimuskumppaniaan Taksi Länsi-Suomea sopimusrikkomuksesta, joka koskee vammaispalvelulain mukaisen kuljetuspalvelun väärinkäytöstä. Asiasta päätti hyvinvointivaliokunta.
Kaupungilla heräsi tehostetussa seurannassaan, laskujen tarkastamisen yhteydessä epäilys siitä, että taksiyrittäjä on käyttänyt väärin yksittäisen asiakkaan taksikorttia. Taksiyrittäjä on kuulemisen yhteydessä tunnustanut, että asiakkaalle vammaispalveluista myönnetty taksikortti on ollut hänen hallussaan ilman asiakasta ja taksikorttia on käytetty väärin.
Kaupungin vammaispalveluista arvioidaan, ettei asiakas ole ollut tietoinen väärinkäytöksestä.
Kyseinen taksiyrittäjä on osana Taksi Länsi-Suomen osuuskuntaa ja toimii alihankkijana. Kaupungin vammaispalvelut on puolestaan sopimussuhteessa Taksi Länsi-Suomen kanssa.
Nykyisen sopimuksen vallitessa väärinkäyttöä on ollut yhteensä noin 1 434 euron verran. Summa muodostuu useamman kyydin keskihinnasta.
Kaupungin ja Taksi Länsi-Suomen sopimuksen perusteella sopijapuolten korvausvastuu on enintään viisi kertaa hankintasopimuksen laskennallinen arvo eli kohteena olevan palvelun arvo. Viisinkertainen korvausvastuu tarkoittaa tässä tapauksessa noin 7 168 euroa, joka on arvonlisäveroton summa.
Tiedot ilmenevät hyvinvointivaliokunnalle annetusta valmistelusta.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here