Ei kevennyksiä koronasuosituksiin

0
Lähikontaktien välttäminen on viisautta ilman virallisia rajoituksiakin. Kuva: Ari-Matti Ruuska.

VARSINAIS-SUOMEN koronakoordinaatioryhmä pitää voimassa kaikki aiemmat suosituksensa. Tiistaina kokoontuneen ryhmän mukaan maakunnan koronatartuntatilanne on pysynyt huolestuttavana. Ennustettavuutta hankaloittaa virusmuunnosten kasvava osuus tartuntojen aiheuttajana.
Työpaikoilta saatujen tartuntojen määrä kaksinkertaistui viime viikosta.
– Paikallisesti arvioituna koronatartuntojen tilanne Varsinais-Suomessa on yhä tasainen verrattuna pääkaupunkiseutuun, jossa virusmuunnosten aiheuttamien tartuntojen määrä on lisääntynyt 50 prosentilla. Nyt on tärkeää korostaa, että kasvomaskilla on erittäin suuri merkitys meidän kaikkien suojaamisessa, Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäri Mikko Pietilä sanoo.
Merkittävimmät tartuntojen lähteet ovat samassa taloudessa asuvat ja työpaikat. Verrattuna viime viikkoon työpaikalta saatujen tartuntojen määrä on kaksinkertaistunut.
– Tämä on Varsinais-Suomessa todellinen ongelma. Ilman työpaikoilta saatuja tartuntoja alueella olisi varsin hyvä tilanne. Tulevat kolme viikkoa näyttävät nyt suunnan, Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin tartuntataudeista vastaava ylilääkäri Esa Rintala kertoo.
Sairaanhoitopiiri on edelleen leviämisvaiheessa. Eilen todettiin 33 uutta koronavirustapausta. Virusmuunnoksia sairaanhoitopiirin alueella on löydetty 28. Yhtä lukuun ottamatta ne ovat UK-variantteja.

Tartuntojen jäljittämisessä Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin alueella tehdään koronakoordinaatioryhmän mukaan edelleen erittäin hyvää työtä. Tartuntalähteistä kyetään tunnistamaan 70 prosenttia.
Koronan ilmaantuvuusluku sataatuhatta ihmistä kohden on hiukan noussut. Kahden viikon seurantajaksolla se on nyt 119. Vielä edellisen seurantajakson ajan ilmaantuvuusluku pysyi alle sadan. Myös positiivisten osuus testatuista on noussut 3,5 prosenttiin. Testimäärät ovat Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin alueella pysyneet viime viikot noin 8 000 testatun lukemissa.
Maanantaina 22. helmikuuta Tyksissä oli hoidettavana seitsemän koronapotilasta.
– Sairaalahoitoa tarvitsevien potilaiden määrä on pysynyt vakaana. Positiivista on, että tarve ei ole lisääntynyt, Pietilä toteaa.
Varsinais-Suomessa on 22. helmikuuta mennessä kaikkiaan 27 637 henkilöä saanut ensimmäisen vaiheen koronavirusrokotteen ja 8 189 henkilöä on rokotettu kahteen kertaan.