Loimaan kaupunki ei tarjoa nuorille kesätyöpaikkoja tänä kesänä – kymmenen nuorta saa kesätyötukea

0

LOIMAAN kaupunki ei järjestä tänä kesänä lainkaan perinteistä nuorten kesätyötä. Sen sijaan kaupunki toteuttaa nuorten kesätyötuen, jota saa kymmenen valmistuvaa nuorta yhden kuukauden ajaksi.
Kaupungin työllisyyspäällikkö Kaisa Kantola kertoo kesätyötuen eroavan olennaisesti aiemmista kaupungin tarjoamista kesätöistä. Kesätyötuen ideana on tarjota kesätyö kymmenelle nuorelle jostakin loimaalaisesta yrityksestä. Työtä voidaan tarjota valmistuvalle nuorelle, jolla on vaikeuksia löytää kesätyöpaikkaa.
Nuoret ovat kuukauden työsuhteessa Loimaan kaupunkiin ja työskentelevät kyseisen ajan yrityksessä ja yrityksen työnjohdon alaisena.
– Ideana on, että työjakso toimii eräänlaisena työnäytteenä nuorelle, Kantola havainnollistaa ja toivoo tämän madaltavan nuorten työllistymistä oman toimialan yritykseen valmistumisen jälkeen.
Kaupungin yrityspalvelut vastaanottaa kesätyöhakemukset ja etsii nuorille yrityspaikkoja oman alan yrityksistä.
– Nuoria tiedotetaan Novidan opinto-ohjaajien ja kuraattorien kanssa yhteistyössä, Kantola kertoo ja muistuttaa, että kyseessä on pilotti, jota ei ole aiemmin tehty Loimaalla.
Kesätyötuen toteuttamisesta päätti kaupunginhallitus.

Aiempina vuosina kaupunki on työllistänyt yhteensä noin 85 nuorta, jotka ovat 16–17-vuotiaita. Heille on tarjottu kesätöitä kaupungin omista yksiköistä.
Kantola kertoo kaupungin varanneen aiempina vuosina 60 000 euroa nuorten perinteisiin kesätyöpaikkoihin. Tämän vuoden budjetista nuorten kesätyöhön varattu osa on kuitenkin leikattu taloudellisista säästösyistä.
Tulevan kesän kesätyötuen arvioidaan kustantavan yhteensä noin 17 000 euroa, ja tuen rahoitus tulee tukityöllistämisen menokohdasta. Lisärahoitusta ei tarvita, koska tukityöllistämisen osuus vähenee vastaavasti.

Loimaan kaupunki teki tilinpäätösennusteen perusteella noin 7,7 miljoonaa euroa ylijäämäisen tuloksen viime vuonna.
Kysymykseen siitä, olisiko tilinpäätösennusteen tarkennuttua budjettipäätöstä voinut jälkikäteen perua kesätyöpaikkojen osalta, kaupunginjohtaja Jari Rantala vastaa, ettei hän yleisesti pidä mielekkäänä, että jälkikäteen peruttaisiin tasapainotuspäätöksiä yhden yksittäisen vuoden tuloksen perusteella.
Hän huomauttaa, että Loimaan kaupungintalouden perusongelmat ovat edelleen olemassa. Hänen mukaansa kaupungilta edellytetään tasapainottamista jatkossakin.
Viime vuoden ylijäämäisen tuloksen myötä kaupunki näyttää saavan katettua taseeseen aiempina vuosina kertyneen 7,5 miljoonan alijäämän. Rantala muistuttaa, että taseen kattaminen ja taseen mahdollinen ylijäämä ovat Loimaan vesiliikelaitoksen ylijäämän ansiota. Pelkkä kaupungin oma tase on yhä miinuksella.