Viikonlopulta yksi uusi koronatartunta Loimaalla

0

LOIMAA, ORIPÄÄ Loimaalla todettiin yksi uusi koronatartunta sunnuntaina.
Kyse on jatkotartunnasta aiemmasta tartuntaketjusta. Tartunnan saanut oli ollut karanteenissa, eikä tapauksesta aiheutunut altistumisia.
Oripäässä ei ole tullut tietoon uusia tartuntoja eikä altistumisia.
Maanantaina aamusta Loimaalla oli yhteensä 23 henkilöä karanteenissa ja kaksi eristyksessä.
Koko pandemian aikana Loimaalla on todettu 95 koronatartuntaa.
Loimaan kaupungin terveydenhuollon koronarokotukset jatkuvat tällä viikolla. Keskiviikkona Attendon Mariianpuiston hoivakodissa rokotetaan tehosteannoksilla asukkaita ja henkilökuntaa. Lisäksi keskiviikkona rokotetaan ensimmäiseen kertaan asukkaita ja henkilökuntaa Oripään palvelutalossa. Samalla ensimmäisen rokoteannoksen saa kotihoidon henkilökuntaa Oripäässä.