Vuonna 2005 valmistuneen Sarka-museon kattotiilet uusitaan

0
Päärakennuksessa on kattopinta-alaa yhteensä noin 2500 neliötä. Tiilien ohella uusitaan aluskate ja ruoteet.

LOIMAA Suomen maatalousmuseo Saran koko päärakennuksen kattotiilet uusitaan tämän talven ja kevään aikana. Rakennustelineiden pystyttäminen käynnistyi viime viikolla.
Vesikate uusitaan kolmessa osassa, lape kerrallaan, ja rakennus tullaan huputtamaan eli suojaamaan säältä.
Sarka-museon päärakennus valmistui vuonna 2005. Valtion kiinteistövarallisuudesta huolehtii Senaatti-kiinteistöt, jonka rakennuttajapäällikkö Sami Brück ei pidä normaalina sitä, että alkuperäiset savitiilet joudutaan uusimaan jo noin 15 vuoden kuluttua rakennuksen valmistumisesta.
– Savitiilen pitäisi olla huomattavasti pitkäikäisempi.
Ongelma ei ole Sarassa uusi, sillä museomestari Aarno Aittamäki kertoo savitiilen alkaneen hapertua jo viiden vuoden kuluttua rakennuksen valmistumisesta. Hänen mukaansa rakennukseen ei ole päässyt vettä sisälle, mutta vuosien saatossa kattotiilten pinnasta on irtoillut isohkoja palasia.
Brück ei osaa sanoa, mistä savitiilen liika huokoisuus johtuu, mutta hän arvelee henkilökohtaisena mielipiteenään, että ongelmat saattavat juontaa tiilen valmistusvaiheeseen, jolloin tiilestä ei ole tullut riittävän laadukasta.
Brück kertoo, että rakennuksen alkuperäiset tiilet ovat ulkomaisia. Uudet kattotiilet tulevat Hollannista.

VESIKATTEEN uusimisen kustannusarvio on noin puoli miljoonaa euroa, ja Brück sanoo Senaatti-kiinteistöjen kustantavan urakan, sillä kyse on valtion omistamasta kiinteistöstä.
Sopimuksen mukaan urakan on tarkoitus olla valmis kesäkuun puoliväliin mennessä. Pääurakoitsijana on Turun Rakennustiimi Oy.
Museonjohtaja Sami Louekari arvioi kattoremontin tulevan siinä mielessä erinomaiseen ajankohtaan, koska museon kävijämäärät, tapahtumat ja tilojen vuokraus ovat vähäisiä koronapandemian ja kokoontumisrajoitusten takia.
– Hyvä, että tämä tulee nyt tehtyä.
Aittamäki toivoo, että kattoremontti vaikuttaa vain vähän museon arkeen. Esimerkiksi museon esineistöä ei ole tarve siirtää, koska rakennus sääsuojataan remontin aikana.
Vaikka Saran päärakennus ei ole virallisesti suojeltu rakennus, Brück sanoo Senaatti-kiinteistöjen luokitelleen sen arvokohteeksi, jota pyritään kohtelemaan aivan kuin se olisi suojeltu.
– Rakennuksen ulkonäön on pysyttävä samanlaisena, hän sanoo ja havainnollistaa, että uudet asennettavat savitiilet ovat punaisia, kuten tähän asti.