Bisonsin playoff-taival käyntiin tappiolla

0

Koripallo
Ilari Uusitalo
Koripallon Miesten 1. divisioona A:n runkosarjan voittanut LoKoKo Bisons sai puolivälierävastustajakseen tutun kilpakumppanin, kun Helsingin NMKY jäi runkosarjassa sijalle kahdeksan. Joukkueet ovat pelanneet kahtena edellisenä keväänä vastakkain kauden tosipeleissä, joten vastus oli tuttu.

Ottelun alkuun Namika sai hyviä onnistumisia, Bisonsin ollessa hieman hermostunut pelin alkuun. Namikasta erityisesti onnistuivat Max Besselink (26p/11l), sekä Samuli Mäkelä (19p/4s). Namika onnistui laajalla rintamalla hidastamaan Bisonsin hyökkäyspelaamista, eikä kotijoukkue saanut kunnolla rytmistä kiinni kuin vasta ottelun toisella neljänneksellä. Taukotilanne oli kutkuttava 45-46.

Toisella puolikkaalla peli eteni tasaisena. Kumpikaan joukkue ei saanut vastustajansa selkärankaa katkaistua, vaan molemmat sinnittelivät pelissä mukana. Bisons oli alakynnessä läpi toisen puolikkaan, eikä pystynyt nappaamaan enää lopussa kovia heittoja heittäneen Max Besselinkin johdattamaa Namikaa kiinni. Näin helsinkiläiset poistuivat ensimmäisenä voittavana joukkueena Loimaan Liikuntahallin parketilta tällä kaudella.

Bisonsin tehomiehiä olivat tutut nimet. Jalen Canty (21p/13l), Aleksis Spyridonidis (17p/7l/5s), sekä kapteeni Juho-Matti Henttonen (13p/8l) pelasivat vahvan ottelun. Bisonsin päävalmentaja Darko Mihajlovic oli mietteliäänä ottelun jälkeen.

– Ensimmäiseksi haluan onnitella Namikaa. He pelasivat hienosti, tulivat otteluun kovaa ja olivat ennakkoluulottomia. Tiesimme, että sarjasta ei missään nimessä tule helppo. Sarjataulukko ei anna oikeaa kuvaa Namikan iskukyvystä varsinkaan playoffeissa.

Teimme joitain asioita kentällä hyvin, toisia hieman heikommin, meidän pitää löytää hyvät asiat ja toteuttaa niitä paremmin seuraavassa ottelussa. Olen luottavainen, että pelaajat pystyvät siihen. Nyt pitää vain pitää pää ylhäällä”, Mihajlovic sanoi ottelun jälkeen.

Sarja on sunnuntaina katkolla Helsingissä kotijoukkue Namikalle. Ottelu alkaa Helsingin Urheilutalolla kello 17.30. Jos Bisons onnistuu voiton ottamaan, pelataan kolmas ja ratkaiseva puolivälieräottelu Loimaan Liikuntahallilla tulevana tiistaina.