Ducks eteni välieriin

0

Hurrikaani – Ducks 1-3 (22-25, 20-25, 25-13, 26-28)

Ducks oli ottanut vuosiin ensimmäisen voittonsa Hurrikaanista perjantain toisessa puolivälieräkamppailussa ja tasoittanut ottelusarjan 1-1. Etukäteen oli tiedossa, että voittaja jatkaa välieriin ja hävinneiltä pelit loppuvat tältä kaudelta.

Hurrikaani aloitti vahvasti ensimmäisen erän. Tilanteen ollessa 7-2 Ducks turvautui ensimmäiseen aikalisään. Tämän jälkeen Joonas Jokela onnistui suorituksissaan loistavasti ja Ducks onnistui kaventamaan eron kolmeen pisteeseen. Kokonaiskuva ei kuitenkaan muuttunut, sillä Valmentaja Juho Rajala otti toisen aikalisän tilanteessa 13-7. Aikalisällä oli toivottu vaikutus ja Ducksin torjuntahirmu Tommy Carmody alkoi riehua pakottaen vuorostaan Jussi Heinon ottamaan aikalisän. Hurrikaanin kahdella suoralla virheellä Ducks pääsi jo tasoihin ja lopulta johtoon 21-23, kun Niklas Seppänen torjutaan kahdesti peräkkäin. Ensimmäinen erä kääntyi lopulta Ducksille Eemeli Koukin hyökkäysvirheellä. Huonosta alusta huolimatta Ducks onnistui hyödyntämään henkistä yliotettaan onnistumisten suuntaan.

Toinen erä puolestaan alkoi tasaisesti. Tilanteeseen 8-8 mennessä eroa ei ollut syntynyt missään vaiheessa. Hurrikaanin hakkuripeli oli kadoksissa ensimmäisessä erässä eikä toisen erän alkukaan tuonut heti muutosta. Kaislasalolla oli vaikeuksia päästä passeihin kiinni. Hyökkäykset sumppuuntuivat Ducksin torjunnan ulottuville liian usein. Tilanteessa 16-18 Hurrikaani turvautuu aikalisään, mutta Ducks sai aina vaan lisää vauhtia ja kiihdytti tilanteeksi 17-21, jolloin Hurrikaani ottaa toisen aikalisän. Ducks ei luovuttanut vaan painoi Hurrikaanin siltaan ja kiri erävoittoon kentän kuninkaan Tommy Carmodyn aloitussyötöllä. Hurrikaanin aloitussyöttö oli tähän mennessä ollut myös totuttua heikompi ja Ducks pääsi hyödyntämään mm. keskihyökkäystä tehokkaasti.

Pitkältä tauolta Hurrikaani oli löytänyt uuden vaihteen. Kymmeneen pisteeseen mennessä kotijoukkue oli ottanut neljä torjuntapistettä ja johti peliä jo 10-4. Kolmas erä oli kaiken kaikkiaan kummallinen tarina. Ducks pystyi vastaanottamaan edelleen laadukkaasti, mutta passarin ja hyökkääjien yhteistoiminta oli halutonta. Hurrikaani voitti erän niin sanotusti pystyyn 25-13.

Neljännen erän alussa Ducks siirtyi heti johtoon 3-5. Tämän jälkeen syöttöruutuun astuu Eemeli Kouki, joka toi peliin Hurrikaanin kadoksissa olleen vahvan aloitussyötön ja ns. syötti Ducksin vastaanoton rikki. Passari Joona Väänäseltä jäi ykköstempo pois käytöstä ja Hurrikaani dominoi tämän jälkeen. Kolme peräkkäistä hyökkäysvirhettä jeesasivat Ducksin mukaan kamppailuun erävoitosta. Ducks pääsi jo haistille pisteen päähään, mutta tällöin vuorostaan heräsi Samuli Kaislasalo ja teki puolestaan kolme peräkkäistä pistettä. Erän hengen mukaisesti pisteaalto siirtyi Ducksille ja neljä seuraavaa pistettä toivat Ducksin tasoihin 15-15. Neljäs erä eteni tasapisteissä tilanteeseen 24-24, jolloin Jussi Heino vaihtoi aloitussyöttäjäksi Lauri Vanhasen. Ducks onnistui kuitenkin pääsemään ottelupallotilanteeseen ja lopulta kolmas ottelupallo toi tuloksen ja välieräpaikan Savo-volleyta vastaan.

– Pieni yllätys oli, että voitimme, mutta siksi se täällä kuitenkin olemme. Kaikki play off -pelit ovat kiinnostavia. Erityisesti tällaisena aikana, kun elämä muuten on rajoittunutta, kommentoi iloinen Tommy Carmody.

– Ei tähän otteluun niin hirvittävästi pystynyt mitään uutta tuomaan. Ottelusarja oli hieno. Yleisölle oli varmasti nähtävää. Kun monta kertaa pelataan samaa vastustajaa vastaan, niin kavereita oppii tuntemaan vähän paremmin. Hyvin täytyy valmistautua SaVoa vastaan, ettei tule ns. ulospuhallusta tässä vaiheessa, Ducksin valmentaja Juho Rajala tuumi.

– Takki tyhjä, pää tyhjä. Vajaaksi jäi. Ei oikein missään ottelussa saatu kunnon peli-iloa aikaan. Kolmannessa erässä ilo oli vähän tehtyä, vaikka se hyvin kantoikin, kommentoi Jussi Heino.