Kansliapäälliköllä loimaalaistaustaa

0
Juha Majanen on työskennellyt valtiovarainministeriössä lähes 20 vuotta toimien muun muassa hallinto- ja kehitysjohtajan sekä ylijohtajan virassa. Kuva: valtiovarainministeriö

HELSINKI Suomen valtiovarainministeriön kansliapäällikön virkaan torstaina nimitetyllä Juha Majasella on loimaalaisia sukujuuria.

Majanen on syntynyt Halikon kunnassa. Hänen vanhempansa muuttivat Halikkoon Loimaalta hiukan ennen Majasen syntymää. Sukulaisuussuhteidensa vuoksi Majanen vierailee Metsämaalla edelleen aika ajoin.

– Minulla on Loimaalla pari setää ja serkkuja, valtiovarainministeriön kansliapäällikön määräaikaista virkaa syksystä saakka hoitanut Majanen kertoo.

Valtiovarainministeriön kansliapäällikön virkaa ovat aiemmin hoitaneet Martti Hetemäki ja hänen edeltäjänsä Raimo Sailas.

Hetemäki eläköityi viime vuonna. Hänen oli määrä jäädä eläkkeelle ja sitä myöten siirtyä työelämäprofessoriksi jo keväällä 2020, mutta seuraajan valintaan liittyneiden selkkausten johdosta Hetemäki jättäytyi virasta vasta syyskuussa.

Kansliapäälliköksi kaavailtiin alun perin alivaltiosihteeri Päivi Nergiä, mutta esitys kariutui poliittisten erimielisyyksien vuoksi.

– Vaikka valintaprosessi on kestänyt pidempään kuin toivottiin, henkilöstö on onnistunut työssään hyvin. Tunnen aika hyvin ministeriön ja henkilökuntaa, ja valintaprosessin pituudesta huolimatta tästä on hyvä lähteä eteenpäin, Majanen iloitsee.

Hän on työskennellyt valtiovarainministeriössä lähes 20 vuotta toimien muun muassa hallinto- ja kehitysjohtajan sekä ylijohtajan virassa.

Työtehtävä, joka kantaa virallisesti nimeä valtiosihteeri kansliapäällikkönä, on määräaikainen. Se alkaa huhtikuussa ja päättyy vuonna 2026.

Viiden vuoden aikajänne tulee Majasen mukaan olemaan varsin työteliäs. Koronaepidemian kukistaminen ja vahinkojen minimointi on akuutein aihe, mutta työsarkaa riittää myös esimerkiksi työllisyydenhoidon ja talouskasvun kiihdyttämisen parissa.

Valtiovarainministeriön uuden strategian laatiminen on niin ikään odottanut työlistalla jo jonkin tovin.

– Strategiatyön piti alkaa puolitoista vuotta sitten, mutta Martti ilmoitti silloin eläkkeelle jäämisestä. Nyt, kun kansliapäällikkö on vihdoin valittu, pystymme viemään strategiaa eteenpäin.