Loimaalla ja Oripäässä on todettu koronaviruksen brittimuunnosta

0

LOIMAA, ORIPÄÄ Loimaan kaupungin terveydenhuolto sai torstaina tiedon, että Oripäässä ja Loimaalla viime päivinä jyllänneestä tartuntaketjusta kolmen henkilön näytteessä on todettu koronaviruksen brittimuunnos. Näiden kolmen tartunnan joukossa on sekä oripääläisiä että loimaalaisia henkilöitä.
Ylilääkäri Kirsi Jokinen kertoo, että kolme todettua brittivarianttia ovat aiheuttaneet tähän mennessä 22 jatkotartuntaa. Hän kertoo, että ketju on lähtöisin maatalouden työpaikoilta.
Jokinen korostaa brittimuunnoksen olevan herkästi tarttuva ja alueen tartunnoissa mennään jo 4.–5. polvessa eteenpäin. Lisäksi Oripäässä ja Loimaalla jylläävästä ketjusta on altistuneita useammassa muussakin kunnassa, ja Loimaan kaupungin terveydenhuollosta on ilmoitettu kuntiin.
Ylilääkäri kertoo, että ne henkilöt, joiden tiedetään altistuneen brittivariantille, on onnistuttu tavoittamaan Loimaalla ja Oripäässä.
Jokinen sanoo, että brittivarianttia osattiin jo aiemminkin epäillä tartuntojen voimakkaan kasvun takia, mutta lopullinen varmistus asiaan saatiin torstaina.
Jokinen korostaa, että karanteenissa olevien on oltava erittäin tarkkana karanteenin noudattamisessa. Hän kertoo, että brittimuunnokselle altistuneet lähetetään koronatestiin, vaikka he olisivat oireettomia.
Lisäksi altistuneet testataan vielä ennen karanteenin päättymistä. Brittimuunnokselle altistuneisiin otetaan terveydenhuollosta yhteyttä koronavirustestausta varten.
Ylilääkäri muistuttaa noudattamaan alueella koronan leviämistä ehkäiseviä suosituksia ja välttämään kaikkia ylimääräisiä kontakteja.

Loimaalla todettiin neljä uutta koronatartuntaa keskiviikkona ja yksi uusi tartunta torstaina. Torstaina todetun tartunnan alkuperä on tuntematon.
Keskiviikkona todetuista tartunnoista yksi on jatkotartunta, joka liittyy Oripää–Loimaa-tartuntaketjuun. Kolme muutakin tartuntaa ovat jatkotartuntoja, mutta ne ovat omaa ketjuaan.
Kaiken kaikkiaan Loimaalla on tartuntoja monista tartuntaketjuista viimeisen kahden viikon ajalta.
Oripäässä puolestaan todettiin kolme uutta koronatartuntaa torstaina. Kyse on jatkotartunnoista, ja tartunnan saaneet olivat jo karanteenissa.
Oripään sosiaalijohtaja Heli Kaskiluoto summaa, että kuntalaiset ovat ottaneet tilanteen vakavasti Oripäässä.
– Maskeja käytetään kiitettävän tunnollisesti julkisilla paikoilla, ja ihmiset pysyttelevät perhepiireissään. Enää kenenkään ei ole varaa olla välinpitämätön, varsinkin kun emme tiedä, kuinka pahoja oireita tauti aiheuttaa eri ihmisille.
Kaskiluoto toteaa kunnan valvovan viranomaisen kontaktointien ja valvonnan pohjalta, että muutamalla paikallisella maatilalla, joissa on todettu koronatartuntoja, suojautuminen koronalta on hoidettu asianmukaisesti heidän työntekijöidensä keskuudessa.
– Haluan uskoa, että kaikki kuntalaiset niin työyhteisöissä kuin vapaa-ajallaan tekevät parhaansa suojautuakseen virukselta.
Lounais-Suomen aluehallintoviraston torstaina antamat uudet päätökset eivät Kaskiluodon mukaan juurikaan muuta Oripään tilannetta. Kunta käytti jo kuluvalla viikolla toimivaltaansa siirtämällä vuosiluokat 4–6 etäopetukseen ja sulkemalla kokonaan muun muassa liikuntahallin sekä kuntosalin.
– Nämä rajoitukset olivat perusteltuja huomioiden korotatartuntojen raju kasvu. Ilmaantuvuuslukumme on aivan omaa luokkaansa. Seuraamme kuitenkin Oripään tilannetta päivittäin ja kunnassamme on valmius nopeaan reagointiin.

Perjantaiaamusta Loimaalla oli eristyksessä yhdeksän ja karanteenissa 63 henkilöä. Oripäässä oli puolestaan eristyksessä 24 ja karanteenissa 40 henkilöä.
Koko pandemian aikana Loimaalla on todettu 107 ja Oripäässä 29 koronatartuntaa.

 

Uutista on päivitetty klo 12.10 tiedolla, jonka mukaan brittimuunnokselle altistuneisiin otetaan terveydenhuollosta yhteyttä koronavirustestausta varten.

Uutista on täydennetty klo 12.55 Loimaan ja Oripään keskiviikon ja torstain tartunta- ja karanteenitiedoilla sekä Oripään sosiaalijohtajan kommenteilla.